-
Uskalla
”Naiivi ajatus, mutta mietin silti, voisiko minusta tulla taiteilija”, ystäväni pohti.
”En epäile hetkeäkään, etteikö se onnistuisi”, vastasin.
Valtavan monet asiat ovat lopulta toteutettavissa. Maailma on täynnä taiteilijoita, miksi mukaan ei mahtuisi yksi lisää? Kaiken lisäksi elämme Suomessa, jossa asiat ovat edelleen paremmin kuin monessa muussa paikassa. Osaamme lukea, olemme saaneet maksuttoman ja laadukkaan koulutuksen, hanasta tulee puhdasta vettä ja aika monessa elämän tilanteessa on mahdollista saada tukea valtiolta ja erilaisilta järjestöiltä.
Meidän ei ole pakko hankkia lapsia, mennä naimisiin tai tehdä ylipäätään kauheasti muutakaan ulkoa päin saneltua. Vaikka emme aina pysty valitsemaan sitä, mitä haluamme, mahdollisuuksia valita toisin tulee elämän aikana useita.
Vaikka uutiset ovat täynnä toivottomuutta, meillä on edelleen todella paljon mahdollisuuksia toteuttaa unelmiamme. Niiden toteutus ei välttämättä näytä siltä, mistä olemme osanneet haaveilla, mutta niitä kohti voi silti mennä. Jos haluaa taiteilijaksi, kirjailijaksi, miljonääriksi, meribiologiksi tai vaikka kurtisaaniksi, tavoitetta kohti kulkeminen ei vaadi valmista tutkintoa, Nobel-palkinnon arvoista kirjaa tai miljoonan euron sijoitussalkkua.
Kuten olen aiemmin todennut, miljoonan tekemiseen menee aikaa. Samaan tapaan uran vaihtaminen ei tapahdu yhdessä yössä. Konkreettisten tekojen (irtisanoutuminen, yrityksen perustaminen, uudelleen kouluttautuminen tms) lisäksi muutos vaatii usein muutakin. Usein kyse on paitsi uskaltamisesta ja tuntemattomaan hyppäämisestä, myös rahasta.
Taiteilijaksi ryhtyminen ei ole taloudellisesti turvatuinta, mutta ei silti mahdotontakaan. Samaan tapaan tavoite taloudellisesta riippumattomuudesta on sitä lähempänä, mitä enemmän treenaan omien arvojeni mukaista rahankäyttöä. Vakiduunin palkalla on helppo rakentaa elämälle hintavia rakenteita, mutta jos haaveilee jostain muusta, yksi iso askel on tutustua tarkemmin omaan rahaan ja siihen, mitä oikeasti tarvitsee.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Minut saatetaan ymmärtää väärin
Minut saatetaan ymmärtää väärin, ja se on ihan okei. On kamalan raskasta yrittää selittää jokainen asia niin, että kukaan ei vahingossakaan voisi tulkita sanomisistani jotain, mitä en ole tarkoittanut. Käytännössä se on mahdotonta, sillä ihmisten tekemät tulkinnat eivät lopulta ole minun käsissäni. Niihin vaikuttavat paitsi oma ulostuloni, myös kuulijan vireystila, fiilis, aiemmat kokemukset ja hänen aiempi tietonsa puheena olevasta aiheesta. Mikään näistä ei ole minun ratkaistavissani oleva asia.
Tosiasiassa on myös pelottavaa tulla väärinymmärretyksi. Siihen sisältyy riski hylätyksi tulemisesta: Mitä jos toinen ymmärtää minut niin kauhealla tavalla väärin, että ei enää halua olla kanssani tekemisissä? Mitä jos hän kertoo muillekin, että tuo on muuten aivan hirveä tyyppi, se sanoi näin? Useimpina päivinä tällaiset kauhuskenaariot jäävät kuitenkin toteutumatta.
Yksi syy, miksi olen väsynyt someen, on nopeat tulkinnat ja niiden perusteella tehdyt lynkkaukset. Pohdiskelulle ja erehtymiselle ei ole tilaa, jos kerralla pitäisi osata ja tietää kaikki. Liian usein ihmiset, jotka kaikki tarkoittavat hyvää, riitelevät keskenään. Ehkä se on helpompaa kuin tarkastella isompia uhkia? Voin yrittää muuttaa yksittäisen ihmisen mielipidettä, mutta ilmastonmuutokselle tai Lähi-idän konflikteille en mahda yksikseni mitään.
Näissä vartissa kirjoitettavissa blogiteksteissä on aina läsnä riski siitä, että jotain tärkeää jää sanomatta. Välillä, jos se häiritsee itseänikin, jatkan kirjoittamista alkuperäisestä aikarajasta huolimatta (ja mainitsen tästä tekstin lopussa). Välillä annan vain olla. Usein huomaan, että teksti on itse asiassa täysin ymmärrettävä, vaikka en saanutkaan selitettyä samaa asiaa kolmea eri reittiä.
Parasta seuraa ovat ihmiset, joiden seurassa kaikkea ei tarvitse jatkuvasti diskleimata. Ihmiset, jotka tuntevat minut tarpeeksi hyvin luottaakseen, että tarkoitan hyvää. Silloin en selittele, ja tulen silti ymmärretyksi.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Unelmamatka Japaniin
Tämä teksti käsittelee haaveideni lomamatkaa Japaniin. Mitään ei ole varattu, mutta suunnitteluhan on vähintään puolet reissun ihanuudesta.
Ensi keväänä matkustan neljäksi viikoksi Japaniin. Skippaan kokonaan Tokion, koska aika ei yksinkertaisesti riitä niin valtavan kaupungin koluamiseen. Matkustan sen sijaan Osakaan, josta pääsen helposti Kiotoon, vuorille, teeviljelmille ja rannikkokaupunkeihin. Vietän päiviä luuhaillen temppeleissä, puutarhoissa, museoissa ja kauppakeskuksissa. Haluan mennä johonkin kauppakeskukseen heti sen auetessa ja katsoa, ovatko kauppojen myyjät oikeasti ovella tervehtimässä ensimmäisenä aamulla saapuvia asiakkaita.
Juon päivittäin erinomaista teetä tai matchaa. Syön vähintään kerran todella herkullista sushia, ja kerran Michelin-tason kaiseki-illallisen. Majoitun Kioton historiallisella geisha-alueella ja jonain yönä myös edullisista huoneistaan ja pornosta sisustuksestaan tunnetussa love hotelissa.
Matkustan Japaniin mukanani matkalaukku, jossa on pelkästään omiyageja, pieniä tuliaisia kaikille, joita satun kohtaamaan. Matkalaukku tyhjenee kätevästi matkan varrella, joten voin shoppailla sen täyteen kaikkea jännää, kun nyt kerrankin lennän kaukomaille. Palaan kotiin mukanani teetä, jotain silkkistä, lonkeropornoa ja jotain luonnosta poimimaani. Tuliaismielessä olen kiinnostunut myös eroottisesta taiteesta, tai ehkä osallistun kintsugi-kurssille ja korjaan kultamaalilla jonkin kotoa tuomani pikku esineen.
Ennen Japaniin lähtöä olen perehtynyt parhaani mukaan niin kulttuuriin kuin kieleenkin. Osaan tilata ravintolassa japaniksi ja tiedän perusteet siitä, miten teeseremoniassa tai japanilaisessa kylpylässä tulee käyttäytyä. Osaan lukea ongelmitta hiraganoja ja katakanoja ja hallitsen ainakin 500 kanjia. Tiedän paikallisesta seksityöhistoriasta ja -nykyisyydestä sen verran, että osaan kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, joita turisteille ei mielellään paljasteta.
En ole koskaan käynyt niin kaukana kuin Japaniin lentäminen edellyttää. Jotenkaan en pitkään aikaan ajatellut, että se olisi minulle edes mahdollista. Sitten tajusin, että Finnairhan lentää Osakaan harva se päivä, ja meno-paluuliput saa parhaassa tapauksessa alle tonnilla. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen reissu, johon lähtisin ihan kengännauhabudjetilla, joten matkaan säästäminen on osa tämän vuoden rahatavoitteita.
Tämäkin teksti on kirjotiettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Online-arkea eurooppalaisittain
Luin vaihteeksi erinomaisen artikkelin, tällä kertaa Helsingin Sanomista, jossa toimittaja Niclas Storås kertoi kokeilleensa yhdysvaltalaisista ohjelmistoista irtautumista. Jos tähän ryhtyy, pannaan menevät niin Metan (Instagram, Whatsapp), Microsoftin (Outlook, Excel), Applen kuin Googlenkin palvelut. ChatGPT:tä on turha avata. Puristin pitäisi luopua jopa pankkikorteista ja verkkopankin käytöstä, sillä käytännössä kaikki maksuliikenne perustuu ainakin osin yhdysvaltalaisiin järjestelmiin.
On järjetöntä, miten riippuvaisia olemme yhdysvaltalaisista palveluista, samalla kun maata johtaa täydellisen epäluotettava sekopää.
Googlen palveluiden käyttö on myös seksityöntekijän näkökulmasta pöljää. Seksin myyminen on pääosin laitonta Yhdysvalloissa, ja jenkkipalvelut toimivat sikäläisen lainsäädännön pohjalta. Vaikka työni on laillista Suomessa, en voi säilyttää Google Drivessä työni kannalta olennaisia asioita, sillä Google saattaa milloin tahansa poistaa sääntöjensä vastaisia tai laittomaksi arvioimiaan sisältöjä. Ongelmat ovat tuttuja myös Instagramissa tai X:ssä/Twitterissä tahiville kollegoille, joiden tilejä poistetaan vähän väliä.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että palveluntarjoajalla (Google, Meta, X) on oikeus päättää, ketä palvelee. Tilanne on kuitenkin ongelmallinen, kun kyse on palveluista, joita ilman on yhä vaikeampaa ylläpitää sosiaalisia suhteita, mainostaa pienyrityksen palveluita tai saada reaaliaikaista tietoa maailmalla tapahtuvista asioista. Todennäköisesti tämän bloginkin tulevaisuus on jenkkien käsissä niin kauan kuin käytän WordPressiä.
Yhdysvaltojen lonkerot yltävät työni näkökulmasta myös maksuliikenteeseen. Yksi syy, miksi pankit välttelevät seksityöntekijöiden ottamista asiakkaikseen, on yhdysvaltalaisten luottokorttiyhtiöiden mahti. Kotimainen horo, joka haluaisi siirtää rahaa tililleen maksaakseen vuokransa, on pieni murhe siinä kohtaa kun vastassa on megayhtiö, jonka toimintaan koko käyttämämme rahaliikenne perustuu.
Luin lisää Hesarinkin artikkelissa mainitusta Alankomaissa tuomarina työskentelevästä Nicolas Guillousta, joka joutui viime syksynä Yhdysvaltojen pakotteiden kohteeksi ja menetti käyttöoikeuden muun muassa kaikkiin yllä mainitsemiini ohjelmistoihin Facebookista verkkopankkimaksuihin. Aihetta käsitelleessä hollantilaislehti IO+:n artikkelissa kerrotaan hieman myös digitaalisen euron merkityksestä Euroopan huoltovarmuudelle, ja löytyypä uutissivustolta runsaasti lisätietoa myös eurooppalaisten vaihtoehtojen etsimisestä nykyään käyttämiemme tilalle.
Olen tietenkin itse osa ongelmaa. Loin hiljattain Proton-sähköpostin, mutta olenko ottanut sitä käyttöön? Olenko siirtynyt Google Drivestä Protoniin? Käytännössä en, käyttöliittymä on niin paljon köykäisempi kuin se, mihin olen tottunut. Mitä pitäisi tapahtua, että yksityisyys muuttuisi tärkeämmäksi kuin mukavuus?
Haluan tutustua ainakin digieuroon lisää, koska tähän mennessä olen vain ihmetellyt, mihin sitä tarvittaisiin maailmassa, joka jo valmiiksi rakentuu digitaalisten maksupalveluiden varaan. Toivon myös, että jenkkiriippuvuuteni vähenee samalla kun irtaudun pikkuhiljaa sosiaalisen median palveluista.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Mikä työssä on tärkeää?
Kun olin 20-vuotias, unelmani oli paikkariippumaton työ, joka mahdollistaisi reissaamisen ja tarjoaisi monenlaista puuhaa. En muista tietoisesti unelmoineeni freelancerin työstä, mutta en varmasti haaveillut kokopäiväisen palkkaduunin perään. Luin self help -oppaita kuten Timothy Ferrisin 4 tunnin työviikko ja haaveilin siitä, että voisin tehdä mukavia töitä juuri sen verran kuin itselleni sattuu sopimaan.
Sen jälkeen olen ollut monenlaisissa työtilanteissa. Pienimmillään yritin kituuttaa 250 euron opintorahalla, kun en saanut asumistukeakaan työssäkäyvän avopuolison vuoksi. Tuolloin päätin tehdä kaikkeni sen eteen, että en joutuisi olemaan tulevaisuudessa yhteiskunnan tukien varassa. (Tuota ajanjaksoa kesti lopulta muutaman kuukauden verran ja käytännössä maksoin huomattavasti pienemmän osan kuukausimenoistamme. Tosiasiassa minulla ei ollut tuolloinkaan mitään hätää, mutta muistan olleeni hyvin ahdistunut rahasta.) On sääli, että koin joutuvani pärjäämään yksin ja että en voi luottaa yhteiskunnan tukeen. Ilman tuota kokemusta en kuitenkaan olisi nyt tässä.
Olen myös hakenut vuosien varrella useampia vakituisia kokopäivätöitä. Sittemmin olen tajunnut, että en ole ollut edes hakuvaiheessa yhteenkään paikkaan riittävän sitoutunut, että olisin voinut saada hakemiani työpaikkoja. Olen työhaastatteluissa varmistellut, onhan sivutöiden tekeminen ok, ja kertonut, että en ole kiinnostunut viikonloppuvuoroista.
Urasuunnittelua tehdessä on hyvä pohtia, millaiset asiat ovat itselle tärkeitä. Tasainen tulovirta vai vapaus tehdä joka päivä vaihtelevissa määrin juuri sitä, mikä silloin huvittaa? Se, että ei tarvitse itse miettiä, mitä tekee, vai se, että kukaan muu ei pomottele?
Se, että olen tavoitellut monenlaista ja myös päätynyt moninaisiin tilanteisiin, helpottaa nykyään itselle tärkeiden asioiden tunnistamista. Minulle on esimerkiksi tärkeää, että tulotilanteeni ei muutu liian epävarmaksi. Siedän ongelmitta paljon enemmän epävarmuutta kuin moni muu, mutta tiedän, että tietyn rajan jälkeen en enää voisi hyvin. Minulle on myös tärkeää, että tililläni on koko ajan suhteellisen suuri puskuri elämän muutoksia varten.
Minulle on myös tärkeää, että saan korvauksen tekemästäni työstä, en siitä, että uhraan 8 tuntia aikaani riippumatta siitä, onko minulle työtehtäviä vai ei. Inhoan sitä, jos joudun töissä esittämään kiireistä. Jos hommat on mahdollista tehdä riittävän hyvin neljässä tunnissa, teen mieluummin niin ja pidän seuraavat 4 tuntia vapaata. En ole myöskään hyvä tekemään töitä perustelulla koska pomo käski. Kaiken työn ei tarvitse olla silmissäni erityisen merkityksellistä tai juuri minulle merkitystä tuovaa, mutta työtehtävissä pitää joka tapauksessa olla edes järkeä.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
”Kukaan ei oikeasti käytä huvikseen”
Lopetin alkoholin käytön tammikuussa 2020. En aiemminkaan käyttänyt mitenkään poikkeuksellisen paljon alkoholia, kaikkihan opiskelijabileissä ottivat. Olin kuitenkin huomannut, että alkoholista tuli kerta toisensa jälkeen yhä kurjempi olo.
Lopettaminen ei ollut suoraviivaista, ja jossain kohtaa korona-aikaa viini alkoi jälleen maistua. Viimeisen kerran olen juonut alkoholia omasta halustani muistaakseni keväällä 2021. Pari vuotta sitten minulle tarjoiltiin vahingossa alkoholittoman kuohuviinin sijaan alkoholipitoista kuoharia, mutta en laske tapauksen katkaisseen juomattomuuttani – eihän sekään tekisi minusta päihteidenkäyttäjää, jos minut tietämättäni huumattaisiin.
Mikä lopettamisen lopulta mahdollisti? Käytännössä se vaati sosiaalisten piirien vaihtamista toisiin. Se tapahtui osin itsestään, sillä aika nopeasti huomasin, että minua ei enää kutsuttu juhlimaan muiden kanssa. Ehkä olin selvin päin tylsä, ehkä holittomuuteni tuntui inhottavana piikkinä alkoholia käyttävien lihassa. Osin muutos oli oma valintani, ja aloin tietoisesti etsiä ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa oli rentoa selvin päin.
Luin Aamulehdestä erinomaisen artikkelin Jannesta, joka on onnistunut vieroittumaan alfa-pvp-koukusta. Vaikka en itse ole käyttänyt huumeita, samaistun moniin Jannen tarkoista pohdinnoista riippuvuuden taustalla.
”Kukaan ei oikeasti käytä päihteitä huvikseen. Huvikseen voi kokeilla, mutta kun puhutaan pitkittyneestä käytöstä, syy ei koskaan ole se, että se on kivaa. Käyttö jatkuu, jos sitä tarvitsee johonkin, vaikka sitä ei välttämättä itse edes ymmärtäisi.”
”Mieleen alkoi nousta ajatus ratkaista ahdistus vanhalla konstilla. Kyse ei ole oikeastaan siitä, kuinka vaikea aineista on päästä eroon, vaan pääseekö eroon siitä, mihin niitä käyttää.”
Mietin usein sitä, miksi alkoholiin suhtaudutaan yhteiskunnassamme niin eri tavalla kuin muihin päihteisiin. Tosiasiassa tummentamani lause voisi olla paitsi minun, myös hyvin monen tuntemani raitistuneen suusta. Alkoholiakin väitetään nautittavan siksi, että se on kivaa, mutta tosiasiassa taustalla on usein jotain muuta: fomoa, halua miellyttää, pelkoa omien tunteiden kohtaamisesta.
Kaipaan yhä erinomaisesti ruuan kanssa yhteen sovitettuja viinejä. Pidin myös vodkasta, ja ulkomailla oli hauskaa maistella paikallisia teräviä. Nykyään yhä useammilla ravintoloilla on erinomaisia alkoholittomia vaihtoehtoja, ja parhaassa tapauksessa ne on onnistuttu sovittamaan ruokiin vähintään yhtä hyvin kuin viinipaketit. Terävät ovat vaihtuneet paikallisiin limuihin, ja varmaan teeinnostuksellanikin on osansa kompensaatiossa.
Holittomuus on minulle kuitenkin nykyään niin iso arvo, että satunnaisen viinilasillisen nauttiminen ei toisi riittävästi nautintoa, että se kannattaisi. Jos joku haluaa viettää aikaa nimenomaan minun kanssani, se on mahdollista ainoastaan, jos hän ei juo alkoholia. Isommissa porukoissa saatan viettää aikaa myös sellaisessa seurassa, jossa osa juo, mutta selvästi humalaista menoa en jaksa silloinkaan.
Vaikka en juonut sen enempää kuin ihmiset ympärillänikään, se ei tarkoita, että kenenkään meistä olisi kannattanut ottaa.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Töistä kieltäytymistä
Kun elämä on jo täynnä kaikenlaista, on vaikea raivata tilaa unelmien toteuttamiselle. Paljon helpompaa olisi vain jatkaa samaan tuttuun malliin.
Viime aikoina olen pohdiskellut tätä erityisesti palkkatöiden osalta. Olen tilanteessa, jossa minun ei ole enää pakko ottaa vastaan kaikkia mahdollisia tarjottuja töitä. Pystyn valikoimaan ne, jotka minulle parhaiten sopivat, eikä ole maailmanloppu, vaikka jotain jäisi saamatta. Samalla pystyn järjestämään yhä enemmän tilaa asioille, joita oikeasti haluan tehdä.
Silti tuntuu vaikealta sanoa ei. Kieltäytyä jutuista, jotka eivät tue matkalla kohti omia tavoitteita.
Pidän töistäni, mutta teen niitä edelleen enemmän kuin oikeastaan haluaisin tai tarvitsisi. Pelko ohjaa ottamaan vastaan kaikki mahdolliset vuorot, vaikka olen sopinut itseni kanssa selkeät tavoitteet niiden määrälle.
Pyrin siihen, että minulla olisi sesonkikuukausia lukuun ottamatta palkkatöitä noin 1,5–2 viikkoa kuukaudesta. Tämä riittää tuomaan tilille joka kuukausi sen verran, että en joudu kajoamaan säästöihin.
Pikaisella arvioinnilla olen tämän lukuvuoden aikana tehnyt palkkatöitä noin 2,5 viikkoa kuukaudessa. En kuitenkaan ole pitänyt tästä tarkkaa kirjaa. Ehkä kannattaisi, sillä tällä hetkellä en tiedä varmaksi, kuinka paljon teen ylimääräistä. Tuntuu vain, että teen enemmän kuin tarvitsisi.
Mikä sitten saa tekemään turhan paljon? Epävarmuus siitä, onko töitä tarjolla tulevaisuudessa. Pystynkö oikeasti elättämään itseni tällä työmäärällä? Entä jos kieltäydyn nyt, tarjotaanko koskaan tulevaisuudessa enää mitään?
Huolet ovat helpottaneet iän myötä, mutta eivät vieläkään kadonneet. Matkan varrella iloitsen jokaisesta kerrasta, kun pystyn toteamaan, että noita vuoroja en itse asiassa tarvitse tai halua. Tiedän, että niille on muitakin ottajia, jotka ovat riippuvaisempia juuri palkkatöistä. Voin siis ajatella auttavani paitsi itseäni, myös jotakuta muuta tekemällä vain sen, mitä tarvitsen.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Tuntuu, että tätä kierjoittaessa ei ihan kulkenut.
-
Mitä raha mahdollistaa?
Olen jo aiemmin avannut sijoitustavoitteitani ja sitä, kuinka paljon lasken tarvitsevani ollakseni taloudellisesti riippumaton. Käytännössä tuo on kuitenkin vain tavoite, joka vapauttaisi minut toimeentulon miettimisen tarpeesta.
Tosiasiassa raha voi mahdollistaa valtavasti muutakin. Tässä postauksessa esittelen Rikas mies jos oisin -henkisiä haaveitani.
Oman toimeentuloni turvaamisen jälkeen taloudelliset haaveeni liittyvät pitkälti muiden ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen. Haluaisin, että jos tulevaisuudessa lähipiirini ihmiset tarvitsevat apua, voisin auttaa. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi:
Nuoren tukemista opinnoissa
Minusta olisi ihanaa pystyä mahdollistamaan jollekulle lähipiirini lapselle taloudellisesti helpompi aikuistuminen. Vaikka Suomessa siirryttäisiin tulevaisuudessa enenevissä määrin maksullisiin opintoihin, haluaisin, että läheiseni pystyisi opiskelemaan juuri sitä, mitä itse haluaa. Tukeminen voisi toki tarkoittaa myös esimerkiksi ruokaostosten maksamista, raha-asioissa neuvomista tai vaikka muuttopalvelun tai koulussa tarvittavien välineiden sponsorointia.
Asunnon ostamista läheisen kodiksi
Jos esimerkiksi vanhempani haluaisivat ikääntyessään muuttaa isosta talosta helpompaan kerrostaloasuntoon, haluaisin tukea tässä parhaani mukaan. Tai jos joku lähipiiristä haluaisi muuttaa toiseen kaupunkiin vuokralle, tarjoaisin tarvittaessa mielelläni apua. Voisin pyytää markkinahintaa alhaisempaa vuokraa, ja läheiseni voisi luottaa, että en tule häätistelemään häntä pois kodistaan.
Kumppanin elättämistä
Haluaisin, että kumppanillani olisi samat mahdollisuudet kuin minullakin jättäytyä tarpeen tullen pois työelämästä. Tämä voi tarkoittaa vapaaehtoista ennenaikaista eläköitymistä, parin vuoden sapattivapaata maailmanympärysmatkaa varten, uudelleenkouluttautumista tai toisen tukemista sairaudesta toipuessa.
Ikimetsäshoppailua
Tämä tavoite on selkeästi sellainen, jonka eteen jo nyt teen jotain. Tavoitteenani on ostaa vuosikymmenen loppuun mennessä puolen hehtaarin metsä Luonnonperintösäätiön kautta. Tähän mennessä kasassa on yksi aari.
Aika loppui kesken, joten jätän listauksen tähän. Osa tavoitteista vaatii selkeästi enemmän rahaa (esim. kumppanin elättäminen tai asunnon ostaminen), mutta ihmisiä voi auttaa isosti myös pienemmillä summilla – tai kokonaan ilman rahaa. Ruokakassin tai muutaman ikimetsäneliön ostamiseen ei tarvita kymppitonneja.
Tähän tekstiin meni 17 minuuttia.
-
Tantraharjoituksia
Olen jatkanut tantran tutkiskelua Barbara Carrellasin Urbaani tantra -kirjan kannustuksella. Olen testaillut kumppanin kanssa erilaisten aistiärsykkeiden tuottamista sekä erilaisia tapoja hieroa genitaaleja. Aistiärsykkeiden tuottamista koskevassa harjoituksessa vaihtoehtojen kirjo häkellyttää, vaikka kaikenlaista onkin jo tullut nähtyä.
Harjoituksessa on tarkoitus keksiä erilaisia tapoja tuottaa toiselle aistikokemuksia. Vastaanottajan silmät sidotaan (jos se on kummallekin ok), ja tarkoituksena on, että hän voi keskittyä täysin aistimaan sitä, mitä tapahtuu. Innostuin itse vastaanottavana osapuolena muun muassa tähtianiksen haistamisesta, sitruunamehun ja vaahterasiirapin maistamisesta sekä teräväkulmaisen kiven kuljettamisesta pitkittäissuuntaisesti kehollani – poikittaissuuntaisesti kosketus ei tuntunut mukavalta.
Harjoituksessa ei ole tarkoitus erityisemmin kiihottua tai päätyä mihinkään tiettyyn määränpäähän. Tarkoitus on vain olla ja aistia.
On yllättävän hauskaa ideoida, mitä kaikkea harjoituksen aistimateriaaleina voi käyttää. Jos itse nappaisit kotoasi kymmenen asiaa, joista vähintään jonkin pitäisi maistua, jonkin tuoksua ja jonkin kuulostaa joltain, millaisiin asioihin tarttuisit?
Genitaalien hierontaan löytyy kirjasta niin monia spesifejä tekniikoita, että suorastaan suutuin. Vaikka seksi onkin lähinnä kommunikaatiota ja täysin toissijaisesti tekniikkaa, miksi seksuaalikasvatuksessa ei anneta noin konkreettisia vinkkejä siihen, mitä kaikkea voi kokeilla? Miksi seksi alkaa siitä, että kaikki pitäisi osata heti ensiyrityksestä alkaen, eikä ole oletusarvoista istua alas ja vain alkaa testailemaan jostain vinkkilistasta, mitä kaikkea voisi tehdä?
Erilaiset hierontatyylit olivat vastaanottavana hirveän kiehtovia. Osa tuntui todella hyvältä, osa hupsulta, osa ensin epämukavalta, sitten todella hyvältä ja sitten taas ärsyttävältä. Jotkin jäävät varmasti osaksi arkiseksiä, mutta tantran yhteydessä olen kiinnostunut niistäkin tekniikoista, joista en absoluuttisesti pidä. Yksi jännä havainto, jonka tantraa tutkiskellessani olen tehnyt, on, että myös epämukavien asioiden kokeminen voi omien rajojen puitteissa olla hyvin antoisaa.
Itselleni tantra on tavallaan kinkytutkiskelun lempeä jatke. Karkeasti yksinkertaistettuna BDSM:ää, jossa vain hengitellään paljon hitaammin – tosin hengitysharjoitukset tekisivät hyvää myös monelle peruskinkyilijälle! Molemmissa on lopulta kaikkien tekniikoiden ja hilavitkuttimien alla kyse kohtaamisesta, läsnäolosta ja mahdollisuuksien tutkiskelusta. Se on yksinkertaisesti valtavan kiehtovaa.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Kokopäivähoro
Kun aloitin seksityön, tein aluksi hommia hyvin satunnaisesti. Se aiheutti epävarmuutta: voinko kutsua itseäni seksityöntekijäksi, jos en kuitenkaan ole riippuvainen siitä saatavasta toimeentulosta? Tunsin syyllisyyttä osallistuessani kollegojen keskusteluihin, aivan kuin en kuuluisi heidän kanssaan samaan tilaan.
Nykyään en enää murehdi samaa. Tiedän, että ns. kokopäiväisessä seksityössä – siis kokopäiväisessä yrittäjyydessä – on kysymyksiä, joita minun ei tarvitse miettiä, kun saan myös palkkaa. Pystyn esimerkiksi pitämään liikevaihtoni helposti alle arvonlisäveron alarajan, jolloin minun ei tarvitse maksaa alveja. Jos taas kaikki tuloni olisivat riippuvaisia yrityksestäni, eläminen alle 20 000 liikevaihdon varassa olisi aika kitkuttelua (samalla kun se on arkea monelle pienituloiselle yksinyrittäjälle).
Tosiasiassa on suhteellisen harvinaista, että seksityötä tehdään niin sanotusti maanantaista perjantaihin ysistä viiteen. Valtaosalle kyse on sivutulosta, usein satunnaisesta sellaisesta, ja kokopäiväisestikin hommia painavilla voi olla juuri sellaiset työajat kuin he itse haluavat.
En ole koskaan ollut kokopäiväisessä vakiduunissa. Jossain kohtaa tunsin tästäkin syyllisyyttä. Ajattelin, että vakiduuni on jotain, mikä aikuisella nyt vain kuuluu olla, vaikka tiesin, että vakituisia työsuhteita on saatavilla yhä harvemmalle.
Minun kohdallani kyse ei kuitenkaan ole ollut täydestä pakosta. Vaikka olen hakenut vakitöitä, olen niitä hakiessanikin haaveillut korkeintaan nelipäiväisestä työviikosta. Sittemmin olen tajunnut, että aikuiset saavat rakentaa arjestaan juuri sellaisen kuin itse haluavat, eikä mikään mahti pakota tähtäämään juuri kokopäiväiseen toimistoduuniin.
Siksi tuntuu hassulta yrittää saada kokopäivätyön tavoite seksityöhönikään. Jos kerran pystyn entistä paremmin päättämään työntekoni tavat, miksi ihmeessä tekisin sen enempää töitä kuin minun tarvitsee? Se, että mukana on myös palkkatöitä, voikin olla sitoutumiskammon sijaan strateginen valinta.
Silti haaveilen joistain asioista, jotka käytännössä vaatisivat nykyistä enemmän kokopäiväisyyttä. Esimerkiksi pitkiä keikkarundeja on vaikea tehdä, jos välissä on tiettyyn paikkaan sitovia palkkaduunipätkiä. Mutta kaikki aikanaan.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.