Teksti on itsenäinen jatko-osa edelliselle postaukselleni kirjoista, joiden lukeminen minulla on kesken.

Barbara Carrellas: Urbaani tantra – pyhää seksiä 2000-luvulla

Olen jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut tantrasta, mutta en ole löytänyt itselleni sopivaa opettajaa aiheen tiimoilta. Löytämäni kurssit ja instagrammaajat ovat olleet liian heterosentrisiä, eikä puhe naisia ja miehiä erottelevista feminiini- ja maskuliinienergioista ole iskenyt itseeni.

Kävin kumppanini kanssa kerran tantrakurssin, jossa ihan oikeasti neuvottiin naisia syömään ystävien kesken söpöjä pikku leivoksia ja miehiä käymään metsällä ampumassa jäniksiä keskinäisen polariteetin vahvistamiseksi. Tietenkin kyse voi olla harrastuksista, joista kumpikin tahoillaan nauttii, mutta miksi ylläpitää niin stereotyyppisen kliseistä kuvaa siitä, mitä tarkoittaa feminiinisyys ja mitä maskuliinisuus – ja minkä korostaminen kenellekin on hyväksi?

Meinasin jo heittää pyyhkeen kehään ja keskittyä tantrakuvioissani ainoastaan homman potentiaalisesti tarjoamiin työhyötyihin. Kun tarjoaa eroottisia hierontoja asiakaskunnalle, joka koostuu pääasiassa miehistä, ei niin kauheasti haittaa, vaikka opetusmateriaali keskittyisikin lähinnä heteroseksiin. Satuin kuitenkin Barbara Carrellasin Urbaani tantra -teoksen kirjakaupassa vaellellessani, ja tiesin, että haluan teoksen osaksi käsikirjastoani. En kuitenkaan vielä tässä kohtaa arvannut, miten älyttömän innoissani kirjasta tulisin olemaan!

Carrellas on itse queer ja joko entinen tai nykyinen seksityöntekijä, mikä itsessään on jo lupaavaa. Kaiken lisäksi hän on nähnyt selkeästi vaivaa tehdäkseen teoksestaan mahdollisimman inklusiivisen eri sukupuolille. Tuntuu, että teos tarjoaa juuri minulle sopivan tavan lähestyä tantraa. Vaikka lajissa ei ole kyse pelkästä seksistä, olen kuitenkin löytänyt sen pariin seksin kautta. Tämäkin on kirjassa ihan fine, ja ensimmäistä kertaa tulee fiilis, että saatan oikeasti löytää itselleni kestävän tavan tuoda tantran oppeja kiinteämmäksi osaksi elämääni.

Meri Parkkinen: Veronica Francon syntinen työ (2024)

Suomalainen toimittaja sukeltaa renssanssin Venetsiassa eläneen kurtisaani Veronica Francon elämään. Franco on iso inspiraatio myös tämän blogin takana. Seurapiirien viihdyttämisen lisäksi Franco oli kirjailija, joka julkaisi uransa aikana kymmeniä julkisia kirjeitä. Mitä ovat julkiset kirjeet? Nevahöörd, mutta aivan huikea konsepti ajalta kauan ennen moderneja sosiaalisia medioita.

Kirja tuntuu tärkeältä mahdollisuudelta kurkistaa oman alani historiaan, vaikka todellisuus, jossa itse työtäni harjoitan on monin tavoin erilainen kuin Veronica Francon aikana. Parkkinen on tehnyt ison työn aiheeseen sukeltaessaan, ja seksityötä käsitellään mielestäni varsin neutraaliin sävyyn. Välillä tuntuu hassulta, että aikakauteen, jona kukaan ei takuulla käyttänyt termiä seksityö, yhdistetään nykyajan sanastoa, mutta todennäköisesti vastaavaan sorrutaan vähän väliä historiaa selitettäessä.

Silja Koivisto: Sataman kapakan Hilda (2022)

Samassa hengessä kuin edellinen, mutta tällä kertaa sukelletaan 1900-luvun alkupuolen Kotkassa eläneiden irtolaisten ja huonoa elämää eläneiden naisten todellisuuteen. Kirjailija on lähtenyt tutkimaan sukulaisensa historiaa ja avannut samalla laajalti teemaa, jonka lonkerot ulottuvat irtolaislainsädännön muodossa käsittämättömän pitkälle, aina 1900-luvun loppupuolelle.

En ole päässyt kirjassa vielä valtavan pitkälle, eivätkä ihan kaikki sukuselkkaukset ole itselleni lukijana mielenkiintoisia. Veikkaan kuitenkin tekeväni kirjan inspiroimana pyhiinvaelluksen tarinoiden seutuville ja legendaarisen Kotkan Ruusun, kenties seksiäkin myyneen parturin, maisemiin. Kirjailijalla on välillä häiritsevä tapa kommentoida seksityötä ja kertoa totuuksia, kuten kukapa ei järkyttyisi, jos oma sukulainen tekisi tällaista tai seksityö johti pitkään jatkuneena väistämättä alkoholismiin, mutta rivien välistä pääsen kurkkimaan siinä määrin kiehtovaan historiaan, että annan erimielisyyksiemme olla.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Esittelen tässä postauksessa kaksi kirjaa, joiden lukeminen on kirjoitushetkellä kesken, ja fiiliksiäni niistä. Sattumalta kumpikin tänään esittelemäni kirja liittyy Japaniin.

Minna Eväsoja: Melkein geisha – hurmaava ja hullu Japani (2017; äänikirja)

Japanilaisten perinteisten taidemuotojen tutkija jakaa toinen toistaan kiehtovampia anekdootteja omista vuosistaan Japanissa. Tuntuu, että melkein jokaisesta luvusta on tehnyt mieli pistää jotain muistiin: Eroottiset puukaiverrukset, joissa seksikohtausten taustalla seikkailee pavun kokoinen mies. Tarinan mukaan mies rakasti seksiä niin paljon, että jumalat muuttivat hänet pavun kokoiseksi, jotta hän saattoi tirkistellä seksiseikkailuja ympäri Japania. Se, että ennen Edo-kautta lähinnä kurtisaanit meikkasivat, ja vasta tuolloin harrastus yleistyi hyvien perheiden tyttöjen keskuudessa. Se, että siinä missä humalaiset miehet kourivat naisia ruuhkaisissa junissa, myös nuoret koulutytöt vilauttelevat vastapäisellä penkillä istuvien häiriöksi.

Kirjailija ei kutsu itseään geishaksi, ja kirjan nimikin on Eväsojaa haastatelleelta toimittajalta otettu liikanimi. Seksiteemaisten havaintojen lisäksi olen oppinut kirjasta muun muassa perinteisestä teetaiteesta, kaiseki-illallisista ja yliopistomaailmasta. Seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ovat kuitenkin lähellä sydäntäni, ja japanilainen kulttuuri on täynnä kontrasteja tarkkoine käytössääntöineen ja yllättävissä paikoissa lymyävine estottomuuksineen.

Tulevaisuudessa haluaisin syventyä nimenomaan geishoihin ja Edo-kauden kurtisaanien oiran-kulttuuriin, mutta Japanissa on niin paljon minulle juntille länsimaalaiselle vieraita sävyjä, että en uskoisi ymmärtäväni mitään, jos tarttuisin näihin aiheisiin jo nyt. Uskon, että tällaisista yleistajuisista suomalaisten kirjoittamista teoksista on tässä kohtaa helpoin aloittaa.

Junichiro Tanizaki: In Praise of Shadows (1933)

Japanilaiskirjailijan essee varjojen merkityksestä japanilaiselle kulttuurille on omiaan syventämään ymmärrystäni maan, kielen ja kulttuurin kontrasteista. Tämä on kyllä pakko lukea vielä uudemman kerran, sillä en ole kovin luottavainen siihen, että pystyn kerralla sisäistämään englanninkielisestä käännöksestä kaiken, mitä kirjailija on pyrkinyt ilmentämään. Essee on onneksi suhteellisen lyhyt, mutta pakottaa jatkuvasti pysähtymään ihmettelemään. Miten niinkin arkinen asia kuin vessa voi erota niin merkittävästi eri kulttuureissa.

Teksti saa myös pohtimaan, miten äärimmäisen jenkkisentrisiä ja englanninkieliseen maailmaan jumiutuneita me suomalaiset olemme omassa kulttuurielämässämme. Tanizaki pohtii, miltä tiede näyttäisi, jos japanilaiset olisivat kehittäneet omat fysiikan lakinsa eivätkä lainanneet niitä länsimaista. Totisesti: otamme itsestäänselvyyksinä ja ainoina totuuksina valtavasti asioita, joita emme enää osaa ajatella muulta kantilta.

Aiemmin ajattelin, että kirjoista ei uskalla sanoa mitään, ennen kuin ne on saanut luettua loppuun. Se johti siihen, että harvemmin sanoin mitään, sillä syystä tai toisesta moni teos jäi kesken. Nyt, kun aikaa on vapautunut hämmentävissä määrin puhelimella lojumisesta, huomaan tarttuvani yhä useammin fyysiseen tai äänikirjaan, mikä on iso ilo. Ehkä jossain kohtaa kaivan myös vanhan Kindleni vertauskuvallisesta naftaliinista, niin kirjat kulkevat matkassa vielä useampiin ympäristöihin.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Ajan päätyttyä tsekkasin vielä kirjojen yksityiskohdat, kuten julkaisuvuodet.

Kerroin edellisessä postauksessa, millaisen tulkinnan tulevasta vuodesta sain ennustajalta, jolla vierailin vuoden alussa. Tänään jatkan aiheesta vielä hieman.

Olen kertonut tulkinnasta melko valikoidusti ihmisille ympärilläni. Yksi on sanonut, että noinhan voisi sanoa kenelle tahansa. Toinen on sanonut, että tuohan kuulostaa ihan tulihevosen vuodelta. (Rakastin The Year of the Whores -meemejä, joita netti oli täynnä kiinalaisen uudenvuoden aikaan.) 

Itse ajattelen, että tätä samaa tulkintaa ei olisi voinut tulla kenelle tahansa. Kaikki, mitä ennustaja sanoi, perustui joka tapauksessa kunkin kortin teemoihin. Kaikki tosin ei myöskään ainakaan ilmiselvästi osunut kohdilleen: luulen ennustajan olettaneen minut heteroksi ja cis-naiseksi, mikä vaikutti osaan tulkinnasta.

Sekin oli kiinnostavaa, että ennustaja ei halunnut tietää minusta oikeastaan mitään. Kun yritin kommentoida jotain, hän ystävällisesti totesi, että hänen ei tarvitse tietää. Jos menen joskus uudelleen tarot-tulkintaan, suurempi vuorovaikutteisuus voisi olla mielestäni hauskaa. Toisaalta oli kiva nähdä, mitä toinen tulevaisuudestani kertoi, kun hänellä ei ollut tietoa esimerkiksi työstäni, ihmissuhteistani tai menneisyyden kokemuksistani.

Sain runsaasti sauvakortteja. Tarot-pakassa on sauvoja (tuli), maljoja (vesi), miekkoja (ilma) ja lantteja (maa), ja jokaisella elementillä on omat erityispiirteensä. Sauvakortit kuvaavat intohimoa ja kannustavat tekemään sitä, mihin tuntee paloa. Maljat yhdistetään usein tunteisiin, miekat loogiseen ajatteluun ja lantit maalliseen hyvinvointiin. Sauvojen runsas lukumäärä ohjasi tulkintaa luovuuden ja taideprojektien suuntaan.

Huvituin vähän siitä, miten vähän lanttikortteja sain. Kirjoitan niin paljon rahasta, sijoitan ja opiskelen aihetta, että tuntui koomiselta saada niin vähän lanttikortteja. Toisaalta voi olla, että asiat rullaavat tätä nykyä niin automaattisesti, että aihe ei tarvitse jatkuvaa keskittymistä.

Tähän mennessä olen ehtinyt tarkastella vuotta ensimmäisten kolmen kuukauden osalta. Kirjoitin tulkinnasta päiväkirjaani heti sen jälkeen, ja jo nyt sinne kirjoittamani veikkaukset tulevasta huvittavat. Arvuuttelin muun muassa, olisiko suuri luova projekti Onlyfans, kirja vai Bitcoiniin sijoittaminen – ja toivon todella, että keksin ajalleni järkevämpää käyttöä kuin ainakaan jälkimmäisen noista.

Tällä hetkellä arvelen, että blogin kirjoittaminen on ennustajan puheissa toistunut taideprojektini. Bloggaamista edelsi varsin pitkä suunnittelujakso, mutta nyt kun olen ryhtynyt työn touhuun, olen ollut tästä valtavan innoissani. Katsotaan, meneekö nykyinen veikkaukseni nappiin, ja missä määrin tunnistan jälkikäteen merkityksiä tammikuussa nostetuille korteille.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Kävin vuoden alussa ennustajalla, koska halusin tutkia, miltä tuntuisi olla asiakkaana tällaisessa tilanteessa. Tässä postauksessa kerron siitä, millaisen ennustuksen sain.

Ostamani palvelu oli 1,5 tunnin vuosiennustus, joka maksoi 100 euroa. Siinä käytiin läpi kuukausi kuukaudelta, mitä milloinkin on odotettavissa. En ajattele, että kortit pystyvät kertomaan asioita, joita en itse jo jollain tasolla tiedä, enkä myöskään suhtaudu saamaani tulkintaan liian vakavasti. Samalla en halua lyödä koko hommaa leikiksi; uskon, että kaikki, mikä voi edesauttaa omia pohdintoja, on arvokasta.

Aluksi keskustelimme lyhyesti siitä, millaisia odotuksia minulla on tapaamiselta. Sitten nostimme kortin kerrallaan, ja lopulta pöytä oli täynnä kortteja. Palveluntarjoaja toimi käytännössä tarinankertojana, joka tulkkasi minulle kortteja ja niiden yhteyksiä tavalla, johon omat taitoni eivät vielä riitä. Pystyn nykyään kertomaan kohtalaisen koherentteja tarinoita 2–3 kortin pöydistä, mutta tässä tapauksessa kortteja nostettiin 25. Niiden kontekstien yhdistämiseen en olisi yksin pystynyt.

Koko aika menikin korttien nosteluun. Niitä nostettiin valtavasti, sillä ensin nostettiin yksi kortti nykyhetkelle, sitten 12 jokaiselle kuukaudelle, sitten vielä 12 jokaisen kuukauden syventäväksi kortiksi. Olin varannut aikaa hyvin tasan 1,5 tuntia, joten en voinut jäädä sovitun ajan jälkeen hengailemaan ja ihmettelemään tapahtunutta. Jos itse tarjoaisin joskus tulevaisuudessa jotain vastaavaa, nostaisin vain nykyfiiliskortin, sitten 12 korttia jokaiselle kuukaudelle, ja sitten tarpeen mukaan pari syventävää korttia kohtiin, joiden tulkitseminen tuntuu hankalalta. Jopa ennustajani totesi, että minulle nousevat kortit yhdistyvät toisiinsa varsin ymmärrettävästi, ja hänen tulkintansa tuki tätä. 

Olisin itse suosiolla jättänyt osan korteista nostamatta ja laskenut aikani niin, että alussa 15min alkuhämmästelyä, keskustelua ja palveluntarjoajan esitelmöintiä siitä, mistä tarotissa hänelle on kyse – varsinkin kun kerroin olevani ensikertalainen. Sitten tunnin mittainen tulkinta, ja lopuksi vartti aikaa todellisuuteen laskeutumiselle ja fiilisten purkamiselle. Uskon, että tässäkin vähemmän on enemmän.

Mitä minulle sitten ennustettiin? Ehkä joskus tykkään jakaa kortin tarkkuudella, mitä millekin kuukaudelle sain, mutta nyt se tuntuisi liian paljastavalta. Tiivistetysti tarina meni niin, että alkuvuodesta pohdin paljon aihetta, johon en vielä uskalla tarttua. Maaliskuussa vanha maailmanjärjestykseni mullistuu, ja huhtikuun tienoilla löydän tieni projektiin, jota alkuvuodesta välttelin – kenties johonkin taiteelliseen työhön. Toukokuussa intuitio ja kenties hengellisyyskin on merkittävässä roolissa.

Kesällä olen projekteineni työn touhussa. Syksyllä muutkin alkavat huomata innokkaan touhuamisen ja henkisen kasvun tuoman muutoksen minussa, eivätkä kaikki arvosta uudistusta. Itse en sitä kuitenkaan huomaa, olen niin innoissani puuhissani. Loppuvuodesta on aikaa rakkaudelle, ja työni alkaa vähitellen kantaa hedelmää.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Jatkuu!

Kävin ensimmäistä kertaa ennustajalla tämän vuoden alussa. Olin jo ennestään innostunut tarotista, ja halusin kokeilla, miltä tuntuisi, kun joku muu tulkitsisi minulle kortteja.

Päätökselleni oli toinenkin, näennäisen random syy: Olen jo pitkään ajatellut, että seksipalveluiden ostamisesta voisi olla minulle työtä ajatellen hyötyä. Ostajana pääsisin kokemaan, miltä asiakkaasta tuntuu ja millaisiin asioihin asiakas kiinnittää huomiota.

Ilmeinen ongelma vain oli se, että en halunnut ostaa seksipalveluita. Nykyisellään koen olevani niin inessä skenessä, että en todennäköisesti pystyisi suhtautumaan tilanteeseen puhtaasti asiakkaana. Saattaa olla, että joskus minulla on eri fiilis, mutta toistaiseksi homma kiinnostaa vain palveluntarjoajan näkökulmasta.

Ennustajalla käyminen ei tietenkään ole seksipalvelujen ostamista (ainakaan tämä ei ollut, heh), mutta tajusin aihetta pohtiessani, että yllättäviä yhtäläisyyksiä löytyy. Listaani päätyi ainakin tällaisia asioita, jotka mätsäävät sekä ennustajien että seksityöntekijöiden palveluihin:

1. Jos ei itse ole kokeillut, ei voi ihan tietää, mitä siellä tapahtuu.
2. Kummallakaan vierailusta ei välttämättä ole valmis kertomaan ihan kenelle tahansa.
3. Molempiin liittyy stigmaa ja ennakkoluuloja (joskin näissä on ilmeisiä eroja).
4. Kumpikin on monen mielestä huijausta ja rahanhukkaa.
5. Molemmat perustuvat palveluntarjoajan kykyyn luoda tunnelma, johon asiakas pystyy uppoutumaan.
6. Molemmissa usein tuntemattomat ihmiset kohtaavat toisensa mahdollisesti hyvinkin herkän aiheen ympärillä.

Olin hyvin tyytyväinen tajutessani kahden varsin erilaisen palvelun yhtäläisyydet, ja ilokseni ennustajalla käyminen tarjosi minulle juuri sellaista asiakaspalvelutilanteen tunnustelua kuin olisin toivonut seksipalveluiden ostamiseltakin.

Ensin piti tietenkin valita itselle sopiva palveluntarjoaja. Selailin nettiä umpimähkään ja koitin löytää jotakuta, josta tulisi oikeanlainen fiilis, samalla kun en etukäteen tiennyt, mitä se minulle tarkoittaisi. Totesin, että parhaat tulkitsijat tuskin ovat parhaita hakukoneoptimoijia, joten minun piti nähdä hiukan vaivaa sopivan tyypin löytämiseksi. Yllättävän monet kuluttivat ihmeen paljon palstatilaa kertomalla, miksi kannattaa käydä juuri heillä ja miksi kaikki muut ovat huijareita. Melkoinen turn-off!

Halusin tavata ennustajan livenä ja mieluiten jossain muualla kuin hänen kotonaan, sillä tuntemattoman ihmisen luokse meneminen jännitti. Hinnalla ei ollut niinkään väliä, enkä törmännyt hintoihin, jotka olisivat erityisesti pöyristyttäneet.

(Oikeastaan ennustajuus ei ollut kriteerien listalla, vaan joku maanläheisemminkin aiheeseen suhtautunut tarot-tulkitsija olisi sopinut. Lopulta oli kuitenkin hauskaa käydä tyypillä, joka nimenomaan kuvailee itseään noidaksi. Ehkä seuraavaksi kokeilen jonkun toisenlaisen tapaamista.)

Valitsin ennustajani lopulta sen perusteella, että hänellä oli taustalla akateeminen ura eikä hän nettisivuillaan haukkunut kollegoitaan huijareiksi. En tiedä, miksi akateeminen ura tuntui olennaiselta kriteeriltä, mutta ehkä siinä oli jotain maanläheistä ja samaistumispintaa tarjoavaa.

Oli hauskaa kiinnittää jo varausvaiheessa huomiota viestintään. Pyrin antamaan parikin aika ilmiselvää täkyä, joita ennustuksen tekemisessä voisi hyödyntää, mutta ennustaja ei tarttunut näihin. Kiinnitin yllätyksekseni huomiota ennustajan käyttämiin emojeihin, jotka eivät mielestäni mätsänneet hänen nettisivujensa brändiin. Se sai pohtimaan, kuinkakohan monta kertaa itse olen tullut käyttäneeksi jotain aivan eri hymiöitä kuin asiakaspalvelurooliltani voisi olettaa.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Jatkuu ensi numerossa!

Innostuin tarotista noin vuosi sitten. Vasta nyt sanoisin, että tiedän hommasta jo jonkin verran. Aluksi kortit tuntuivat hirvittävän monimutkaisilta, mutta nyt pakan jo hahmottaa aika hyvin – vaikka opeteltava ei lopukaan kesken.

En ole erityisen uskonnollinen enkä varsinaisesti usko ennustamiseen, mutta en myöskään määrittelisi itseäni täysin ateistiksi. Sama näkyy myös suhtautumisessani korttien tulkitsemiseen.

Minulle tarot on yksi itsetutkiskelun apuväline, vähän kuin meditaatio, tantra tai työnohjaus voi tilanteesta riippuen olla. En usko, että kortit kertoisivat mitään, mitä en jo jollain tasolla tietäisi, mutta ne saattavat nostaa mieleen asioita, jotka muuten arjessa jäisivät huomiotta. Ja onhan se, että arkisiin pohdintoihin saa uutta näkökulmaa, aina omalla tavallaan vähän maagista!

Olen tutustunut kortteihin pääasiassa Sunnuntainoidan ja Ella Klarin Tarotwisdomii-kirjan avulla. Lisäksi tarotpakassani on opaskirja, joka sisältää erityisen paljon pakan kuvittajan ajatuksia kunkin kuvan symboliikasta. Voin suositella sekä Sunnuntainoidan sisältöjä ja kursseja että Klarin Tarotwisdomii-teosta – ensin meinasin jättää sen hyllyyn, koska nimi ärsytti, mutta lopulta pidän Klarin perusteluista: Tarotia ei kannata ottaa liian vakavasti, ja siksi Tarotviisautta olisi ollut liian vakavamielinen nimi. Wisdomissa on sopivan hyväntuulinen hupsuus. 

Sunnuntainoidan materiaaleista oli valtavasti hyötyä alkuun pääsemiseksi. Hänen verkkosivuillaan pystyy jopa nostamaan päivän kortin ja lukemaan, millaisia aiheita korttiin liittyy. Tästä oli paljon apua, kun vasta tunnustelin tarotin maailmaa ja harkitsin, haluanko hankkia omaa pakkaa.

Nyttemmin luotan omiin tulkintoihini jo siinä määrin, että en useimpien korttien kohdalla kiinnitä valtavasti huomiota muiden tekemiin oppaisiin. Ne antavat näkökulmia ja parhaassa tapauksessa syventävät tulkintaa, mutta omaan intuitioon luottamisella on kokemukseni mukaan kaikkein olennaisin rooli korttien ymmärtämisessä.

Kuten sanottua, ne ovat itsetutkiskelun väline, eikä kukaan voi täysin tietää, mitkä asiat osuvat juuri minun kohdallani oikeaan. Joku toinen saattaa kortin pohjalta tekemässään yleisessä tulkinnassa nostaa esiin aivan eri asioita kuin mikä on oman tilanteen kannalta olennaista, varsinkin jos itse haluaa nostaa useampia kuin yhden kortin kerralla.

En kuitenkaan ole tyytynyt pelkästään omien tulkintojen tekemiseen, vaan kävin vuoden alussa “ihan oikeassa” tarot-tulkinnassa! Halusin päästä näkemään, miten homma toimii, ja toisaalta tunnustelemaan, miltä jonkun ulkopuolisen tekemä tulkinta minusta tuntuu. Voisin tulevissa postauksissa kertoa, millaisen tulkinnan sain, ja myös jakaa ajatuksiani siitä, mistä tulkinnassa pidin ja mitä itse tekisin toisin.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Minusta on ihanaa suunnitella asioita. Toteuttaminenkin on usein kivaa, mutta suunnitteleminen heittämällä parasta. Tykkään mietiskellä etukäteen intoilun aihettani kaikista mahdollisista kulmista, suunnitella yksityiskohdat hölmön tarkkaan ja fiilistellä tulevaa juttua pitkään etukäteen.

Hankalampaa on tietää, missä kohtaa kannattaa ryhtyä toimeen. Suunnittelin blogiakin valtavan pitkään ennen kuin oikeasti perustin sen. Epäilin, tulenko oikeasti kirjoittaneeksi kahta postausta enempää. Nyt huomaan, että tekstejä on ollut niin hauska tehdä ja tarve asioiden sanoittamiselle on selkeästi ollut niin iso, että hommahan sujuu melkein kuin itsestään.

Suunnittelussa ja intoilussa on se tylsä puoli, että kaikki ei etene toteutukseen asti. Ennen häpesin kesken jääneitä asioita. Nykyään otan ilon irti innostuksen aiheeni fiilistelystä ja skippaan morkkisteluvaiheen. Jos jokin jää tekemättä, olen varmaankin tehnyt sen sijaan jotain muuta hauskaa. Ja jos myöhemmin huomaan, että tämä olisi kyllä ollut kiva tehdä, mikä estää tarttumasta toimeen siinä kohtaa?

Tällä hetkellä intoilen muun muassa jollekin loppukesän puolimaratonille treenaamisesta. Nyt, kun tiet ovat jälleen sulia, voisin vähitellen lähteä lenkkipoluille. Olen pitkään haaveillut juoksutapahtumaan osallistumisesta, mutta minään aiempana vuonna sitä ei ole tullut tehtyä. Ehkä tänä vuonna? On ihanaa selailla treeniohjelmia ja mietiskellä, missä kaikkialla juoksisi, kuinka pitkiä matkoja, ja mitä olisi hyvä syödä treenipäivinä. Mitä kuuntelen lenkkeillessä, ja kuinka hyvältä treenin jälkeen tuntuukaan.

Ajattelen, että tässä on kyse vähän samasta kuin kilpaurheilijoiden mielikuvaharjoittelussa. He kuvittelevat mielessään voiton hetken ja siihen johtaneet askeleet, ja tämä auttaa heitä yltämään huippusuorituksiinsa silloin, kun on tarve.

Kun vihdoin pääsen treenin pariin, olen jo valmistautunut työhön mielessäni. Se ei poista kaikkea vielä edessä olevaa työtä, mutta on tarjonnut minulle mahdollisuuden intoilla tulevasta jo etukäteen. Jos pessimisti pettyy kahdesti, innostuja nauttii tuplasti.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Olen aina ollut innokas (joskaan en erityisen eksakti) numerotouhuaja, ja taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa puuhaan mielelläni erilaisia skenaarioita, joiden mukaan laskeskelen sijoituksiin laitettavia summia ja tienaustavoitteita.

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin pohtia, miksi koko hommaan on ryhtynyt ja mitä tavoitteen saavutettuaan aikoo tehdä. Tuskin kenenkään tavoite on vain iso kasa rahaa.

Oma tavoitteeni ei ole lopettaa pysyvästi kaikkea sellaista toimintaa, josta voi saada rahaa. Samalla haluaisin, että minulla olisi vapaus käyttää nykyistä merkittävästi suurempi osa ajastani asioihin, joilla ei ole taloudellista merkitystä.

Haluaisin kirjoittaa kirjoja ilman painetta apurahoista tai myyntimenestyksestä. Haluaisin tehdä joka viikko retken jonnekin lähiseudulle, kivaan luontokohteeseen tai vaikka museoon.

Haluaisin kävellä pitkiä kävelylenkkejä, käydä useita kertoja viikossa kirjastossa, nauttia kotikaupunkini maksuttomista harrastusmahdollisuuksista kuten kirjastojen lukupiireistä ja taiteilijatapaamisista, ja tehdä nykyistä enemmän vapaaehtoistöitä itselleni tärkeissä järjestöissä.

Haluaisin opetella laittamaan hyvää ruokaa, lukea ja kuunnella paljon kirjoja ja uida ainakin kylmällä vuodenajalla joka viikko luonnonvesissä. Haluaisin tietenkin tehdä monia näistä asioista rakkaideni kanssa.

Harva unelmaelämäni asioista vaatii hirveästi rahaa, mutta aikaa sitäkin enemmän. Lisäksi unelmaelämäni vaatii sosiaalisten suhteiden vaalimista sekä sitä, että olisin ainakin kohtalaisen terve. Näiden vuoksi minun kannattaakin nähdä vaivaa jo nyt, eikä vain painaa tukka putkella kohti jotain rahasummaa.

Ylipäätään on turha olettaa, että elämä mullistuisi totaalisesti siinä kohtaa, kun tilillä on 300 000 tai 400 000 euroa. Todellisuudessa minun kannattaa jo nyt ottaa unelmaelämäni osasia osaksi arkea: kävellä sen sijaan että kulkisin bussilla, käydä talviuimassa aina kun ehdin, tehdä vapaaehtoistöitä kaiken muun ohessa ja ottaa edes välillä reilusti aikaa luovalle kirjoittamiselle. Jos listaamani asiat ovat sellaisia, joita oikeasti haluan tehdä elämässä, olisi tosi ankeaa, jos niihin ei olisi aikaa vielä yli vuosikymmeneen.

Ihanien asioiden tekeminen ei välttämättä vaadi paljon rahaa. Uskon kuitenkin, että jos rahasta ei tarvitse välittää, monista asioista pystyy nauttimaan ihan eri tavalla.

Kokeilen tänään jotain uutta. Kirjoitan kolme viiden minuutin tekstiä, joissa kommentoin tänään lukemiani uutisia. Näin lyhyissä teksteissä toivon lukijalta erityistä lempeyttä: viidessä minuutissa ei yksinkertaisesti ehdi selittää kaikkea juurta jaksain. Toivon kuitenkin, että omien ajatusteni jakamisen lisäksi voisin vinkata kiinnostavista artikkeleista!

Lasten discoon myytiin VIP-lippuja

Yle 21.3.2026: Asta Lepän kolumni: Tarvitseeko lapsi VIP-lipun tullakseen onnelliseksi?

Mistä on kyse? Asta Leppä kritisoi koulua, jonka discossa oli myynnissä tavallisia lippuja sekä kalliimpia VIP-lippuja, joilla pääsi nauttimaan paremmasta ohjelmasta. Leppä kysyy, miksi eriarvoisuus tuodaan lasten juhlaan.

Ajatuksiani: Pidin kolumnista todella paljon. Hintadiskriminaatio sinänsä ei ole perseestä (esimerkiksi se voi olla hyvä, että lapset, työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset pääsevät uimahalliin muita edullisemmin, vaikka onkin hintasyrjintää), mutta olen täysin samaa mieltä siitä, että “luksusversioiden” tuominen osaksi lasten discoa on yksinkertaisesti tarpeetonta. Mitä sellaista VIP-lipulla voi saada, mikä kompensoi pahan mielen aiheuttamisen niille, joilla ei ole lippuun varaa? Tai siis, mitä ihmettä lasten discojen luksusversioissa edes tapahtuu? Paremmat limbokisat?

Kolumni sai myös miettimään, mihin itse asetuin oman koululuokkani hierarkiassa. Olen vasta myöhemmin ymmärtänyt eläneeni varsin keskiluokkaisen lapsuuden, ja hahmotin tuloeroja ensimmäisen kerran varhaisteininä. Jos olisin elänyt rahallisesti köyhemmän tai rikkaamman lapsuuden, olisinko herännyt tuloeroihin jo aiemmin?

Tekoäly vie työpaikat

Yle 22.3.2026: Tekoäly pakotti kääntäjän vaihtamaan alaa: ”Sitä työtä ei enää ole” – jopa 80 prosenttia asiantuntija­työstä voi muuttua

Mistä on kyse: Jutussa haastatellaan käännösalan konkaria sekä muita tekoälyä kommentoivia asiantuntijoita. Arvio on, että tekoäly tulee viemään valtaosan nykyisistä toimistotöistä parissa vuodessa. Haastateltu kääntäjä Outi Könni vaihtaa alaa, koska tekoälypohjaiset käännökset ovat toisaalta vieneet työtarjouksia ja toisaalta lisänneet painetta myydä käännöksiään pilkkahintaan.

Sitaatti: “Kirjailijoiden, graafikoiden ja jopa elokuvantekijöiden ekosysteemi tulee katoamaan. Ratkaisevaa on, miten ihmiset pystyvät varmistamaan oman osaamisensa ja pysymään mukana kehityksessä”, tekoälystä kirjoittava tietokirjailija ja yrittäjä Timo Savolainen sanoo.

Ajatuksiani: Minusta on kivaa, että kääntäjä Outi Könni toteaa, että yksi syy alanvaihtoon on se, että käännöksistä ei enää makseta järkeviä summia. Ei ole kivaa, että asia on näin, mutta tämä selkeyttää huomiota, joka tekoälystä puhuttaessa usein tuntuu jäävän pois. Sen lisäksi, että tekoäly oikeasti vähentää työpaikkojen määrää tietyillä aloilla, moni ammattilainen myös kieltäytyy työskentelemästä tekoälyvetoisen maailman määräämillä uusilla työehdoilla. 

Sijoittajana tuntuu oudolta, että moni rahasto, johon sijoitan, kohoaa nyt pitkälti tekoälybuumin ansiosta, samalla kun arjessa tekoälyn konsepti vituttaa enenevissä määrin.

Siihen en usko, että esimerkiksi kirjailijat katoaisivat maailmasta. Ihmisellä on takuulla jatkossakin tarve jakaa ajatuksiaan ja tulla kuulluksi. Todennäköisesti taiteellinen työskentely on kuitenkin jatkossa entistä hankalampaa, jos ei pysty elättämään itseään jollain muulla keinolla.

Toimeentulotuen uudistuksen ongelmat

Yle 22.3.2026: Uudistus toi työkkäriin uuden asiakas­kunnan – virkailijat joutuvat jopa pohtimaan oikeustoimi­kelpoisuutta

Mistä on kyse? Tukijärjestelmää uudistettiin niin, että nyt kaikki, joiden työkykyä ei ole todettu alentuneeksi, joutuvat ilmoittautumaan työttömiksi työnhakijoiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat ennen saaneet toimeentulotukea, mutta nyt heidän pitää hakea töitä. Kustannukset valuvat valtiolta kunnille, eivätkä ihmiset saa tarvitsemaansa apua. Työnhakijoina on nyt jopa ihmisiä, joita työllisyyspalvelut eivät pidä oikeustoimikelpoisina.

Ajatuksiani: Juttu saa minut jälleen suuttumaan siitä, miten uskomattoman huono järjestelmä toimeentulotuki on. Miten ihmeessä sieltä on tarkoitus saada itsensä pois, kun minkäänlaista omaisuutta ei saa olla? Monelle ainoat vaihtoehdot ovat käytännössä saada kokopäivätyö tai päästä eläkkeelle. Oletan, että jutussa oikeustoimikelvottomina pidetään ihmisiä, joilla on esimerkiksi pitkään kestänyt päihderiippuvuus tai niin heikko lukutaito, että työllistyminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Varmasti hakijoiden joukossa on nyt myös yhä enemmän heitä, joiden terveys vaatisi sairaseläkkeelle pääsyn, mutta Kela ei siihen syystä tai toisesta suostu.

Kommentti pikateksteistä:

Tämä oli hengästyttävää mutta hauskaa! Olisin mielelläni kirjoittanut jokaisesta tekstistä kymmenenkin minuuttia, tai ainakin säästänyt koko viisiminuuttisen omien ajatusteni jakamiseen. Silloin kynnys kirjoittamisen aloittamiseen olisi kuitenkin saattanut olla korkeampi. Yllätyksettömästi kaikki jutut liittyivät rahaan tai työelämään, mutta uskon, että jonain toisena päivänä tarttuisin joihinkin muihin artikkeleihin.

Oli myös kivaa lukea uutisia. En harrasta sitä joka päivä, sillä tunnistan uutisten lukemisen aiheuttavan itsessäni liikaa ahdistusta asioista, joita en voi korjata. Haluan kuitenkin pysyä ajan tasalla yhteiskunnallisesta keskustelusta ja nautin hyvien esseiden ja kolumnien lukemisesta.

Vaikka minulle ei tulekaan fyysistä sanomalehteä, voisin suhtautua uutisten lukemiseen samalla tyylillä kuin vain viikonloppuisin tilattavaan lehteen. Lauantaina tai sunnuntaina voin ottaa keskittyneemmän hetken uutisotsikoiden lukemiseen, tarttua muutamaan ja kirjoittaa niistä pienet pätkät.