-
Tavoite: 400 000 euroa sijoituksissa
Olen sijoittanut noin seitsemän vuotta vähintään 50 euroa kuukaudessa, pääosin matalakuluisiin passiivisiin indeksirahastoihin. Olen tavoitellut taloudellista riippumattomuutta, vapautta lopettaa kaikki työt ja elellä vain sijoitusten tuotoilla.
Nyttemmin olen alkanut pohtia, onko tuo sittenkään tavoitteeni. Töiden tekeminen on oikeastaan suurimman osan ajasta vallan kivaa, joten miksi kiiruhtaisin lopettamaan kaiken? Sijoittamisen kannalta ennenaikainen eläköityminen on kuitenkin houkutteleva tavoite.
Millaisiin summiin tähtään? Tavoitteenani on, että pystyisin nostamaan pörssistä nettona tuhat euroa kuukaudessa. Tähän lasken tarvitsevani noin 400 000 euron sijoitusvarallisuuden. Toisaalta jo 200 000 euroa sijoituksissa takaisi, että minun ei olisi käytännössä pakko tehdä mitään tiettyä työtä: tarvittaessa voisin vaikka opiskella uuden alan maisteriksi pelkkien sijoitusten turvin.
Tällä hetkellä minulla on pörssissä noin 60 000 euroa. Tavoitteenani on, että vuoden loppuun mennessä sijoituksia olisi 84 000 euroa. Olen päättänyt grindata sen verran, että saan 30-vuotiaana (eli ensi vuonna) kasaan 100 000 euron sijoitusvarallisuuden. Olen laskenut, että pystyn siihen saakka sijoittamaan 1 700 euroa kuussa, osin tuloja, osin säästöjä ja opintolainaa. En vielä tiedä, miltä tavoitteeni sen jälkeen tarkalleen näyttävät, joten mennään vaihe kerrallaan.
Pidän hyvin todennäköisenä, että pystyn saavuttamaan 200 000 euron sijoitusvarallisuuden (eli puolet lopullisesta tavoitteestani) 35-vuotiaaksi mennessä. Se tarkoittaisi, että 31–35-vuotiaana minun pitäisi sijoittaa noin 850 euroa kuukaudessa, kun oletan sijoitusteni kasvavan vähintään 7 prosenttia vuodessa.
Korkoa korolle -ilmiö on huikea: jos haluaisin, että minulla 40-vuotiaana olisi 300 000 euroa, se tarkoittaisi 36–40-vuotiaana enää vain noin 250 euron kuukausittaisia sijoituksia. 45-vuotiaaseen mennessä minulla olisi 400 000 euroa, vaikka en 40 vuotta täytettyäni pistäisi sijoituksiin enää ollenkaan omaa rahaa.
Mitä sitten, kun 400 000 euroa olisi täynnä? Hyvä kysymys. Jos tykkäisin töiden tekemisestä silloin yhtä paljon kuin nytkin, voisin jatkaa samaan malliin ja luottaa olevani miljonääri reilusti ennen varsinaista eläkeikää. Tai sitten voisin elellä vapaaherrana, siinä määrin kuin vapaaherrat elelevät tonnin nettotuloilla.
Pidän tavoitteideni selkeistä tasaluvuista. Kun teen uusia laskelmia, vaihtelua on eritoten siinä, minkä ikäisenä haluaisin tavoitteeni saavuttaa, mutta yllä mainitut luvut ovat toistuvasti laskelmieni pohjana. Pidän myös ajatuksesta, että “pakollista” kuukausisijoitusten määrää voisi vähentää pikkuhiljaa.
Varmaa on lähinnä se, että juuri nyt jaksan painaa duunia, mutta jo parin vuoden päähän kaipaan enemmän joustoa ja mahdollisuutta tarkastella tilannetta uudelleen: jos jaksan silloinkin sijoittaa vähintään tonnin kuussa, hieno homma, mutta vähempikin riittää.
Taloudellinen riippumattomuus on valtavan laaja ja loputtoman mielenkiintoinen aihe, enkä todellakaan pysty käsittelemään sitä kokonaan yhdessä (15 minuutin aikarajalla kirjoitetussa) blogitekstissä. Onneksi ei tarvitsekaan, ja tulevissa teksteissä voin käsitellä tarkemmin sijoittamistani, syitä mielenkiinnolleni aihetta kohtaan sekä sitä, miksi juuri tonni kuussa on muodostunut tavoitteekseni.
-
”Valmis” on parempi kuin ”paras”
Olen jo pitkään haaveillut siitä, että saisin rakennettua itselleni oikeasti kestävän kirjoitusrutiinin. Homma kaatuu aina ennemmin tai myöhemmin siihen, että aikaa ei yksinkertaisesti ole riittävästi tai jotain muuta tähdellisempää ilmestyy joka kerta.
Tällä kertaa päätin kokeilla tällaista: 15 minuuttia aikaa, ja siinä ajassa pitää saada taiottua teksti, jonka olisi valmis julkaisemaan blogissa – ja jonka siis myös julkaisee. Aikaa loputtomalle hiomiselle ei yksinkertaisesti ole, ja vartissa on tultava valmista. Todennäköisesti en kirjoita tällaisissa varteissa elämäni parhaita tekstejä, mutta uskon, että minulle tekee ihan hyvää tähdätä ennemmin valmiiseen kuin parhaaseen.
Nimenomaan valmista priorisoiden olen kirjoittanut käytännössä kaikki elämäni olennaiset urakat, kuten graduni. Jahkailin opinnäytetyötäni vuositolkulla, kunnes lopulta aikaa oli pari kuukautta ennen viimeistä deadlinea ennen opiskeluoikeuden päättymistä. Totesin, että vaihtoehtoja on tasan kaksi: joko valmistun maisteriksi tai en valmistu maisteriksi. Siinä kohtaa oli helppo päästää irti ylimääräisistä erinomaisuuksien tavoitteluista.
Tiesin, että paskakin hyväksytty gradu riitti saavuttamaan tutkinnon, joten päätin tähdätä ennemmin valmiiseen kuin erinomaiseen. Lopputulos? Valmistuin maisteriksi ja sain gradustani kiitettävän arvosanan.
Vartti on helppo löytää mistä tahansa päivästä, vaikka rutiinin muodostuminen varmasti vaatiikin totuttelua. Olen kokenut kirjoittaja, mutta todennäköisesti opettelua vaatii myös löytää keinot tehdä tekstiin järkevä lopetus rajallisen ajan puitteissa. Mihinkään hakukoneoptimointeihin tuskin jää aikaa, mutta lukijamäärän maksimoiminen ei olekaan tämän rakkausprojektin ytimessä. Sen sijaan toivoisin voivani innostaa ja näyttää erilaisia keinoja itselle tärkeiden asioiden toteuttamiseen.
Kirjoittamisen opettaja Taija Tuominen on neuvonut kirjassaan Minusta tulee kirjailija kirjoittamaan vuoden ajan joka päivä yhden liuskan. Seuraavan vuoden voi käyttää editoimiseen, ja lopputuloksena on valmis romaanikäsikirjoitus.
Yhden liuskan kirjoittaminen ei välttämättä vaadi enempää kuin vartin päivässä, vaikkakin tämä vaatii sen, että työtä tehdään paljon myös ilman, että varsinaisesti kirjoitetaan. Jos työn alla on romaani, suurin osa tarinan luomisesta on joka tapauksessa ajattelua ja inspiroitumista. Jos ajatuksensa pystyy jäsentämään riittävän hyvin, on ihan mahdollista saada joka päivä liuska jotain järkevää aikaiseksi. (Tässä kohtaa olen itse kirjoittanut yhden liuskan.)
Uskon, että tulevaisuudessa tulen kirjoittamaan kirjoja. Välttämättä niiden aika ei ole vielä, mutta rutiinin rakentaminen ja ylläpitäminen voi silti tehdä hyvää. Nuorempana minulla oli kauhea kiire saada asioita valmiiksi, nykyään haluan opetella nauttimaan matkasta.
Toivon, että kokeiluni myötä kynnys julkisesti luettavana olevan tekstin tuottamiseen laskee entisestään. Romaanikässäriä voi hioa ikuisesti, aivan kuten blogitekstiäkin, mutta se ei silti välttämättä valmista kohtaamaan nolatuksi tulemisen riskiä, joka omien ajatustensa jakamisessa kaikkien nähtäville aina on.
Blogissa en pysty ollenkaan vaikuttamaan siihen, kuka tekstini saattaa nähdä, enkä ainakaan ilman kommentointimahdollisuutta voi tietää, mitä mieltä hän kirjoituksestani välttämättä on. Kauheaa ja ihanaa.
Koen ehdottomasti olevani ihminen, joka ajattelee kirjoittamalla. Aivot tuntuvat yksinkertaisesti tukkoisilta, jos en kirjoita säännöllisesti. Se, että tekstin pyrkii kerralla luomaan sellaiseen muotoon, että joku muukin voi sitä ymmärtää, pakottaa jäsentämään ajatuksia tavalla, jota päiväkirja ei edellytä. Pääasiassa kuitenkin toivon, että tekstin tuottaminen auttaa minua kirjoittajana ja ajattelijana. Se, hyötyykö joku muu näiden lukemisesta, jää nähtäväksi.
Keskiviikkona 11.3.2026