-
Ensimmäistä kertaa ennustajalla, osa 1
Kävin ensimmäistä kertaa ennustajalla tämän vuoden alussa. Olin jo ennestään innostunut tarotista, ja halusin kokeilla, miltä tuntuisi, kun joku muu tulkitsisi minulle kortteja.
Päätökselleni oli toinenkin, näennäisen random syy: Olen jo pitkään ajatellut, että seksipalveluiden ostamisesta voisi olla minulle työtä ajatellen hyötyä. Ostajana pääsisin kokemaan, miltä asiakkaasta tuntuu ja millaisiin asioihin asiakas kiinnittää huomiota.
Ilmeinen ongelma vain oli se, että en halunnut ostaa seksipalveluita. Nykyisellään koen olevani niin inessä skenessä, että en todennäköisesti pystyisi suhtautumaan tilanteeseen puhtaasti asiakkaana. Saattaa olla, että joskus minulla on eri fiilis, mutta toistaiseksi homma kiinnostaa vain palveluntarjoajan näkökulmasta.
Ennustajalla käyminen ei tietenkään ole seksipalvelujen ostamista (ainakaan tämä ei ollut, heh), mutta tajusin aihetta pohtiessani, että yllättäviä yhtäläisyyksiä löytyy. Listaani päätyi ainakin tällaisia asioita, jotka mätsäävät sekä ennustajien että seksityöntekijöiden palveluihin:
- Jos ei itse ole kokeillut, ei voi ihan tietää, mitä siellä tapahtuu.
- Kummallakaan vierailusta ei välttämättä ole valmis kertomaan ihan kenelle tahansa.
- Molempiin liittyy stigmaa ja ennakkoluuloja (joskin näissä on ilmeisiä eroja).
- Kumpikin on monen mielestä huijausta ja rahanhukkaa.
- Molemmat perustuvat palveluntarjoajan kykyyn luoda tunnelma, johon asiakas pystyy uppoutumaan.
- Molemmissa usein tuntemattomat ihmiset kohtaavat toisensa mahdollisesti hyvinkin herkän aiheen ympärillä.
Olin hyvin tyytyväinen tajutessani kahden varsin erilaisen palvelun yhtäläisyydet, ja ilokseni ennustajalla käyminen tarjosi minulle juuri sellaista asiakaspalvelutilanteen tunnustelua kuin olisin toivonut seksipalveluiden ostamiseltakin.
Ensin piti tietenkin valita itselle sopiva palveluntarjoaja. Selailin nettiä umpimähkään ja koitin löytää jotakuta, josta tulisi oikeanlainen fiilis, samalla kun en etukäteen tiennyt, mitä se minulle tarkoittaisi. Totesin, että parhaat tulkitsijat tuskin ovat parhaita hakukoneoptimoijia, joten minun piti nähdä hiukan vaivaa sopivan tyypin löytämiseksi. Yllättävän monet kuluttivat ihmeen paljon palstatilaa kertomalla, miksi kannattaa käydä juuri heillä ja miksi kaikki muut ovat huijareita. Melkoinen turn-off!
Halusin tavata ennustajan livenä ja mieluiten jossain muualla kuin hänen kotonaan, sillä tuntemattoman ihmisen luokse meneminen jännitti. Hinnalla ei ollut niinkään väliä, enkä törmännyt hintoihin, jotka olisivat erityisesti pöyristyttäneet.
(Oikeastaan ennustajuus ei ollut kriteerien listalla, vaan joku maanläheisemminkin aiheeseen suhtautunut tarot-tulkitsija olisi sopinut. Lopulta oli kuitenkin hauskaa käydä tyypillä, joka nimenomaan kuvailee itseään noidaksi. Ehkä seuraavaksi kokeilen jonkun toisenlaisen tapaamista.)
Valitsin ennustajani lopulta sen perusteella, että hänellä oli taustalla akateeminen ura eikä hän nettisivuillaan haukkunut kollegoitaan huijareiksi. En tiedä, miksi akateeminen ura tuntui olennaiselta kriteeriltä, mutta ehkä siinä oli jotain maanläheistä ja samaistumispintaa tarjoavaa.
Oli hauskaa kiinnittää jo varausvaiheessa huomiota viestintään. Pyrin antamaan parikin aika ilmiselvää täkyä, joita ennustuksen tekemisessä voisi hyödyntää, mutta ennustaja ei tarttunut näihin. Kiinnitin yllätyksekseni huomiota ennustajan käyttämiin emojeihin, jotka eivät mielestäni mätsänneet hänen nettisivujensa brändiin. Se sai pohtimaan, kuinkakohan monta kertaa itse olen tullut käyttäneeksi jotain aivan eri hymiöitä kuin asiakaspalvelurooliltani voisi olettaa.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Jatkuu ensi numerossa!
-
Totta vai hömppää: Mikä tarotissa kiehtoo?
Innostuin tarotista noin vuosi sitten. Vasta nyt sanoisin, että tiedän hommasta jo jonkin verran. Aluksi kortit tuntuivat hirvittävän monimutkaisilta, mutta nyt pakan jo hahmottaa aika hyvin – vaikka opeteltava ei lopukaan kesken.
En ole erityisen uskonnollinen enkä varsinaisesti usko ennustamiseen, mutta en myöskään määrittelisi itseäni täysin ateistiksi. Sama näkyy myös suhtautumisessani korttien tulkitsemiseen.
Minulle tarot on yksi itsetutkiskelun apuväline, vähän kuin meditaatio, tantra tai työnohjaus voi tilanteesta riippuen olla. En usko, että kortit kertoisivat mitään, mitä en jo jollain tasolla tietäisi, mutta ne saattavat nostaa mieleen asioita, jotka muuten arjessa jäisivät huomiotta. Ja onhan se, että arkisiin pohdintoihin saa uutta näkökulmaa, aina omalla tavallaan vähän maagista!
Olen tutustunut kortteihin pääasiassa Sunnuntainoidan ja Ella Klarin Tarotwisdomii-kirjan avulla. Lisäksi tarotpakassani on opaskirja, joka sisältää erityisen paljon pakan kuvittajan ajatuksia kunkin kuvan symboliikasta. Voin suositella sekä Sunnuntainoidan sisältöjä ja kursseja että Klarin Tarotwisdomii-teosta – ensin meinasin jättää sen hyllyyn, koska nimi ärsytti, mutta lopulta pidän Klarin perusteluista: Tarotia ei kannata ottaa liian vakavasti, ja siksi Tarotviisautta olisi ollut liian vakavamielinen nimi. Wisdomissa on sopivan hyväntuulinen hupsuus.
Sunnuntainoidan materiaaleista oli valtavasti hyötyä alkuun pääsemiseksi. Hänen verkkosivuillaan pystyy jopa nostamaan päivän kortin ja lukemaan, millaisia aiheita korttiin liittyy. Tästä oli paljon apua, kun vasta tunnustelin tarotin maailmaa ja harkitsin, haluanko hankkia omaa pakkaa.
Nyttemmin luotan omiin tulkintoihini jo siinä määrin, että en useimpien korttien kohdalla kiinnitä valtavasti huomiota muiden tekemiin oppaisiin. Ne antavat näkökulmia ja parhaassa tapauksessa syventävät tulkintaa, mutta omaan intuitioon luottamisella on kokemukseni mukaan kaikkein olennaisin rooli korttien ymmärtämisessä.
Kuten sanottua, ne ovat itsetutkiskelun väline, eikä kukaan voi täysin tietää, mitkä asiat osuvat juuri minun kohdallani oikeaan. Joku toinen saattaa kortin pohjalta tekemässään yleisessä tulkinnassa nostaa esiin aivan eri asioita kuin mikä on oman tilanteen kannalta olennaista, varsinkin jos itse haluaa nostaa useampia kuin yhden kortin kerralla.
En kuitenkaan ole tyytynyt pelkästään omien tulkintojen tekemiseen, vaan kävin vuoden alussa “ihan oikeassa” tarot-tulkinnassa! Halusin päästä näkemään, miten homma toimii, ja toisaalta tunnustelemaan, miltä jonkun ulkopuolisen tekemä tulkinta minusta tuntuu. Voisin tulevissa postauksissa kertoa, millaisen tulkinnan sain, ja myös jakaa ajatuksiani siitä, mistä tulkinnassa pidin ja mitä itse tekisin toisin.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Lähiaikojen työhaaveita
Minulla oli alkuvuodesta 2025 hirveän hyvä draivi, tiesin pitkälle etukäteen, milloin ja missä teen seksitöitä. Tänä vuonna en ole saavuttanut samanlaista flowta, sillä kaikkea muuta on ollut yksinkertaisesti liikaa kalenterissa. Toisaalta minulla ei ole ollut tarvettakaan samanlaiselle reissurupeamalle kuin vuosi sitten, sillä tänä talvena tarvitsemani tulot ovat tulleet pääasiassa palkkaduuneista.
Haluaisin kuitenkin puuhata vielä tähän vuoteen pidemmän horoiluputken, koska olen huomannut, että työ on kaikkein kevyintä, kun hommaan on selkeä rakenne. Jos duunailen pari päivää silloin, viikon tällöin, hommasta tulee helposti stressaavaa. Olen aika hyvä vaihtamaan vapaalle, mutta kaipaan rakennetta tietääkseni, että minun ei tarvitse vapaalla arvuutella, milloinkas seuraavan kerran on töitä.
Miltä haaveilemani pidempi horoiluputki voisi näyttää? Löisin kalenteriin 1–2 kuukauden pätkän, jonka jokaisena viikkona olisin tavattavissa ainakin muutamana päivänä. Esimerkiksi niin, että maanantaisin vastaan viesteihin ja mahdollisesti reissaan keikkakaupunkiin, tiistaista torstaihin olen tavattavissa ja perjantaiaamuna suuntaan kotiin. Viikonloppuisin teen töitä vain poikkeustapauksissa, sillä silloin vapaa-aikani tarjoilee riittämiin muutakin tekemistä.
Reissuhommissa on toki se tylsä, että kotikaupungissa harrastaminen ja ihmisten näkeminen hankaloituu. Toisaalta valtaosalla tutuistani on arkisin töitä tai opiskelukiireitä, joten tuskin näkisin heitä muutenkaan jatkuvasti arjessa.
Samalla kun haaveilen Suomen kiertelystä, haaveilen myös säännöllisemmästä duunailusta kotikaupungissani. Haluaisin rakentaa tänne haaveideni työhuoneen, jossa voisin tarjota kenties vähän erikoisempia juttuja kuin reissatessa kysellään. Enkä nyt tarkoita “outoja fetissejä” tai muuta vastaavaa, vaan esimerkiksi sitä, että voisin yhdistää hommaan nykyistä enemmän tantrisia elementtejä tai shibaria. Roudaan köysiä aika laiskasti mukanani, eikä niihin oikeastaan edes riitä aikaa puolen tunnin pikaisilla, mutta kotioloissa niihin voisi olla mukava panostaa.
Haavelmani eivät ole totaalisessa ristiriidassa, ja uskon, että vuositasolla ehtisin hyvinkin toteuttaa molempia: esim. 1–2 kuukauden rundi keväällä ja syksyllä, muuna aikana satunnaisempia reissuja ja enemmän kotona olemista. Sekään ei haittaa, vaikka kaikelle tälle ei ole aikaa juuri tänä vuonna – toteutan sen, mitä ehdin, ja luotan, että tärkeille asioille tulee kyllä aikansa.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Rahaa saa aina lisää
Kun ensimmäistä kertaa kokeilin seksityötä noin viisi vuotta sitten, olin hyvin epävarma tulevaisuuden työllistymisestäni. Viimeisin määräaikaiseni oli päättynyt vailla tietoa jatkosta, ja kesätöiden haku oli tuttua, jokakeväistä helvettiä.
Tuntui, että tulevaisuuteni ei yksinkertaisesti saisi olla satunnaisten työnantajien varassa, jotka ehkä jaksaessaan lähettäisivät automaativastauksen Kiitos kun kiinnostuit meistä. Saimme 200 hakemusta, valitettavasti tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun. Useammin kuin kerran minulle tarjottiin töitä hakiessani palkatonta harjoittelua – jopa tehtävistä, joista minulla oli ennestään palkallista kokemusta.
Seksityö tuntui kokeilemisen arvoiselta ratkaisulta ongelmaan: jos pitäisin hommasta, tietäisin pystyväni milloin vain tekemään itselleni ainakin sen verran rahaa, että pärjään. Ei sitä suotta sanota, että tässä istutaan pankin päällä, heh.
Olin jo aiemmin ollut kiinnostunut seksityöstä aiheena ja lukenut muun muassa Tiia Forsströmin Ammattirakastaja-teoksen. Sittemmin olen kuullut monen inspiroituneen kirjasta siinä määrin, että on päättänyt itse kokeilla seksin myymistä, eikä ihme: Tiia on monin tavoin valtavan inspiroiva hahmo. Omalla nimellään ja omilla kasvoillaan seksityötä tekevät eivät ole enää yhtä harvinainen ilmiö kuin Tiian uran alkuaikoina, mutta pienestä porukasta on yhä kyse. Kun vielä sama ihminen on korkeasti koulutettu ja tehnyt monipuolisen uran politiikassa ja kirjailijana, aika moni seksityöntekijöihin kohdistuva ennakkoluulo alkaa vaatia kyseenalaistamista.
Ensimmäiset vuodet seksityöni oli varsin satunnaista. Minulle yksinkertaisesti riitti tieto siitä, että osaan homman ja tarvittaessa voisin tehdä sitä enemmänkin. Nykyään työskentelyni on ammattimaisempaa ja rutiininomaisempaa kuin alussa, ja seksityöllä ja yrittäjyydellä on selkeä osa arjessani.
Seksityön (ja varmasti myös elämänkokemuksen) kautta olen löytänyt luottamusta myös muuhun työelämään. Olen iloinen, että olen nykyisine silppuduuneineni tilanteessa, jossa minun ei ole pakko hakea töitä, koska työnhaku on mielestäni edelleen melko karseaa.
Suhtaudun kuitenkin täysin eri fiiliksellä kuin aiemmin siihen, että tarvittaessa hommia kyllä löytyy – tai vaikka seksityöstä pitäisi luopua, keksisin jotain muuta yritystoimintaa. Tällä tajuamisella on ollut hirveän iso merkitys: mihinkään paskaan ei ole pakko jäädä, rahaa voi aina tehdä lisää.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Suunnittelu on puoli nautintoa
Minusta on ihanaa suunnitella asioita. Toteuttaminenkin on usein kivaa, mutta suunnitteleminen heittämällä parasta. Tykkään mietiskellä etukäteen intoilun aihettani kaikista mahdollisista kulmista, suunnitella yksityiskohdat hölmön tarkkaan ja fiilistellä tulevaa juttua pitkään etukäteen.
Hankalampaa on tietää, missä kohtaa kannattaa ryhtyä toimeen. Suunnittelin blogiakin valtavan pitkään ennen kuin oikeasti perustin sen. Epäilin, tulenko oikeasti kirjoittaneeksi kahta postausta enempää. Nyt huomaan, että tekstejä on ollut niin hauska tehdä ja tarve asioiden sanoittamiselle on selkeästi ollut niin iso, että hommahan sujuu melkein kuin itsestään.
Suunnittelussa ja intoilussa on se tylsä puoli, että kaikki ei etene toteutukseen asti. Ennen häpesin kesken jääneitä asioita. Nykyään otan ilon irti innostuksen aiheeni fiilistelystä ja skippaan morkkisteluvaiheen. Jos jokin jää tekemättä, olen varmaankin tehnyt sen sijaan jotain muuta hauskaa. Ja jos myöhemmin huomaan, että tämä olisi kyllä ollut kiva tehdä, mikä estää tarttumasta toimeen siinä kohtaa?
Tällä hetkellä intoilen muun muassa jollekin loppukesän puolimaratonille treenaamisesta. Nyt, kun tiet ovat jälleen sulia, voisin vähitellen lähteä lenkkipoluille. Olen pitkään haaveillut juoksutapahtumaan osallistumisesta, mutta minään aiempana vuonna sitä ei ole tullut tehtyä. Ehkä tänä vuonna? On ihanaa selailla treeniohjelmia ja mietiskellä, missä kaikkialla juoksisi, kuinka pitkiä matkoja, ja mitä olisi hyvä syödä treenipäivinä. Mitä kuuntelen lenkkeillessä, ja kuinka hyvältä treenin jälkeen tuntuukaan.
Ajattelen, että tässä on kyse vähän samasta kuin kilpaurheilijoiden mielikuvaharjoittelussa. He kuvittelevat mielessään voiton hetken ja siihen johtaneet askeleet, ja tämä auttaa heitä yltämään huippusuorituksiinsa silloin, kun on tarve.
Kun vihdoin pääsen treenin pariin, olen jo valmistautunut työhön mielessäni. Se ei poista kaikkea vielä edessä olevaa työtä, mutta on tarjonnut minulle mahdollisuuden intoilla tulevasta jo etukäteen. Jos pessimisti pettyy kahdesti, innostuja nauttii tuplasti.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Mihin sijoitan?
Olen jo aiemmin avannut sijoitustavoitteitani: 60 000 → 400 000 euroa 15 vuodessa. Tavoitteena, että lopulta voisin nostaa sijoitusten tuotoista nettona noin tonnin kuussa. Haluan nyt kertoa tarkemmin siitä, mihin sijoitan, vaikkakaan vartissa en pysty kirjoittamaan aiheesta niin eksaktisti kuin rajattoman ajan kanssa pystyisin. Mutta katsotaan, mihin päästään!
Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, aloitin sijoittamisen sijoittamalla 50 euroa kuukaudessa ensin vain Nordnetin Suomi-indeksirahastoon, sittemmin myös Ruotsi-rahastoon. Korona-aikana nostin kuukausisäästösumman yhteensä 500 euroon. Koska olen sijoittanut näihin pisimmän aikaa ja jatkan yhä, nämä ovat selkeästi suurimmat osuudet salkustani.
Korona-aikana ostin ensimmäiset suorat osakkeeni, kotimaisia yhtiöitä kuten Fortumia. Näissä ei oikeastaan ole mitään järkeä, koska Suomi-indeksi hoitaa kyllä Suomen osalta homman kotiin, mutta en ole keksinyt osakesäästötilin sijoituksille kummoisempaakaan käyttökohdetta, joten Suomi-osakkeet roikkuvat matkassa. Näitä on yhteensä muutama tonni.
Pari vuotta sitten tajusin, että myös Pohjoismaiden ulkopuolelle voisi olla hyvä hajauttaa. Ostin Nordnetin ja Handelsbankenin jenkki-indeksejä. Miksi molempia? En tiedä. Halusin sijoittaa Yhdysvaltoihin kuukausitasolla reilusti, mutta en osannut tehdä päätöstä näiden kahden välillä. Handelsbankenilla on hieman pienemmät kulut kuin Nordnetillä, mutta molemmat ovat noin 0,3 prosenttia eli hyvin maltilliset. Tässä kohtaa koen, että sijoitussalkkuni on kyllä hyvältä osin tiivistettävissä sanoihin ei näistä nyt haittaakaan ole.
Sittemmin salkkuun on tullut myös Nordnetin Eurooppa-indeksirahastoa, maailmarahastoa pienen siivun Aasiaa sisältävää maailma-ETF:ää. Olen tykännyt ostella vähän kaikenlaista, mutta pysynyt kuitenkin lähinnä maantieteellisesti hajautettujen indeksirahastojen piirissä.
Yhteensä sijoitan nykyään 1 700 euroa kuukaudessa. Tästä noin 1 000 euroa on säästöjä ja tuloja, 700 euroa opintolainaa. Tarkoituksenani on jatkaa sijoittamista tähän tahtiin vuoden 2027 loppuun saakka. Jos silloin tuntuu siltä, voin tiputtaa kuukausittaisen sijoitussumman suunnitelmani mukaiseen 850 euroon. Ja tietenkin on mahdollista, että matkan varrella mieli ja prioriteetit muuttuvat suuntaan tai toiseen – silloin eletään sen mukaan!
Salkkuni ilmeinen ongelma on, että se nojaa edelleen liian paljon Pohjoismaiden markkinaan. Luotan kuitenkin, että ongelma korjaantuu ajan mittaa, sillä nykyään sijoitan pääasiassa kaikkialle muualle. Suomeen ja Ruotsiin menee enää pieni summa lähinnä nostalgiasyistä, aloitinhan sijoitusurani sieltä. Pöhköä kenties, mutta sanoisin, että ihminen voi sekoilla sijoitustensa kanssa aika paljon pahemminkin kuin sijoittamalla vähän tunteella kuluttomaan passiiviseen indeksirahastoon.
Nyt olen yllättänyt itseni haaveilemalla ainakin yhdestä aktiivisesti hoidetusta rahastosta: Vietnamiin keskittyneestä PYN Elitestä. Rahaston minimimerkintä on 10 000 euroa, joten ihan pikkusummalla tähän ei pääse käsiksi.
Kymppitonni Vietnamiin olisi oman salkkuni kokoluokassa vielä aika raju, mutta olen sopinut itseni kanssa, että voin halutessani tarttua tähän, kun salkkuni täyttää 100 000 euroa tai jos rahaston arvo notkahtaa pörssiromahduksen tullessa. Kumpi sitten sattuukaan ensin.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Aika hyvä suoritus, jos minulta kysytään. Tajusin, että tavoitesijoitusaikani on kylläkin 16 eikä 15 vuotta, mutta tuo nyt menee pyöristysvirheestä.
-
Brändäyksestä
Minua harmittaa se, miten nykypäivänä jokaisessa asiassa tuntuu olevan kyse lähinnä brändistä. Siitä, miltä asiat näyttävät, ja bisneksestä, jota sillä voidaan tehdä. Kuka enää tekee somea, jossa ei ole pienintäkään tavoitetta saada edes jossain kohtaa tuloja tekemisestään?
Vaikka some, blogi tai vastaava ei itsessään toisi tuloja, se saattaa tuoda niitä epäsuorasti. Miellyttävän ja kiinnostavan henkilöbrändin rakentaminen voi tilanteesta riippuen poikia työpaikan, kustannussopimuksen, puhujakeikkoja tai asiakkaita.
En itsekään ole tässä suhteessa viaton. Vaikka bloggaaminen on syntynyt tarpeestani muotoilla ajatuksiani sellaisiksi, että joku muukin saisi niistä selvää, ja halusta jakaa mietteitäni muille, jossain viisivuotissuunnitelmassani on silti voida mainostaa blogin kautta vaikka tarot-tulkintoja tai toiveiden mukaan räätälöityjä audiopätkiä. Valtaosa blogeista tosin kuolee ensimmäisen vuoden aikana, ja jos tällekin käy niin, moiselle suunnitelmalle ei ole käyttöä.
Tunnistin haaveilevani kuitenkin jostain, mihin nykypäivänä törmään netissä yhä harvemmin: anonyymiydestä. En yhtään epäile, etteikö joku voisi minut tunnistaa, mutta nimimerkin mahdollistaman alter egon kautta kirjoittaminen tuntuu tuhat kertaa vapaammalta kuin oman nimen tai edes työnimen käyttö.
Minun ei tarvitse miettiä, mitä joku tulevaisuuden mahdollinen työnantajani, proffani tai vaikka asiakkaani miettii kirjoituksistani. Minun ei tarvitse kirjoittaa kaikkea täydellisen siloitelluksi ja helposti pureskeltavaksi. Saan sen sijaan kirjoittaa juuri niistä asioista, jotka minua kulloinkin kiinnostavat, juuri sen verran kuin vartissa ehdin. Jos joutuisin miettimään brändiäni ja myyvyyttäni, en takuulla uskaltaisi julkaista mitään näin nopeasti kirjoitettua.
Toisaalta brändi on paljon muutakin kuin luettelemiani asioita. Kuten Maija Vilkkumaa laulaa, jokaisel on brändi. Yhtä lailla kurtisaani on brändi, jonkinlainen versio minusta ja ajatuksistani. Halusin tai en, saatan brändäytyä esimerkiksi nopeaksi kirjoittajaksi, kiinnostavaksi ajattelijaksi tai ahneeksi portoksi, eikä tämä edes ole sataprosenttisesti minun käsissäni.
On kiinnostavaa nähdä, muuttaako tämä jossain vaiheessa suhtautumistani blogiin kirjoittamiseen. Toistaiseksi on ollut leppoisaa kirjoitella mistä tykkäänkään, mutta on hyvin mahdollista, että jossain kohtaa alan miettiä syvemmin, sopiiko jokin teksti blogini ääneen tai brändiin. Yleisöllä on varmasti myös olennainen vaikutus tähän. Tuntui oudolta kuulla, kun ensimmäinen kaveri kertoi lukeneensa blogia. Se tarkoitti, että en enää voinut sanoa itselleni, että ihan sama, ei näitä kukaan lue. Ainakin yksi lukee!
Se tie on oikee jos se tukee sun strategiaa (Maijan biisistä). Raskasta pessimismiä vai nykyajan realismia?
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Rituaalien voima
”Maistuisiko kuppi teetä?”
Vierailin ensimmäistä kertaa Ritualsin myymälässä, kun etsin itselleni työkalupakiksi sopivaa meikkilaukkua. En ehtinyt kauaa kierrellä, kun takanani jo oli nainen tyylikkäässä univormussa ja kaikkinensa huolitellussa lookissa tarjoamassa minikokoisesta pahvimukista lämmintä teetä. Nyt on suuren maailman menoa, pohdin aivan maistuvaa teetä hörppiessäni.
En löytänyt etsimääni, mutta se ei jäänyt kiinni ainakaan asiakaspalvelun laadusta. Tuntui hassulta saada suomeksi, Suomessa, jotenkin niin formaalia palvelua, mutta olihan se samalla viehättävää.
Kosmetiikkaan ja erityisesti tuoksuihin erikoistunut Rituals pyrkii brändillään korostamaan yksityiskohtien, pienten hetkien ja rituaalien merkitystä. Hiukan sama fiilis oli luksuksellisessa kynttiläkaupassa, johon jollain reissullani eksyin. Mihin tarvitsen 30 euron tuoksukynttilää? Tuskin mihinkään, mutta luulisi, että joka kerta sen sytyttäessä tulisi aivan erityisen luksuksellinen fiilis.
Tuoksukynttilä jäi kauppaan, mutta rituaalien merkitys on jäänyt kiehtomaan. Olen itse etsinyt samaa fiilistä arkeeni muun muassa teen kautta. Kotona ollessani juon käytännössä aina hyvää, teehen erikoistuneesta liikkeestä ostettua irtoteetä. Jos siitä tulee erityinen olo ja hyvä mieli, miksi tuhlaisin aikaani perus-Liptoniin? Kyseessä joka tapauksessa on tuote, jota ilman pystyisi elämään, joten nautiskeluhetkiin voi yhtä hyvin panostaa.
Arjen rituaaleissa on sama fiilis kuin japanilaisia arjen käyttöesineitä käsittelevässä kirjassa, josta puhuin aiemmassa postauksessa. Jotain näennäisen arkista ja yksinkertaista tehdään tavalla, joka nostaa sen tavallisesta poikkeavaksi iloksi. Oli kyseessä sitten laadukas tee, hyväntuoksuinen kynttilä tai tiistaina töihin ehosteeksi valittu lempihuulipuna, yksityiskohtien merkitystä ei kannata vähätellä.
Jopa sinänsä tympeät jutut voivat tuoda rituaalinomaista iloa. En varsinaisesti nauti hampaiden lankaamisesta, mutta teen sen silti joka päivä. Niin hassua kuin se ehkä onkin, tunnen iloa ja kiitollisuutta siitä, että toteutan päivittäin epämiellyttävän mutta itselleni hyväksi olevan rutiinin.
Viime aikoina olen huomannut olevani selkeästi viehättyneempi kauniista asioista ja hyvistä tuoksuista kuin olen aiemmin olettanut olevani. Se on saanut satsaamaan paitsi teehen, myös yhteen kivaan hajuveteen. Sitä ei voi käyttää töissä eikä oikein arjessa muutenkaan, mutta niinä kertoina, kun sipaisen sitä ranteeseeni, luotan, että päivästäni tulee aivan erityisen hyvä.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Päättäväinen tyytyväisyys
Sijoitusvaikuttaja Merja Mähkä oli sunnuntaina 8.3. Huomenta Suomessa puhumassa naisista, rahasta ja sijoittamisesta. En katsonut haastattelua, mutta viehdyin Merjan Instagramissa esiin nostamaan pätkään haastattelusta. Siinä hän kertoo isoäidistään, joka suhtautui päättäväisen tyytyväisesti kaikkeen, mitä hänellä oli. Mummolla oli maailman paras talo, maailman parhaat kattilat ja vielä maailman parhaat sukulaisetkin.
Päättäväinen tyytyväisyys on käsite, jonka haluaisin laajemminkin lanseerata kuvaamaan elämään suhtautumista. Tyytyväisyyteen opettelu on valtavan tärkeää sekä taloudellisen riippumattomuuden tavoittelun että ihan yleisen hyvinvoinnin näkökulmasta.
Puhun nimenomaan tyytyväisyyteen opettelusta, sillä suurelta osin kyse on juuri siitä. Tietenkin monella on tilanteita, joihin ei yksinkertaisesti kannata olla tyytyväinen: jos puoliso on väkivaltainen, työnantaja lakkaa maksamasta palkkaa ja vessanpönttö sylkee kaiken sinne koskaan päätyneen ulos, positiivisen kautta ajatteleminen ei tilannetta pelasta.
Useimmilla meistä suuri osa asioista on kuitenkin vähintään ihan hyvin. Jos sinulla on asunto, nettiyhteys, suhteellisen säännölliset ja perustarpeesi täyttävät tulot sekä ainakin pari ystävää, se on jo oikeasti aika paljon.
Vaikka kaikki ei olisi optimaalisesti, päättäväinen tyytyväisyys voi auttaa tunnistamaan, mitkä asiat ovat hyvin. Se vapauttaa kaistaa sille, että ongelmiinkin pystyy löytämään ratkaisuja.
Tyytyväisyys ei ole helppo laji, vaikka kuinka päättäisi olla siinä hyvä. Sen opettelu vie aikaa. Jos pystyy samalla opettelemaan tunnistamaan, miten oma toiminta vaikuttaa asioihin, ollaan jo pitkällä.
Sijoittaminen herättää monissa suuria tunteita. Miten edes voi väittää olevansa tyytyväinen, jos kerran koko ajan pitää saada lisää rahaa? Samaa voisi kysyä heiltä, jotka aina rahaa saadessaan pistävät kaiken palamaan. Lopputulos? Rahaa on saatava lisää.
Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa tyytyväisyys on tärkeää nimenomaan siksi, että on hyvä oppia tunnistamaan, mikä on oikeasti tärkeää. Minulle tärkeää on läheisten kanssa ja harrastusten parissa vietetty aika, nyt ja tulevaisuudessa. En voi grindata nyt päättömästi ja käyttää kaikkea aikaani rahan tekemiseen, koska se ei ole prioriteettini.
Toisaalta minun kannattaa suhtautua kuluttamiseen maltillisesti, jotta minun ei tarvitse käyttää kaikkea aikaani uuden rahan hankkimiseen. Kun osa tuloista jää säästöön ja pystyn sijoittamaan sen, tiedän, että tulevaisuudessa minun tarvitsee käyttää entistä vähemmän aikaa rahan keräämiseen.
Näin voin keskittyä siihen, mikä on oikeasti tärkeää.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Töistä ja toteutuneista unelmista
Olen viime aikoina inspiroitunut liikutukseen asti käydessäni kahviloissa, konserteissa tai museoissa. Miten älyttömän hienoa on päästä jonkun toisen toteutuneeseen unelmaan!
Teehuone, joka tarjoilee erityisen hyvää matchaa ja vaihtuvia pikku herkkuja. Joku on todennut, että tuollaisen minä haluan perustaa. Hiiteen palkkaduunit, minä haluan tarjota ihmisille kiireettömiä hetkiä arjen keskellä. Paikan, jossa ihastella tuoreita tulppaaneita ja juoda vaikka joka päivä kupposen eri teetä.
Taidenäyttely, jossa taiteilija toteaa vain olleensa aina utelias maailmasta ja löytäneensä sitä kautta kerta toisensa jälkeen inspiroiviin tilanteisiin. Miten valtavasti työtä oman ammattitaidon kehittäminen on vaatinut: vuosikymmenten testailua, eteenpäin yrittämistä ja milloin opiskelupaikasta, milloin edes pikkuisesta apurahasta haaveilua.
Konsertti, jossa esitetään teos, jota joku on säveltänyt parhaassa tapauksessa vuosikaudet. Esiintyjinä ihmisiä, jotka ovat nähneet aivan järjettömän paljon vaivaa oppiakseen instrumenttinsa ja päästäkseen esiintymään juuri siihen saliin juuri sinä päivänä.
Matkan varrella tulee varmasti epäilleeksi itseään kerta toisensa jälkeen. Tuleeko tästä ikinä mitään? Pääsenkö ikinä sinne, minne haluaisin? Tiedänkö edes, mihin olen menossa? Maailma on täynnä taitavia ihmisiä, joilla on paljon enemmän osaamista kuin minulla. Miksi minä?
Eräs viimeaikaisista kirjaihastuksistani esittelee utsuwaa, japanilaisia jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettuja käsitöitä. Siinä kerrotaan naisesta, jonka nimen unohdan harmikseni joka kerta, mutta joka opiskeli yliopistossa kankaiden painantaa. Tultuaan äidiksi hän ryhtyi pohtimaan uudelleen suhdettaan töihin ja päätti keskittyä siihen osaan kankaanpainantaa, josta piti eniten: paperin leikkaamiseen. Nykyään hän valmistaa paperista äärimmäisen koristeellisia esineitä. En edes muista, mitä varten, olen niin riemuissani siitä, että noin voi tehdä.
Japanin työkulttuurissa on varmasti valtavasti ongelmakohtia, joista en edes tiedä. Oletukseni on, että hyvin moni uupuu työkuormansa alle, samalla kun omia tunteita ei ole sopivaa esittää. En silti voi olla ihastumatta tarinoihin ihmisistä, jotka ovat treenanneet pelkkää sushiriisin käsittelyä kymmenen vuotta ennen kuin ovat olleet valmiit siirtymään kalojen pariin – vain saavuttaakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen työssä, jolla nähdään valtava merkitys.
Tuntuu, että liian usein arki ohjaa meidät grindaamaan ihan vain rahan takia. En ajattele, että nimenomaan työstä on pakko saada valtavia merkityksellisyyskiksejä. En silti voi olla miettimättä, miten lempeää olisi, jos useampi meistä tekisi töitä ensisijaisesti siksi, että kokee ne tärkeiksi, ei pakosta.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.