Lapsuuden rahakokemukset voivat vaikuttaa älyttömän pitkään siihen, miten suhtaudumme aiheeseen. Miten rahasta puhuttiin omassa perheessä? Miten oma perhe vertautui kavereiden perheisiin? Milloin itse sai ensimmäistä kertaa käyttää rahaa? Miten vanhemmat suhtautuivat rahaan? Oliko raha jotain, joka mahdollisti asioita, vai aiheuttiko raha stressiä ja riitoja?

Budjetointi: Muistan lapsuudestani, kuinka äiti kirjasi menoja mustaan vihkoon. En muista, että hän olisi koskaan esitellyt sitä minulle, enkä tiedä, laatiko hän budjetteja vai kirjasiko vain toteutuneita menoja muistiin. En muista, että hän olisi jatkanut samaa enää silloin kun olin teini-ikäinen. Minulle ei ikinä kerrottu, miten oikeita elämisen kuluja budjetoidaan. Sain pitkälti itse päättää, mihin käytin omat rahani, mutta omilleni muuttaessani olin pitkälti googlen varassa.

Säästäminen: Muistan, kun laitoimme isän kanssa markkoja säästöpossuun, jotta ne voitaisiin viedä pankkiin ja muuttaa euroiksi. Kuvittelin pitkään tämän olleen ensimmäinen rahamuistoni, kunnes sain tietää, että markkoja sai vaihtaa euroiksi vielä 2010-luvullakin. Varhaisteininä minulla oli 300 euron omaisuus, jonka olin säästänyt viikkorahoistani. En pitänyt karkista tai tarvinnut enempää leluja kuin sain lahjaksi, joten looginen ratkaisu oli jättää rahat säästöön. Matkustelu oli vanhemmilleni tärkeää, ja opin pienestä pitäen, että säästämällä talven aikana voi ostaa kesän reissuilta kivoja juttuja.

Työnteko: Molemmat vanhempani kävivät vakitöissä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Töistä stressattiin, mutta kumpikaan ei missään kohtaa ollut työtön tai esimerkiksi sairauden vuoksi pidempään poissa töistä. Typeristä pomoista ja huonosta työilmapiiristä valitettiin läpi lapsuuteni. Töitä oli pakko tehdä, koska raha, mutta niistä selkeästi ei pidetty. Stressi siitä, miten lomat saatiin sovitettua yksiin, oli jokavuotista. Työpaikka ei ollut jotain, mitä voisi vaihtaa vain, koska ei tykkää nykyisestään. Halusin jo 14-vuotiaana kesätöihin, mutta minua kannustettiin nauttimaan pitkistä kesälomista vielä, kun olisi mahdollisuus. Niistä tulikin nautittua, sillä alaikäisenä työllistyminen osoittautui epätoivoiseksi yrittelyksi.

Millaisia muistoja budjetointiin, säästämiseen tai työntekoon sinulla on?

Tähänkin tekstiin meni 15 minuuttia.

Vauva-asioita googletellessani olen päätynyt oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelemaan sellaista asiaa kuin eläkekertymä. Olen ymmärtänyt, että kotona lapsen kanssa möllöttäminen vaikuttaa hyvin negatiivisesti kotiin jäävän vanhemman eläkekertymään. Vaikutus saattaa hyvinkin näkyä myös myöhemmin uralla, sillä ilmeisesti tilastojen valossa kotona olleiden naisten palkat pysyvät töihin palaamisen jälkeenkin selkeästi matalampina kuin edes lapsen kanssa kotiin jääneiden miesten palkat. (Lähde: en muista.) Kuitenkin myöhempiä ura- ja palkkavaikutuksia enemmän mietin nyt vanhempainvapaan vaikutusta eläkekertymään.

(Tästä on hassu kirjoittaa, sillä olen hyvin tietoinen siitä, että en ymmärrä a) monistakaan yhteiskunnan asioista enkä b) lapsiperheiden arjesta juuri mitään.)

Laskin, että jos tienaan töissä ja yrittäjänä 40 000 euroa bruttona vuodessa ja jäänkin ensin vuodeksi vanhempainvapaalle ja sitten vuodeksi kotihoidon tuelle, kuukausittaista eläkettä kertyy 30 euroa vähemmän kuin jos pysyttelisin tuon ajan töissä. Nettikeskusteluista päättelen, että tämä on ihmisten mielestä aika paljon.

Ymmärränkö oikein, että tuo tarkoittaa sitä, että jos olisin kaksi vuotta poissa töistä, saisin eläkkeellä kuukausittain 30 euroa vähemmän rahaa (bruttona)? Okei, tuntuu siltä, että en oikeasti ymmärrä mitään, koska jos tuo on totta, niin eläkekertymähän on aivan täysi kusetus.

Jos kotona olemisen vaikutus eläkkeeseeni olisi bruttona 30 euroa kuussa, kuinka paljon minun tarvitsisi sijoittaa, jotta voisin eläkeiässä nostaa vastaavan summan sijoituksista? Eli: paljonko rahaa tarvitsee olla sijoituksissa, jotta voi nostaa bruttona 30 euroa kuussa?

Laskutoimitus on helppo.

x = sijoituksissa oleva määrä

360 e = vuosittain sijoituksista nostettava määrä (30 e * 12 = 360e)

0,04 = sijoituksista vuosittain nostettava osuus (4 % on usein turvallisena pidetty prosentti nostaa sijoituksista)

0,04x = 360 e

x = 360 e / 0,04

x = 9 000 e

Sijoituksissa pitäisi siis olla eläkeiän koittaessa 9 000 euroa, jotta sillä kompensoisi kahden vuoden kotona olemisen vaikutukset eläkekertymään.

Itselläni tuollainen summa on jo tallessa, mutta laskemisen ilosta selvitän, paljonko kuukausittain pitäisi laittaa sijoituksiin, jotta vastaavan summan saisi eläkeikään mennessä kasaan.

Oletetaan, että lapsen kanssa jäädään kotiin 35-vuotiaana ja töihin palataan 37-vuotiaana. Oletetaan myös, että eläkkeelle päästään 68-vuotiaana. Paljonko kuukausittain pitäisi laittaa rahastoon, joka tuottaa 7 % vuodessa, jotta kasassa olisi 68-vuotiaaksi mennessä 9 000 euroa?

x = kuukausittain säästöön laitettava summa

7 % = sijoitusten vuosituotto

31 = vuodet, joiden aikana sijoittaa.

Vastaus: noin 7 euroa.

Samaan lopputulokseen pääsisi, jos vanhempainvapaan ja kotihoidon ajan (eli kahden vuoden ajan) sijoittaisi 50 euroa kuussa. Sen jälkeen ei tarvitsisi sijoittaa enää ikinä ollenkaan, ja eläkeikään mennessä kasassa olisi tarvitut 9 000 euroa.

Olen kuvitellut, että eläkekertymästä murehtiessaan ihmiset miettivät, saako eläkkeellä rahaa tyyliin 300 euroa vai 2 300 euroa kuussa, mutta jos suhteellisen pitkän urabreikin vaikutus on tuo, en käsitä, mitä jengi vatvoo.

Tämä saa pohtimaan muidenkin työtaukojen vaikutusta eläkekertymään. Eräs tuttuni pohti pitkään, jäisikö osa-aikaeläkkeelle sen tultua hänelle mahdolliseksi vai olisiko vielä pari vuotta kokoaikaisesti töissä. Lopulta hän päätyi olemaan vielä pari vuotta kokopäivätöissä, koska osa-aikaisuuden vaikutus eläkekertymään olisi ollut niin suuri. Olisi hirveän herkullista osata laskea, millainen vaikutus sillä olisi ollut.

(Edit: Tarkistin, mikä ero olisi, jos tulotasoni pysyisi samana ja jäisin eläkkeelle 68-vuotiaana vs. 70-vuotiaana. Eroa olisi noin 170 e / kk, mikä tuossa iässä rupeaa olemaan jo ihan olennainen ero. En silti tiedä, olisiko se tarpeeksi jatkamaan pari vuotta ekstraa työssä, jossa ei viihtyisi.)

Tiedän, että moni lapsen hankkimista pohtiva ei ole pystynyt säästämään ja sijoittamaan juuri mitään ennen vanhemmaksi tulemista. Ehkä lapset on hankittu niin nuorena, että rahaa ei ole ehtinyt kertyä. Ehkä työelämään pääsy on ollut odotettua hankalampaa. Ehkä kaikki raha on yksinkertaisesti kulunut elämiseen. Vaikka näenkin oman sijoitusvarallisuuteni loogisena lopputulemana vuosien päämäärätietoisesta etenemisestä, koen olevani kovin etuoikeutettu, kun ainakin osan tulevaisuuden epävarmuustekijöistä voi ignoorata.

Ylipäätään lapsen hankkimisen miettiminen on luonut omalle tilanteelle aivan uutta perspektiiviä. Varsinkin vapaaehtoisesti lapsettomilla ihmisillä on suorastaan epäreilun vähän asioita, joista murehtia. En sano, että kaikkien velojen elämä on helppoa, mutta uskallan väittää, että pelkästään ajankäytön ja raha-asioiden osalta elämä on väkisin helpompaa ilman lasta kuin lapsen kanssa. Alanvaihto? Senkus hakee opiskelemaan! Muutto toiseen kaupunkiin tai maahan? Mikäs siinä! Pakettiautoon muuttaminen? Totta kai! Kyllähän yhden tai kahden aikuisen toimeentulon aina jotenkin järjestää.

Tähän tekstiin meni 30 minuuttia.

Kun pohtii, millaista elämää haluaisi elää, kannattaa kysyä itseltään, mitä tekisi, jos raha ei olisi este. Sitä kautta voi saada paremmin kiinni itselle tärkeistä asioista, joita priorisoisi, jos rahaa ei tarvitsisi murehtia.

Omat ajatukseni siitä, mitä tekisin, jos raha ei olisi este, ovat jo vuosia olleet hyvin yksitoikkoisia. Kirjoittaisin kirjoja. Soittelisin kitaraa. Tekisin käsitöitä. Viettäisin aikaa läheisteni kanssa. Opiskelisin uusia juttuja. Sienestäisin. Tekisin vapaaehtoistöitä. Lenkkeilisin. Kävisin joka viikko kirjastossa.

Muistan, miten raivostuttavaa oli ensi kertaa tajuta, että oikeastaan mikään asioista, joita haluan tehdä, ei edellytä juuri sen enempää rahaa kuin peruselämiseen menee. Totesin, että kunhan saan kuussa tonnin käteen, kaikki hoituu. Kun aloin saada enemmän kuin tonnin, laskeskelin, että ekstratuloista voi olla hyötyä tulevaisuudessa, kun haluaa käyttää vielä enemmän aikaa kirjojen kirjoittamiseen, sienestämiseen ja lenkkeilyyn.

Viime vuodet olen elänyt suhteellisen vakaata talousaikaa, mutta olen myös aina ollut huolissani tulevaisuudesta. Riittävätkö rahat silloin? Entä jos en saakaan enää töitä? Kauanko pitää vielä tahkota mahdollisimman paljon rahaa, että pystyisi keskittymään itselle tärkeimpiin asioihin?

Nyt kysynkin itseltäni uuden kysymyksen: entä jos raha ei olekaan este?

Fakta on, että jotain pitää tehdä, että saa rahaa ja että pärjää jatkossakin. Fakta on kuitenkin myös se, että jos tonni kuussa riittää, vaatimukset eivät ole kauhean korkealla.

Se tarkoittaisi kuukaudessa

1,5–2 viikkoa palkkatöitä TAI 10 x puolen tunnin hierontaa TAI 4 x tunnin tyttöystävätapaamista.

250 euroa viikossa.

Useimpina viikkoina tienaan joka tapauksessa enemmän kuin 250 euroa. Miksi tuhlaisin aikaani stressaamalla, pystynkö siihen oikeasti, kun minulla on jo useamman vuoden edestä näyttöä, että pystyn kyllä?

Entä jos raha ei olekaan ongelma? Entä jos ongelma on vain tapani ajatella, että rahaa ei ole tarpeeksi?

Ajatus tuntuu jälleen raivostuttavalta. Jos en voi syyttää rahatilannetta, oravanpyörää ja systeemiä siitä, että minulla ei ole aikaa kirjoittamiselle, syyllistä pitää etsiä jostain muualta. Todennäköisimmin se löytyy peilistä.

Raivostuttavuuden jälkeen tuntuu vapauttavalta. Entä jos minulla oikeasti on jo nyt mahdollisuus käyttää aikaa juuri siihen, mihin haluankin?

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Selitin eilen, miten veroja maksetaan. En tosin selittänyt kirjaimellisesti, miten niitä maksetaan. Ainakin käteisellä verojen maksamisesta tulee myöhemmin oma postauksensa!

Jatketaan siitä, mihin jäätiin, eli verovähennyksistä. Nämä ovat se juttu, joka tekee verojen maksamisesta oikeasti monimutkaisempaa. Moni palkkaa kirjanpitäjän, jotta ei joudu itse pähkäilemään aihetta ihan niin paljon, ja sitä suosittelen aloitteleville yrittäjille ja ihmisille, jotka eivät halua käyttää siihen omaa aikaansa. Jokaisen on kuitenkin hyvä ymmärtää perusteet. Tässä uusin osa sarjaamme kirjanpitoa vartissa.

Verovähennykset tarkoittavat asioita, joiden ansiosta sinun ei tarvitsekaan maksaa niin paljon veroja. Tällaisia ovat esimerkiksi hankinnat, joita olet tehnyt mahdollistaaksesi seksin myymisen.

Mahdollisia vähennettäviä kuluja ovat esimerkiksi:

• kondomien ostaminen
• työpuhelimen ostaminen
• liittymän hankkiminen työpuhelimeen
• vain asiakkaiden kanssa käytettävien seksivälineiden ostaminen
• työhuoneen tai keikkakämpän vuokra
• matkakulut asiakkaan luokse tai keikalle toiseen kaupunkiin
• yrittäjän eläkevakuutus (yel)
• kirjanpitäjän palkkiot
• työnohjauksen ja mentoroinnin kulut

Miten verovähennykset sitten saa? Nekin ilmoitetaan verottajalle, aivan kuten tienaamasi summatkin. Jos esimerkiksi olet tienannut 1000 euroa ja käyttänyt työhuoneen päivävuokraan, bussilippuun ja kumeihin yhteensä 100 euroa, maksat veroa vain 900 eurosta. Verottaja ei tässä kohtaa kysele kuitteja sen enempää myynneistä kuin kuluistakaan, mutta sinulla on velvollisuus pystyä tarvittaessa todistamaan, että ilmoittamasi asiat pitävät paikkansa.

Vähennyksistä monimutkaisia tekee se, että niitä on niin järjettömän paljon. Jos asiaan ei ole perehtynyt (ja toisinaan vaikka olisikin), on myös vaikea tietää, mitä kaikkea voi vähentää. Mahdollisiin vähennyksiin vaikuttaa merkittävästi se, millaista seksityötä tekee. Jos omaan työhön kuuluu esimerkiksi sosiaalisen median markkinointia, rengasvalot, kamerat ja kuvausrekvisiitat voi vähentää verotuksessa. Jos taas ainoa, mihin käytän järjestelmäkameraa, on söpöjen koirakuvien ottaminen omaan valokuva-albumiini, en voi vähentää sitä seksialan yritykseni kuluna.

Verotuksesta ja verovähennyksistä riittää, että ymmärtää perusasiat. Kuitenkin mitä paremmin systeemiä ymmärtää, sitä paremmin sitä osaa hyödyntää. Siinä kohtaa kun verojen maksaminen, yllä mainitun tyyppisten verovähennysten tekeminen ja tietenkin itse työ rupeaa tuntumaan helpolta, voi alkaa miettiä syventävän tason kysymyksiä. Onko tuloja jo niin paljon, että kannattaisikin perustaa osakeyhtiö? Silloin voisi maksaa itselleen vuodessa 400 euroa verovapaata liikuntaetua, siis esimerkiksi kuntosalijäsenyyttä.

Verojen maksamiseen on ainakin kolme hyvää syytä:

1. rahat, jotka tienaat, ovat lainkin silmissä sinun
2. pystyt tekemään järkeviä rahavalintoja
3. voit tuntea itsesi kokonaisemmaksi yhteiskunnan jäseneksi

Kukaan ei kuitenkaan oleta, että sinun tulisi maksaa enemmän veroja kuin laki vaatii. Kannattaa siis ottaa verovähennysten alkeetkin haltuun.

Tähän tekstiin meni 20 minuuttia.

Kerroin edellisessä postauksessa, miksi veroja kannattaa maksaa. Puhutaan nyt hetki siitä, miten homma hoidetaan.

Huomautan kuitenkin, että en ole taloushallinnon ammattilainen. Kommenttini ovat enemmän vertaistuellisia ja verojen maksuun kannustavia kuin eksakteja toimintaohjeita. Olen kuitenkin huomannut, että kirjanpito ja verojen maksaminen ovat monille täysin hahmottomia möykkyjä, joten koitan puhua aiheesta kuin viisivuotiaalle. (Tai ehkä 18-vuotiaalle, en tiedä miksi puhuisin sitä nuoremmalle seksialan verotuksesta. Mutta ymmärrätte kyllä, mitä tarkoitan.)

Verojen maksaminen tarkoittaa sitä, että ilmoitat verottajalle, kuinka paljon rahaa olet saanut, ja verottaja kertoo, paljonko veroja siitä pitää maksaa. Tämä tehdään Omaverossa, jossa siis ilmoitat, kuinka monta euroa olet tänä vuonna tehnyt. Verottaja ei kerää sinulta kuitteja tai kysele yksityiskohtaisesti, mistä rahat ovat tulleet. Samalla on ihan fine kertoa verottajalle, että rahat ovat tulleet seksiä myymällä.

Yksinkertaisimmillaan homma menee siis noin. Käytännössä verojen maksaminen on silti vähän (mutta ei kauheasti!) monimutkaisempaa kuin ensin selittämäni. Puhutaan siis ennakkoveroista ja verovähennyksistä.

Verottajaa ei oikeastaan kiinnosta, mitä teet tänä vuonna. Sen sijaan verottajaa kiinnostaa, mitä teit viime vuonna. Siksi verottajalle riittää, että ilmoitat viime vuoden (esim. vuoden 2025) tulosi veroilmoituksella tänä keväänä (vuonna 2026). Sinun kannaltasi voi kuitenkin olla parempi, että maksat veroja pitkin kuluvaa vuotta. Muuten sinulle voisi tulla seuraavana vuonna maksettavaksi aikamoinen potti veroja. Tänä vuonna (2026) maksamiani veroja kutsutaan ennakkoveroiksi. Maksan ne ennakkoon, jotta minun ei tarvitse maksaa niitä vuonna 2027.

Saadakseni päätöksen ennakkoveroista ilmoitan verottajalle, paljonko uskon tienaavani tänä vuonna. Sen perusteella verottaja kertoo, paljonko minun tulee maksaa ennakkoveroja. Jos huomaan, että en tienaakaan niin paljon kuin odotin tai että teenkin paljon enemmän rahaa, voin ilmoittaa siitä verottajalle missä kohtaa vuotta tahansa.

Toinen monimutkaistava asia ovat verovähennykset, joista kirjoitan ihan oman postauksensa.

Kirjanpito ei tarkoita mitään sen ihmeempää kuin että merkitset ylös, paljonko rahaa sinulle on tullut ja paljonko rahaa olet käyttänyt niiden tienaamiseen. Merkitset siis ylös seksin myyntiin liittyvät tulot ja menot. Tätä ei ole mikään absoluuttinen pakko tehdä joka viikko tai kuukausi, mutta kokonaisuuden hahmottamisen (ja mahdollisten arvonlisäverojen maksamisen) kannalta voi olla helpompi tarkkailla tuloja ja menoja ennemmin kuukausi- kuin vaikka kvartaalitasolla.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Kuten näkyy, verovähennykset jäivät seuraavaan päivään, kun hyppäsinkin puhumaan kirjanpidosta. Det händer.

”Pakko ei ole kuin maksaa veroja ja kuolla”, kuten aurinkoinen sananlasku sanoo. Pakko on silti huono motivaattori. Mikä olisi parempi?

Seksin myyminen on täysin laillista, kunhan työstään maksaa verot. Samalla verojen maksaminen voi tuntua aika isolta möröltä, kun kaikki raha tulee käteisenä, pankit kieltäytyvät yhteistyöstä ja yellikin pitää laskea jonkin kuvitteellisen saman alan palkansaajan tulojen pohjalta. Helpompi olisi jättää käteiset omaksi tiedokseen.

Vai olisiko? Käteisellä rahalla on hyvin hankala elää nyky-yhteiskunnassa. Vähintään asumiskulut on käytännössä pakko maksaa pankkitililtä. Käteistä on myös vaikea käyttää tulevaisuuden kannalta hyviin hankintoihin; pimeällä rahalla ei ostella järkeviä indeksirahastoja.

Sijoittaminen voi tuntua kaukaiselta ajatukselta tilanteessa, jossa ajatukset pyörivät lähinnä tämän ja ehkä ensi kuun laskujen maksamisessa. Säästäminen voi tuntua jopa omien arvojen vastaiselta toiminnalta, joltain, mitä tekevät vain rikkaat ja ahneet.

Tosiasiassa säästäminen mahdollistaa valtavasti hyvää ihan jokaiselle. Sen avulla pystyy huolehtimaan, ettei tulevaisuudessa(kaan) joudu tekemään asioita, joita ei halua. Säästöjä voi käyttää rakkaidensa auttamiseen ja itsensä pelastamiseen vaikeista tilanteista. Vaikka suosittelen säästämistä kenelle tahansa, sanoisin, että seksialalla on aivan erityisen tärkeää pyrkiä tilanteeseen, jossa voi aidosti päättää, milloin, missä, kenen kanssa ja kuinka paljon työskentelee.

Säästämisen lisäksi verojen maksuun kannustavat omat arvot. Valtaosa haluaa tuntea olonsa kokonaiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Tämä on hankalaa, jos ei kanna korttaan kekoon. Seksityöstä on helpompi puhua, kun tietää toimivansa lainkin silmissä oikein. Jos on saanut yhteiskunnalta maksuttoman päivähoidon ja koulutuksen, apua julkisesta terveydenhuollosta ja edulliset sisäänpääsymaksut uimahalliin, miksi ei antaisi takaisin?

Ja jos sen enempää tulevaisuuden hyvinvointi kuin omien arvojen mukainen elämä eivät motivoi verojen maksamiseen, kerron vielä tämän: peliä on paljon helpompi pelata oikeilla säännöillä. Verovähennyksistä, osakeyhtiöiden verotuseduista ja muusta pääsee hyötymään vasta, kun ilmoittaa tulonsa.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Helppoa se ei ollut, ja kesken jäi.

Olen jo aiemmin avannut sijoitustavoitteitani ja sitä, kuinka paljon lasken tarvitsevani ollakseni taloudellisesti riippumaton. Käytännössä tuo on kuitenkin vain tavoite, joka vapauttaisi minut toimeentulon miettimisen tarpeesta.

Tosiasiassa raha voi mahdollistaa valtavasti muutakin. Tässä postauksessa esittelen Rikas mies jos oisin -henkisiä haaveitani.

Oman toimeentuloni turvaamisen jälkeen taloudelliset haaveeni liittyvät pitkälti muiden ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen. Haluaisin, että jos tulevaisuudessa lähipiirini ihmiset tarvitsevat apua, voisin auttaa. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi:

Nuoren tukemista opinnoissa

Minusta olisi ihanaa pystyä mahdollistamaan jollekulle lähipiirini lapselle taloudellisesti helpompi aikuistuminen. Vaikka Suomessa siirryttäisiin tulevaisuudessa enenevissä määrin maksullisiin opintoihin, haluaisin, että läheiseni pystyisi opiskelemaan juuri sitä, mitä itse haluaa. Tukeminen voisi toki tarkoittaa myös esimerkiksi ruokaostosten maksamista, raha-asioissa neuvomista tai vaikka muuttopalvelun tai koulussa tarvittavien välineiden sponsorointia.

Asunnon ostamista läheisen kodiksi

Jos esimerkiksi vanhempani haluaisivat ikääntyessään muuttaa isosta talosta helpompaan kerrostaloasuntoon, haluaisin tukea tässä parhaani mukaan. Tai jos joku lähipiiristä haluaisi muuttaa toiseen kaupunkiin vuokralle, tarjoaisin tarvittaessa mielelläni apua. Voisin pyytää markkinahintaa alhaisempaa vuokraa, ja läheiseni voisi luottaa, että en tule häätistelemään häntä pois kodistaan.

Kumppanin elättämistä

Haluaisin, että kumppanillani olisi samat mahdollisuudet kuin minullakin jättäytyä tarpeen tullen pois työelämästä. Tämä voi tarkoittaa vapaaehtoista ennenaikaista eläköitymistä, parin vuoden sapattivapaata maailmanympärysmatkaa varten, uudelleenkouluttautumista tai toisen tukemista sairaudesta toipuessa.

Ikimetsäshoppailua

Tämä tavoite on selkeästi sellainen, jonka eteen jo nyt teen jotain. Tavoitteenani on ostaa vuosikymmenen loppuun mennessä puolen hehtaarin metsä Luonnonperintösäätiön kautta. Tähän mennessä kasassa on yksi aari.

Aika loppui kesken, joten jätän listauksen tähän. Osa tavoitteista vaatii selkeästi enemmän rahaa (esim. kumppanin elättäminen tai asunnon ostaminen), mutta ihmisiä voi auttaa isosti myös pienemmillä summilla – tai kokonaan ilman rahaa. Ruokakassin tai muutaman ikimetsäneliön ostamiseen ei tarvita kymppitonneja.

Tähän tekstiin meni 17 minuuttia.

Ystäväni kertoi tapaamastaan asiakkaasta, joka elää ilmeisen luksuksellista elämää. Hänellä on noin miljoonan euron edestä osakevarallisuutta, ja saman verran on kiinni hänen omassa kodissaan.

“Mä en edes tiedä, miten miljoona tehdään”, ystävä ihmetteli.

Minä puolestani hämmennyin, sillä tiedän varsin hyvin. Miljoonan tekemiseen on toki useita tapoja, mutta kaikkein helpointa on tehdä miljoona hitaasti.

Oletetaan, että rahasto tuottaa vuositasolla 7 prosenttia. Tämä on yleisesti ottaen melko turvallinen odotus, joka perustuu historiallisiin keskiarvoihin.

Tavoite: Miljoona euroa 20 vuodessa, säästöjä ennestään 0 euroa.

–> Joka kuukausi pitäisi sijoittaa 1 970 euroa.

Tavoite: Miljoona euroa 30 vuodessa, säästöjä ennestään 0 euroa.

–> Joka kuukausi pitäisi sijoittaa 855 euroa.

Tavoite: Miljoona euroa 40 vuodessa, säästöjä ennestään 0 euroa.

–> Joka kuukausi pitäisi sijoittaa 404 euroa.

Entä jos rahaa on jo ennestään? Oletetaan, että joka kuukausi sijoitetaan 500 euroa. Alkuperäiset säästösummat vaihtelevat. Kauanko miljoonan kasaan saamiseen menisi?

Aluksi 10 000 euroa, sitten 500e/kk: 35,5 vuotta

Aluksi 30 000 euroa, sitten 500e/kk: 32,8 vuotta

Aluksi 60 000 euroa, sitten 500e/kk: 29,4 vuotta

Itselläni on tällä hetkellä sijoituksissa 60 000 euroa. Jos haluaisin miljonääriksi ja pystyisin sijoittamaan joka kuukausi 500 euroa, homma hoituisi ennen kuin täytän 60 vuotta.

Minulle on päivänselvää, että jos pysyn työkykyisenä (ja esim elossa, lol), voisin halutessani olla miljonääri 60-vuotiaana. Eri asia on, kannattaako miljoonaa tavoitella. Paljon vähemmälläkin voi elellä jo varsin lokoisasti.

Sijoittaminen ei ole itseisarvo, vaan sen avulla voi tavoitella jotain muuta itselle tärkeää. Nelipäiväistä työviikkoa? Siihen ei tarvita miljoonaa, mutta sijoittaminen voi silti helpottaa tavoitteen saavuttamista. Enemmän aikaa ystäville ja harrastuksille? Onnistuu. Turvaa sairastumisen varalle? Mikä ettei.

Minulle sijoittaminen on ennen kaikkea tapa, jonka ovat mahdollistaneet seuraavat asiat:

1. Kulutan maltillisesti ja olen tyytyväinen suhteellisen matalaan elintasoon.
2. Teen aika paljon töitä, joista jää ykköskohdan vuoksi rahaa säästöön.
3. Olen tehnyt sijoittamisesta itselleni helppoa. Rahat liikkuvat automaatiolla, vaikka en itse edes kävisi verkkopankissa.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Olen saanut monia suuttumaan toteamalla, että olen tyytyväinen rahatilanteeseeni. Nyt, kun minulla on sijoituksia jo noin 60 000 euron edestä, tiedostan olevani yhä useamman silmissä täysin tavoittamattomassa tilanteessa. Ystäväni harmittelee, miksi itse ei aloittanut ahkeraa sijoittamista samaan aikaan kuin minä. Menneisyyden ratkaisut eivät kuitenkaan ole minusta tässä mielessä kiinnostavia.

Olennaisempaa on miettiä, mitä haluaisi tehdä nyt, ja millaiset asiat voisivat olla itselle mahdollisia seuraavien kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden aikana. Oma sijoitusurani on kestänyt nyt noin kahdeksan vuotta, enkä alkuaikoina todellakaan sijoittanut sellaisia summia kuin nykyään. Aloitin muutamalla kympillä kuukaudessa ja kasvatin summaa sitä mukaa kuin pystyin. Koko tuon ajan olen tehnyt töitä vain osa-aikaisesti, ensimmäiset vuodet kokopäiväisen opiskelun ohessa. Valtaosalle on täysin mahdollista olla samassa pisteessä kuin minä olen nyt. Siihen vain menee aikaa.

Raha on valtavan hämmentävää. Paljonko sitä pitää olla, että muut eivät enää näe vastaavaa itselleen mahdolliseksi? En muista kuulleeni hämmästelyä 30 000 euron sijoitussalkusta, mutta nyt tilanne on toinen. Samalla maailmassa on valtavasti sijoittajia, joille minun salkkuni on kooltaan ihan nappikauppaa.

Uskon, että rahahämmennykseni tulee kasvamaan samaa tahtia sijoitussalkkuni kanssa. Mitä enemmän rahaa on, sitä hankalammaksi siitä puhuminen käy. En ole dokumentoinut koko rahamatkaani kuten Omavaraisuushaaste, mutta vaikka olisinkin, yhä useampi näkisi tilanteeni pelkkien onnekkaiden sattumien summana. Korkoa korolle -ilmiön, säästeliään elämäntyylin ja omien kulutusarvojen pohtimisen merkitys kokonaisuuteen häviäisi.

Ei ihme, että ihmisten on helpointa viettää aikaa samaan tuloluokkaan kuuluvien kanssa. Itseäni tällainen kuplautuminen ei kiinnosta, mutta olisi surullinen ajatus, jos minä tai lähipiirini ihmiset emme enää pystyisi keskustelemaan elämämme asioista samaan tapaan rahan takia. Jos rahaa ei ole, voi ymmärrettävästi tuntua ärsyttävältä, että jollakulla toisella on ylimääräistä. Jos rahaa on, voi olla vaikea aidosti tunnetasolla ymmärtää ongelmia, joita rahan puute aiheuttaa. Vaikka olen itsekin elänyt tiukalla opiskelijabudjetilla, en enää voi väittää ymmärtäväni, miltä oikeasti tuntuu, kun tilille tulee pahimmillaan vain 250 euroa kuussa, vaikka olenkin sen kokenut.

Tässä on myös yksi syy, miksi itse haluan yrittää puhua rahasta avoimesti. Lopulta hiljaisuudesta eivät hyödy ketkään muut kuin he, joilla rahaa jo on.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Olen jo aiemmin avannut sijoitustavoitteitani: 60 000 → 400 000 euroa 15 vuodessa. Tavoitteena, että lopulta voisin nostaa sijoitusten tuotoista nettona noin tonnin kuussa. Haluan  nyt kertoa tarkemmin siitä, mihin sijoitan, vaikkakaan vartissa en pysty kirjoittamaan aiheesta niin eksaktisti kuin rajattoman ajan kanssa pystyisin. Mutta katsotaan, mihin päästään!

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, aloitin sijoittamisen sijoittamalla 50 euroa kuukaudessa ensin vain Nordnetin Suomi-indeksirahastoon, sittemmin myös Ruotsi-rahastoon. Korona-aikana nostin kuukausisäästösumman yhteensä 500 euroon. Koska olen sijoittanut näihin pisimmän aikaa ja jatkan yhä, nämä ovat selkeästi suurimmat osuudet salkustani.

Korona-aikana ostin ensimmäiset suorat osakkeeni, kotimaisia yhtiöitä kuten Fortumia. Näissä ei oikeastaan ole mitään järkeä, koska Suomi-indeksi hoitaa kyllä Suomen osalta homman kotiin, mutta en ole keksinyt osakesäästötilin sijoituksille kummoisempaakaan käyttökohdetta, joten Suomi-osakkeet roikkuvat matkassa. Näitä on yhteensä muutama tonni.

Pari vuotta sitten tajusin, että myös Pohjoismaiden ulkopuolelle voisi olla hyvä hajauttaa. Ostin Nordnetin ja Handelsbankenin jenkki-indeksejä. Miksi molempia? En tiedä. Halusin sijoittaa Yhdysvaltoihin kuukausitasolla reilusti, mutta en osannut tehdä päätöstä näiden kahden välillä. Handelsbankenilla on hieman pienemmät kulut kuin Nordnetillä, mutta molemmat ovat noin 0,3 prosenttia eli hyvin maltilliset. Tässä kohtaa koen, että sijoitussalkkuni on kyllä hyvältä osin tiivistettävissä sanoihin ei näistä nyt haittaakaan ole.

Sittemmin salkkuun on tullut myös Nordnetin Eurooppa-indeksirahastoa, maailmarahastoa pienen siivun Aasiaa sisältävää maailma-ETF:ää. Olen tykännyt ostella vähän kaikenlaista, mutta pysynyt kuitenkin lähinnä maantieteellisesti hajautettujen indeksirahastojen piirissä.

Yhteensä sijoitan nykyään 1 700 euroa kuukaudessa. Tästä noin 1 000 euroa on säästöjä ja tuloja, 700 euroa opintolainaa. Tarkoituksenani on jatkaa sijoittamista tähän tahtiin vuoden 2027 loppuun saakka. Jos silloin tuntuu siltä, voin tiputtaa kuukausittaisen sijoitussumman suunnitelmani mukaiseen 850 euroon. Ja tietenkin on mahdollista, että matkan varrella mieli ja prioriteetit muuttuvat suuntaan tai toiseen – silloin eletään sen mukaan!

Salkkuni ilmeinen ongelma on, että se nojaa edelleen liian paljon Pohjoismaiden markkinaan. Luotan kuitenkin, että ongelma korjaantuu ajan mittaa, sillä nykyään sijoitan pääasiassa kaikkialle muualle. Suomeen ja Ruotsiin menee enää pieni summa lähinnä nostalgiasyistä, aloitinhan sijoitusurani sieltä. Pöhköä kenties, mutta sanoisin, että ihminen voi sekoilla sijoitustensa kanssa aika paljon pahemminkin kuin sijoittamalla vähän tunteella kuluttomaan passiiviseen indeksirahastoon.

Nyt olen yllättänyt itseni haaveilemalla ainakin yhdestä aktiivisesti hoidetusta rahastosta: Vietnamiin keskittyneestä PYN Elitestä. Rahaston minimimerkintä on 10 000 euroa, joten ihan pikkusummalla tähän ei pääse käsiksi.

Kymppitonni Vietnamiin olisi oman salkkuni kokoluokassa vielä aika raju, mutta olen sopinut itseni kanssa, että voin halutessani tarttua tähän, kun salkkuni täyttää 100 000 euroa tai jos rahaston arvo notkahtaa pörssiromahduksen tullessa. Kumpi sitten sattuukaan ensin.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Aika hyvä suoritus, jos minulta kysytään. Tajusin, että tavoitesijoitusaikani on kylläkin 16 eikä 15 vuotta, mutta tuo nyt menee pyöristysvirheestä.