Selitin eilen, miten veroja maksetaan. En tosin selittänyt kirjaimellisesti, miten niitä maksetaan. Ainakin käteisellä verojen maksamisesta tulee myöhemmin oma postauksensa!

Jatketaan siitä, mihin jäätiin, eli verovähennyksistä. Nämä ovat se juttu, joka tekee verojen maksamisesta oikeasti monimutkaisempaa. Moni palkkaa kirjanpitäjän, jotta ei joudu itse pähkäilemään aihetta ihan niin paljon, ja sitä suosittelen aloitteleville yrittäjille ja ihmisille, jotka eivät halua käyttää siihen omaa aikaansa. Jokaisen on kuitenkin hyvä ymmärtää perusteet. Tässä uusin osa sarjaamme kirjanpitoa vartissa.

Verovähennykset tarkoittavat asioita, joiden ansiosta sinun ei tarvitsekaan maksaa niin paljon veroja. Tällaisia ovat esimerkiksi hankinnat, joita olet tehnyt mahdollistaaksesi seksin myymisen.

Mahdollisia vähennettäviä kuluja ovat esimerkiksi:

• kondomien ostaminen
• työpuhelimen ostaminen
• liittymän hankkiminen työpuhelimeen
• vain asiakkaiden kanssa käytettävien seksivälineiden ostaminen
• työhuoneen tai keikkakämpän vuokra
• matkakulut asiakkaan luokse tai keikalle toiseen kaupunkiin
• yrittäjän eläkevakuutus (yel)
• kirjanpitäjän palkkiot
• työnohjauksen ja mentoroinnin kulut

Miten verovähennykset sitten saa? Nekin ilmoitetaan verottajalle, aivan kuten tienaamasi summatkin. Jos esimerkiksi olet tienannut 1000 euroa ja käyttänyt työhuoneen päivävuokraan, bussilippuun ja kumeihin yhteensä 100 euroa, maksat veroa vain 900 eurosta. Verottaja ei tässä kohtaa kysele kuitteja sen enempää myynneistä kuin kuluistakaan, mutta sinulla on velvollisuus pystyä tarvittaessa todistamaan, että ilmoittamasi asiat pitävät paikkansa.

Vähennyksistä monimutkaisia tekee se, että niitä on niin järjettömän paljon. Jos asiaan ei ole perehtynyt (ja toisinaan vaikka olisikin), on myös vaikea tietää, mitä kaikkea voi vähentää. Mahdollisiin vähennyksiin vaikuttaa merkittävästi se, millaista seksityötä tekee. Jos omaan työhön kuuluu esimerkiksi sosiaalisen median markkinointia, rengasvalot, kamerat ja kuvausrekvisiitat voi vähentää verotuksessa. Jos taas ainoa, mihin käytän järjestelmäkameraa, on söpöjen koirakuvien ottaminen omaan valokuva-albumiini, en voi vähentää sitä seksialan yritykseni kuluna.

Verotuksesta ja verovähennyksistä riittää, että ymmärtää perusasiat. Kuitenkin mitä paremmin systeemiä ymmärtää, sitä paremmin sitä osaa hyödyntää. Siinä kohtaa kun verojen maksaminen, yllä mainitun tyyppisten verovähennysten tekeminen ja tietenkin itse työ rupeaa tuntumaan helpolta, voi alkaa miettiä syventävän tason kysymyksiä. Onko tuloja jo niin paljon, että kannattaisikin perustaa osakeyhtiö? Silloin voisi maksaa itselleen vuodessa 400 euroa verovapaata liikuntaetua, siis esimerkiksi kuntosalijäsenyyttä.

Verojen maksamiseen on ainakin kolme hyvää syytä:

1. rahat, jotka tienaat, ovat lainkin silmissä sinun
2. pystyt tekemään järkeviä rahavalintoja
3. voit tuntea itsesi kokonaisemmaksi yhteiskunnan jäseneksi

Kukaan ei kuitenkaan oleta, että sinun tulisi maksaa enemmän veroja kuin laki vaatii. Kannattaa siis ottaa verovähennysten alkeetkin haltuun.

Tähän tekstiin meni 20 minuuttia.

Kerroin edellisessä postauksessa, miksi veroja kannattaa maksaa. Puhutaan nyt hetki siitä, miten homma hoidetaan.

Huomautan kuitenkin, että en ole taloushallinnon ammattilainen. Kommenttini ovat enemmän vertaistuellisia ja verojen maksuun kannustavia kuin eksakteja toimintaohjeita. Olen kuitenkin huomannut, että kirjanpito ja verojen maksaminen ovat monille täysin hahmottomia möykkyjä, joten koitan puhua aiheesta kuin viisivuotiaalle. (Tai ehkä 18-vuotiaalle, en tiedä miksi puhuisin sitä nuoremmalle seksialan verotuksesta. Mutta ymmärrätte kyllä, mitä tarkoitan.)

Verojen maksaminen tarkoittaa sitä, että ilmoitat verottajalle, kuinka paljon rahaa olet saanut, ja verottaja kertoo, paljonko veroja siitä pitää maksaa. Tämä tehdään Omaverossa, jossa siis ilmoitat, kuinka monta euroa olet tänä vuonna tehnyt. Verottaja ei kerää sinulta kuitteja tai kysele yksityiskohtaisesti, mistä rahat ovat tulleet. Samalla on ihan fine kertoa verottajalle, että rahat ovat tulleet seksiä myymällä.

Yksinkertaisimmillaan homma menee siis noin. Käytännössä verojen maksaminen on silti vähän (mutta ei kauheasti!) monimutkaisempaa kuin ensin selittämäni. Puhutaan siis ennakkoveroista ja verovähennyksistä.

Verottajaa ei oikeastaan kiinnosta, mitä teet tänä vuonna. Sen sijaan verottajaa kiinnostaa, mitä teit viime vuonna. Siksi verottajalle riittää, että ilmoitat viime vuoden (esim. vuoden 2025) tulosi veroilmoituksella tänä keväänä (vuonna 2026). Sinun kannaltasi voi kuitenkin olla parempi, että maksat veroja pitkin kuluvaa vuotta. Muuten sinulle voisi tulla seuraavana vuonna maksettavaksi aikamoinen potti veroja. Tänä vuonna (2026) maksamiani veroja kutsutaan ennakkoveroiksi. Maksan ne ennakkoon, jotta minun ei tarvitse maksaa niitä vuonna 2027.

Saadakseni päätöksen ennakkoveroista ilmoitan verottajalle, paljonko uskon tienaavani tänä vuonna. Sen perusteella verottaja kertoo, paljonko minun tulee maksaa ennakkoveroja. Jos huomaan, että en tienaakaan niin paljon kuin odotin tai että teenkin paljon enemmän rahaa, voin ilmoittaa siitä verottajalle missä kohtaa vuotta tahansa.

Toinen monimutkaistava asia ovat verovähennykset, joista kirjoitan ihan oman postauksensa.

Kirjanpito ei tarkoita mitään sen ihmeempää kuin että merkitset ylös, paljonko rahaa sinulle on tullut ja paljonko rahaa olet käyttänyt niiden tienaamiseen. Merkitset siis ylös seksin myyntiin liittyvät tulot ja menot. Tätä ei ole mikään absoluuttinen pakko tehdä joka viikko tai kuukausi, mutta kokonaisuuden hahmottamisen (ja mahdollisten arvonlisäverojen maksamisen) kannalta voi olla helpompi tarkkailla tuloja ja menoja ennemmin kuukausi- kuin vaikka kvartaalitasolla.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Kuten näkyy, verovähennykset jäivät seuraavaan päivään, kun hyppäsinkin puhumaan kirjanpidosta. Det händer.

”Pakko ei ole kuin maksaa veroja ja kuolla”, kuten aurinkoinen sananlasku sanoo. Pakko on silti huono motivaattori. Mikä olisi parempi?

Seksin myyminen on täysin laillista, kunhan työstään maksaa verot. Samalla verojen maksaminen voi tuntua aika isolta möröltä, kun kaikki raha tulee käteisenä, pankit kieltäytyvät yhteistyöstä ja yellikin pitää laskea jonkin kuvitteellisen saman alan palkansaajan tulojen pohjalta. Helpompi olisi jättää käteiset omaksi tiedokseen.

Vai olisiko? Käteisellä rahalla on hyvin hankala elää nyky-yhteiskunnassa. Vähintään asumiskulut on käytännössä pakko maksaa pankkitililtä. Käteistä on myös vaikea käyttää tulevaisuuden kannalta hyviin hankintoihin; pimeällä rahalla ei ostella järkeviä indeksirahastoja.

Sijoittaminen voi tuntua kaukaiselta ajatukselta tilanteessa, jossa ajatukset pyörivät lähinnä tämän ja ehkä ensi kuun laskujen maksamisessa. Säästäminen voi tuntua jopa omien arvojen vastaiselta toiminnalta, joltain, mitä tekevät vain rikkaat ja ahneet.

Tosiasiassa säästäminen mahdollistaa valtavasti hyvää ihan jokaiselle. Sen avulla pystyy huolehtimaan, ettei tulevaisuudessa(kaan) joudu tekemään asioita, joita ei halua. Säästöjä voi käyttää rakkaidensa auttamiseen ja itsensä pelastamiseen vaikeista tilanteista. Vaikka suosittelen säästämistä kenelle tahansa, sanoisin, että seksialalla on aivan erityisen tärkeää pyrkiä tilanteeseen, jossa voi aidosti päättää, milloin, missä, kenen kanssa ja kuinka paljon työskentelee.

Säästämisen lisäksi verojen maksuun kannustavat omat arvot. Valtaosa haluaa tuntea olonsa kokonaiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Tämä on hankalaa, jos ei kanna korttaan kekoon. Seksityöstä on helpompi puhua, kun tietää toimivansa lainkin silmissä oikein. Jos on saanut yhteiskunnalta maksuttoman päivähoidon ja koulutuksen, apua julkisesta terveydenhuollosta ja edulliset sisäänpääsymaksut uimahalliin, miksi ei antaisi takaisin?

Ja jos sen enempää tulevaisuuden hyvinvointi kuin omien arvojen mukainen elämä eivät motivoi verojen maksamiseen, kerron vielä tämän: peliä on paljon helpompi pelata oikeilla säännöillä. Verovähennyksistä, osakeyhtiöiden verotuseduista ja muusta pääsee hyötymään vasta, kun ilmoittaa tulonsa.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Helppoa se ei ollut, ja kesken jäi.

Olen jo aiemmin avannut sijoitustavoitteitani ja sitä, kuinka paljon lasken tarvitsevani ollakseni taloudellisesti riippumaton. Käytännössä tuo on kuitenkin vain tavoite, joka vapauttaisi minut toimeentulon miettimisen tarpeesta.

Tosiasiassa raha voi mahdollistaa valtavasti muutakin. Tässä postauksessa esittelen Rikas mies jos oisin -henkisiä haaveitani.

Oman toimeentuloni turvaamisen jälkeen taloudelliset haaveeni liittyvät pitkälti muiden ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen. Haluaisin, että jos tulevaisuudessa lähipiirini ihmiset tarvitsevat apua, voisin auttaa. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi:

Nuoren tukemista opinnoissa

Minusta olisi ihanaa pystyä mahdollistamaan jollekulle lähipiirini lapselle taloudellisesti helpompi aikuistuminen. Vaikka Suomessa siirryttäisiin tulevaisuudessa enenevissä määrin maksullisiin opintoihin, haluaisin, että läheiseni pystyisi opiskelemaan juuri sitä, mitä itse haluaa. Tukeminen voisi toki tarkoittaa myös esimerkiksi ruokaostosten maksamista, raha-asioissa neuvomista tai vaikka muuttopalvelun tai koulussa tarvittavien välineiden sponsorointia.

Asunnon ostamista läheisen kodiksi

Jos esimerkiksi vanhempani haluaisivat ikääntyessään muuttaa isosta talosta helpompaan kerrostaloasuntoon, haluaisin tukea tässä parhaani mukaan. Tai jos joku lähipiiristä haluaisi muuttaa toiseen kaupunkiin vuokralle, tarjoaisin tarvittaessa mielelläni apua. Voisin pyytää markkinahintaa alhaisempaa vuokraa, ja läheiseni voisi luottaa, että en tule häätistelemään häntä pois kodistaan.

Kumppanin elättämistä

Haluaisin, että kumppanillani olisi samat mahdollisuudet kuin minullakin jättäytyä tarpeen tullen pois työelämästä. Tämä voi tarkoittaa vapaaehtoista ennenaikaista eläköitymistä, parin vuoden sapattivapaata maailmanympärysmatkaa varten, uudelleenkouluttautumista tai toisen tukemista sairaudesta toipuessa.

Ikimetsäshoppailua

Tämä tavoite on selkeästi sellainen, jonka eteen jo nyt teen jotain. Tavoitteenani on ostaa vuosikymmenen loppuun mennessä puolen hehtaarin metsä Luonnonperintösäätiön kautta. Tähän mennessä kasassa on yksi aari.

Aika loppui kesken, joten jätän listauksen tähän. Osa tavoitteista vaatii selkeästi enemmän rahaa (esim. kumppanin elättäminen tai asunnon ostaminen), mutta ihmisiä voi auttaa isosti myös pienemmillä summilla – tai kokonaan ilman rahaa. Ruokakassin tai muutaman ikimetsäneliön ostamiseen ei tarvita kymppitonneja.

Tähän tekstiin meni 17 minuuttia.

Ystäväni kertoi tapaamastaan asiakkaasta, joka elää ilmeisen luksuksellista elämää. Hänellä on noin miljoonan euron edestä osakevarallisuutta, ja saman verran on kiinni hänen omassa kodissaan.

“Mä en edes tiedä, miten miljoona tehdään”, ystävä ihmetteli.

Minä puolestani hämmennyin, sillä tiedän varsin hyvin. Miljoonan tekemiseen on toki useita tapoja, mutta kaikkein helpointa on tehdä miljoona hitaasti.

Oletetaan, että rahasto tuottaa vuositasolla 7 prosenttia. Tämä on yleisesti ottaen melko turvallinen odotus, joka perustuu historiallisiin keskiarvoihin.

Tavoite: Miljoona euroa 20 vuodessa, säästöjä ennestään 0 euroa.

–> Joka kuukausi pitäisi sijoittaa 1 970 euroa.

Tavoite: Miljoona euroa 30 vuodessa, säästöjä ennestään 0 euroa.

–> Joka kuukausi pitäisi sijoittaa 855 euroa.

Tavoite: Miljoona euroa 40 vuodessa, säästöjä ennestään 0 euroa.

–> Joka kuukausi pitäisi sijoittaa 404 euroa.

Entä jos rahaa on jo ennestään? Oletetaan, että joka kuukausi sijoitetaan 500 euroa. Alkuperäiset säästösummat vaihtelevat. Kauanko miljoonan kasaan saamiseen menisi?

Aluksi 10 000 euroa, sitten 500e/kk: 35,5 vuotta

Aluksi 30 000 euroa, sitten 500e/kk: 32,8 vuotta

Aluksi 60 000 euroa, sitten 500e/kk: 29,4 vuotta

Itselläni on tällä hetkellä sijoituksissa 60 000 euroa. Jos haluaisin miljonääriksi ja pystyisin sijoittamaan joka kuukausi 500 euroa, homma hoituisi ennen kuin täytän 60 vuotta.

Minulle on päivänselvää, että jos pysyn työkykyisenä (ja esim elossa, lol), voisin halutessani olla miljonääri 60-vuotiaana. Eri asia on, kannattaako miljoonaa tavoitella. Paljon vähemmälläkin voi elellä jo varsin lokoisasti.

Sijoittaminen ei ole itseisarvo, vaan sen avulla voi tavoitella jotain muuta itselle tärkeää. Nelipäiväistä työviikkoa? Siihen ei tarvita miljoonaa, mutta sijoittaminen voi silti helpottaa tavoitteen saavuttamista. Enemmän aikaa ystäville ja harrastuksille? Onnistuu. Turvaa sairastumisen varalle? Mikä ettei.

Minulle sijoittaminen on ennen kaikkea tapa, jonka ovat mahdollistaneet seuraavat asiat:

1. Kulutan maltillisesti ja olen tyytyväinen suhteellisen matalaan elintasoon.
2. Teen aika paljon töitä, joista jää ykköskohdan vuoksi rahaa säästöön.
3. Olen tehnyt sijoittamisesta itselleni helppoa. Rahat liikkuvat automaatiolla, vaikka en itse edes kävisi verkkopankissa.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Olen saanut monia suuttumaan toteamalla, että olen tyytyväinen rahatilanteeseeni. Nyt, kun minulla on sijoituksia jo noin 60 000 euron edestä, tiedostan olevani yhä useamman silmissä täysin tavoittamattomassa tilanteessa. Ystäväni harmittelee, miksi itse ei aloittanut ahkeraa sijoittamista samaan aikaan kuin minä. Menneisyyden ratkaisut eivät kuitenkaan ole minusta tässä mielessä kiinnostavia.

Olennaisempaa on miettiä, mitä haluaisi tehdä nyt, ja millaiset asiat voisivat olla itselle mahdollisia seuraavien kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden aikana. Oma sijoitusurani on kestänyt nyt noin kahdeksan vuotta, enkä alkuaikoina todellakaan sijoittanut sellaisia summia kuin nykyään. Aloitin muutamalla kympillä kuukaudessa ja kasvatin summaa sitä mukaa kuin pystyin. Koko tuon ajan olen tehnyt töitä vain osa-aikaisesti, ensimmäiset vuodet kokopäiväisen opiskelun ohessa. Valtaosalle on täysin mahdollista olla samassa pisteessä kuin minä olen nyt. Siihen vain menee aikaa.

Raha on valtavan hämmentävää. Paljonko sitä pitää olla, että muut eivät enää näe vastaavaa itselleen mahdolliseksi? En muista kuulleeni hämmästelyä 30 000 euron sijoitussalkusta, mutta nyt tilanne on toinen. Samalla maailmassa on valtavasti sijoittajia, joille minun salkkuni on kooltaan ihan nappikauppaa.

Uskon, että rahahämmennykseni tulee kasvamaan samaa tahtia sijoitussalkkuni kanssa. Mitä enemmän rahaa on, sitä hankalammaksi siitä puhuminen käy. En ole dokumentoinut koko rahamatkaani kuten Omavaraisuushaaste, mutta vaikka olisinkin, yhä useampi näkisi tilanteeni pelkkien onnekkaiden sattumien summana. Korkoa korolle -ilmiön, säästeliään elämäntyylin ja omien kulutusarvojen pohtimisen merkitys kokonaisuuteen häviäisi.

Ei ihme, että ihmisten on helpointa viettää aikaa samaan tuloluokkaan kuuluvien kanssa. Itseäni tällainen kuplautuminen ei kiinnosta, mutta olisi surullinen ajatus, jos minä tai lähipiirini ihmiset emme enää pystyisi keskustelemaan elämämme asioista samaan tapaan rahan takia. Jos rahaa ei ole, voi ymmärrettävästi tuntua ärsyttävältä, että jollakulla toisella on ylimääräistä. Jos rahaa on, voi olla vaikea aidosti tunnetasolla ymmärtää ongelmia, joita rahan puute aiheuttaa. Vaikka olen itsekin elänyt tiukalla opiskelijabudjetilla, en enää voi väittää ymmärtäväni, miltä oikeasti tuntuu, kun tilille tulee pahimmillaan vain 250 euroa kuussa, vaikka olenkin sen kokenut.

Tässä on myös yksi syy, miksi itse haluan yrittää puhua rahasta avoimesti. Lopulta hiljaisuudesta eivät hyödy ketkään muut kuin he, joilla rahaa jo on.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Olen jo aiemmin avannut sijoitustavoitteitani: 60 000 → 400 000 euroa 15 vuodessa. Tavoitteena, että lopulta voisin nostaa sijoitusten tuotoista nettona noin tonnin kuussa. Haluan  nyt kertoa tarkemmin siitä, mihin sijoitan, vaikkakaan vartissa en pysty kirjoittamaan aiheesta niin eksaktisti kuin rajattoman ajan kanssa pystyisin. Mutta katsotaan, mihin päästään!

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, aloitin sijoittamisen sijoittamalla 50 euroa kuukaudessa ensin vain Nordnetin Suomi-indeksirahastoon, sittemmin myös Ruotsi-rahastoon. Korona-aikana nostin kuukausisäästösumman yhteensä 500 euroon. Koska olen sijoittanut näihin pisimmän aikaa ja jatkan yhä, nämä ovat selkeästi suurimmat osuudet salkustani.

Korona-aikana ostin ensimmäiset suorat osakkeeni, kotimaisia yhtiöitä kuten Fortumia. Näissä ei oikeastaan ole mitään järkeä, koska Suomi-indeksi hoitaa kyllä Suomen osalta homman kotiin, mutta en ole keksinyt osakesäästötilin sijoituksille kummoisempaakaan käyttökohdetta, joten Suomi-osakkeet roikkuvat matkassa. Näitä on yhteensä muutama tonni.

Pari vuotta sitten tajusin, että myös Pohjoismaiden ulkopuolelle voisi olla hyvä hajauttaa. Ostin Nordnetin ja Handelsbankenin jenkki-indeksejä. Miksi molempia? En tiedä. Halusin sijoittaa Yhdysvaltoihin kuukausitasolla reilusti, mutta en osannut tehdä päätöstä näiden kahden välillä. Handelsbankenilla on hieman pienemmät kulut kuin Nordnetillä, mutta molemmat ovat noin 0,3 prosenttia eli hyvin maltilliset. Tässä kohtaa koen, että sijoitussalkkuni on kyllä hyvältä osin tiivistettävissä sanoihin ei näistä nyt haittaakaan ole.

Sittemmin salkkuun on tullut myös Nordnetin Eurooppa-indeksirahastoa, maailmarahastoa pienen siivun Aasiaa sisältävää maailma-ETF:ää. Olen tykännyt ostella vähän kaikenlaista, mutta pysynyt kuitenkin lähinnä maantieteellisesti hajautettujen indeksirahastojen piirissä.

Yhteensä sijoitan nykyään 1 700 euroa kuukaudessa. Tästä noin 1 000 euroa on säästöjä ja tuloja, 700 euroa opintolainaa. Tarkoituksenani on jatkaa sijoittamista tähän tahtiin vuoden 2027 loppuun saakka. Jos silloin tuntuu siltä, voin tiputtaa kuukausittaisen sijoitussumman suunnitelmani mukaiseen 850 euroon. Ja tietenkin on mahdollista, että matkan varrella mieli ja prioriteetit muuttuvat suuntaan tai toiseen – silloin eletään sen mukaan!

Salkkuni ilmeinen ongelma on, että se nojaa edelleen liian paljon Pohjoismaiden markkinaan. Luotan kuitenkin, että ongelma korjaantuu ajan mittaa, sillä nykyään sijoitan pääasiassa kaikkialle muualle. Suomeen ja Ruotsiin menee enää pieni summa lähinnä nostalgiasyistä, aloitinhan sijoitusurani sieltä. Pöhköä kenties, mutta sanoisin, että ihminen voi sekoilla sijoitustensa kanssa aika paljon pahemminkin kuin sijoittamalla vähän tunteella kuluttomaan passiiviseen indeksirahastoon.

Nyt olen yllättänyt itseni haaveilemalla ainakin yhdestä aktiivisesti hoidetusta rahastosta: Vietnamiin keskittyneestä PYN Elitestä. Rahaston minimimerkintä on 10 000 euroa, joten ihan pikkusummalla tähän ei pääse käsiksi.

Kymppitonni Vietnamiin olisi oman salkkuni kokoluokassa vielä aika raju, mutta olen sopinut itseni kanssa, että voin halutessani tarttua tähän, kun salkkuni täyttää 100 000 euroa tai jos rahaston arvo notkahtaa pörssiromahduksen tullessa. Kumpi sitten sattuukaan ensin.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Aika hyvä suoritus, jos minulta kysytään. Tajusin, että tavoitesijoitusaikani on kylläkin 16 eikä 15 vuotta, mutta tuo nyt menee pyöristysvirheestä.

Sijoitusvaikuttaja Merja Mähkä oli sunnuntaina 8.3. Huomenta Suomessa puhumassa naisista, rahasta ja sijoittamisesta. En katsonut haastattelua, mutta viehdyin Merjan Instagramissa esiin nostamaan pätkään haastattelusta. Siinä hän kertoo isoäidistään, joka suhtautui päättäväisen tyytyväisesti kaikkeen, mitä hänellä oli. Mummolla oli maailman paras talo, maailman parhaat kattilat ja vielä maailman parhaat sukulaisetkin.

Päättäväinen tyytyväisyys on käsite, jonka haluaisin laajemminkin lanseerata kuvaamaan elämään suhtautumista. Tyytyväisyyteen opettelu on valtavan tärkeää sekä taloudellisen riippumattomuuden tavoittelun että ihan yleisen hyvinvoinnin näkökulmasta.

Puhun nimenomaan tyytyväisyyteen opettelusta, sillä suurelta osin kyse on juuri siitä. Tietenkin monella on tilanteita, joihin ei yksinkertaisesti kannata olla tyytyväinen: jos puoliso on väkivaltainen, työnantaja lakkaa maksamasta palkkaa ja vessanpönttö sylkee kaiken sinne koskaan päätyneen ulos, positiivisen kautta ajatteleminen ei tilannetta pelasta.

Useimmilla meistä suuri osa asioista on kuitenkin vähintään ihan hyvin. Jos sinulla on asunto, nettiyhteys, suhteellisen säännölliset ja perustarpeesi täyttävät tulot sekä ainakin pari ystävää, se on jo oikeasti aika paljon. 

Vaikka kaikki ei olisi optimaalisesti, päättäväinen tyytyväisyys voi auttaa tunnistamaan, mitkä asiat ovat hyvin. Se vapauttaa kaistaa sille, että ongelmiinkin pystyy löytämään ratkaisuja.

Tyytyväisyys ei ole helppo laji, vaikka kuinka päättäisi olla siinä hyvä. Sen opettelu vie aikaa. Jos pystyy samalla opettelemaan tunnistamaan, miten oma toiminta vaikuttaa asioihin, ollaan jo pitkällä.

Sijoittaminen herättää monissa suuria tunteita. Miten edes voi väittää olevansa tyytyväinen, jos kerran koko ajan pitää saada lisää rahaa? Samaa voisi kysyä heiltä, jotka aina rahaa saadessaan pistävät kaiken palamaan. Lopputulos? Rahaa on saatava lisää.

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa tyytyväisyys on tärkeää nimenomaan siksi, että on hyvä oppia tunnistamaan, mikä on oikeasti tärkeää. Minulle tärkeää on läheisten kanssa ja harrastusten parissa vietetty aika, nyt ja tulevaisuudessa. En voi grindata nyt päättömästi ja käyttää kaikkea aikaani rahan tekemiseen, koska se ei ole prioriteettini.

Toisaalta minun kannattaa suhtautua kuluttamiseen maltillisesti, jotta minun ei tarvitse käyttää kaikkea aikaani uuden rahan hankkimiseen. Kun osa tuloista jää säästöön ja pystyn sijoittamaan sen, tiedän, että tulevaisuudessa minun tarvitsee käyttää entistä vähemmän aikaa rahan keräämiseen.

Näin voin keskittyä siihen, mikä on oikeasti tärkeää.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Pörssissä on riittänyt viime aikoina sotien vuoksi ihmeteltävää. Salkkuni arvosta on sulanut kuukaudessa noin 4 000 euroa eli 8 prosenttia. Jos tarvitsisin rahoja juuri nyt, voisi hikoiluttaa, mutta tosiasiassa näen vain lähenevät oston paikat.

Pitkäjänteisessä sijoittamisessa on tärkeää, että strategiaansa ei muuta jokaisessa pikku notkahduksessa, joita pörssissä sattuu. Pörssiromahduksen ajoittaminen ei oikeastaan kannata, sillä epäonnistumisen todennäköisyydet ovat niin suuret. Muistan Esa Juntusen Viisas sijoittaja -kirjoittajasta sitaatin, joka taisi olla Warren Buffetilta:

On kahdenlaisia sijoittajia. Heitä, jotka tietävät, että eivät osaa ajoittaa pörssiä, ja heitä, jotka eivät tiedä.

… ja siitä huolimatta höpötän tässä tekstissä nimenomaan pörssin liikkeiden ajoittamisesta.

Jos olisin puhtaan rationaalinen ja passiivinen sijoittaja, minulla olisi huomattavasti nykyistä vähemmän rahaa säästö- ja käyttötileillä. Laittaisin pörssiin joka kuukausi kaikki rahat, jotka jäävät yli 6–12 kuukauden puskuristani.

Sen sijaan puskurini on paisunut aivan ylimittaiseksi, koska odotan sopivaa ajankohtaa laittaa pörssiin nykyistä enemmän rahaa. Syy on yksinkertainen: olen ihminen. Ajatus siitä, että sijoitan tällä hetkellä 1700 euroa kuussa ja että aion jatkaa sitä vähintään 1,5 vuotta (josta n. tonni omaa rahaa ja loput opintolainaa), tuntuu jo niin älyttömältä, että en tiedä, miten päin olla. En yksinkertaisesti pysty käsittämään ajatusta, että sijoittaisin 2000 euroa kuussa, joten en sitä toistaiseksi ole tehnyt.

Pian voisi kuitenkin olla aika. Tässä hahmotelma siitä, miten toimin kurssien dropatessa.

Sijoitettavanani on pörssiromahdusta varten noin 20 000 – 25 000 euroa, lähitulevaisuuden työtilanteesta ja omien hermojeni kestävyydestä riippuen.

Jos salkkuni arvo laskee ATH:sta (all time highsta, kaikkein korkeimmasta kohdastaan) 10 %, nostan kuukausittaisen sijoitussumman 2000 euroon.

Jos salkkuni arvo tippuu 25 % ATH:sta, nostan kuukausittaisen sijoitussumman 2500–3000 euroon. Jatkan tätä niin kauan kuin pystyn tai tuntuu järkevältä.

Jos salkkuni arvo tippuu 40 % ATH:sta, teen todella ison oston yhdessä tai parissa erässä, 10 000 – 15 000 euroa.

Fakta on, että jossain kohtaa kurssit tippuvat. Eri asia, milloin ja paljonko.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Tavoitteenani on, että minulla on sijoituksissa 400 000 euroa viimeistään silloin kun olen 45-vuotias. Tähän on noin 16 vuotta.

Vaikka luottamukseni työelämään ja omaan jaksamiseeni on parantunut viime vuosina, en uskalla laskea toivoani sen varaan, että pystyn sijoittamaan tietyn summan kuukaudessa seuraavien 16 vuoden ajan. Haluankin panostaa mahdollisimman paljon lähitulevaisuuden sijoittamiseen, sillä siitä pystyn tekemään edes kohtalaisen järkeviä arvioita.

2026–2027 eli 29–30-vuotiaana sijoitan 1 700 euroa kuukaudessa. Tänä ja ensi vuonna pitäisi vielä sijoittaa siis noin 37 000 euroa. Tästä 17 000 euroa on opintolainaa, loput käytännössä säästöjä. Tavoitteena on, että minulla on vuoden 2027 loppuun mennessä 100 000 euroa sijoituksissa. 

31–35-vuotiaana sijoitan 850 euroa kuukaudessa. Tämä tarkoittaa 51 000 euroa. Laskennallisesti opintolainat ja säästöt on tähän mennessä käytetty, joten sijoitan vuosittain noin kymppitonnin uusia tuloja. Tavoitteena on, että minulla on 35-vuotiaana 200 000 euroa sijoituksissa.

36–40-vuotiaana sijoitan 250 euroa kuukaudessa. Tämä tarkoittaa 15 000 euroa eli vuosittain 3 000 euroa, ei paha. Tavoitteena on, että minulla on 40-vuotiaana 300 000 euroa sijoituksissa.

Tämän jälkeen minun ei ole pakko sijoittaa ollenkaan lisää rahaa, jos en halua. Korkoa korolle -ilmiö pitää huolen lopusta.

37 000 euroa + 51 000 euroa + 15 000 euroa = 103 000 euroa 12 vuoden aikana.

Tämä tarkoittaa 8 600 euroa vuodessa eli noin 720 euroa kuukaudessa.

Entä jos opintolainan ja nykyiset säästöt eli vuosien 2026–2027 osuuden poistaa laskuista? Tarvitsen 66 000 euroa vuosien 2028–2037 aikana. 6 600 euroa vuodessa, 550 euroa kuukaudessa.

Sanoisin, että tällainen summa on varsin helposti saavutettavissa, kunhan pysyn työkykyisenä. Käytännössä tienaan noita vuodesta 2028 alkaen tarvitsemiani rahoja jo nyt, mikä vähentää tulevaa tienaustarvetta entisestään. Samalla tykkään työelämästäni koko ajan aiempaa enemmän, mikä lisää sen todennäköisyyttä, että pystyn myös tulevaisuudessa sijoittamaan reilusti enemmän kuin nyt uskallan odottaa.

Olen laskenut, että sijoitukseni tuottavat keskimäärin 7 prosenttia vuodessa. Tähän mennessä salkkuni vuotuinen tuotto on hyörinyt 10 prosentin hujakoilla.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Tarkistin vielä jälkikäteen, että en vedellyt lukuja aivan hatusta. Käytännössä olen kuitenkin laskeskellut näitä juttuja niin moneen kertaan, että luvut ovat jääneet mieleen yllättävän tarkkoina.