Minulla on tällä hetkellä Nordnetissä noin 60 000 euroa. Olen sijoittanut kuukausittain vuodesta 2019 lähtien, ensin 50 euroa kuukaudessa Nordnetin Suomi-indeksirahastoon, pian toiset 50 euroa Nordnetin Ruotsi-indeksirahastoon. Vuonna 2020 ryhdyin sijoittamaan 500 euroa kuukaudessa ja ostin paria suoraa osakettakin.

Kävin opintojen ohessa töissä, mutta ajattelen sijoittaneeni ennen kaikkea opintolainaani. Nostin ensimmäisten opintojeni aikana kaiken kaikkiaan 26 000 euroa opintolainaa, josta on jäljellä hieman alle 7 000 euroa. Nykyisten opintojeni aikana olen nostanut noin 11 000 euroa uutta lainaa, ja tarkoituksenani on nostaa vielä kahden lukuvuoden edestä lisää lainaa. Opintolainojen lisäksi olen sijoittanut omista tuloistani säästämiäni rahoja.

Mikä sai maksamaan opintolainaa takaisin, kun nyt kuitenkin nostan sitä lisää? Riskinsietokyky. Korot pomppasivat reilusti samoihin aikoihin kun tein paljon palkkatöitä, ja koin mielekkääksi maksaa opintolainaa nopeampaan tahtiin pois. Paremman tuoton olisi saanut pörssissä, mutta sijoittaminen onkin ennen kaikkea mielenhallintalaji. Pari vuotta sitten minulle toi enemmän mielenrauhaa se, että sain lainoja alemmas. 

Nyt suhtaudun rennommin siihen, että saan kyllä sekä asunto- että opintolainan maksettua. Silti tekisi mieli hankkiutua tuosta vanhasta opintolainasta vielä tämän vuosikymmenen aikana eroon, vaikka pakko ei olisi.

Tällä hetkellä sijoitan 1 700 euroa kuukaudessa, noin tonnin omaa rahaa ja 700 euroa lainaa. Käteiskassani on aivan tarpeettoman suuri, mutta en raaski nostaa kuukausittaista sijoitussummaani. Olen pyrkinyt hyväksymään sen, että odottelen ylimääräisine rahoineni rauhassa pörssiromahdusta. Pahimmassa tapauksessa jatkan näin suurella summalla vuoden pari pidempään kuin nyt suunnittelen, ja se jos mikä olisi ensimmäisen maailman ongelma.

Mutta siis mistä nämä rahat ovat tulleet? Kuukausittaiset nettotuloni ovat viimeiset pari vuotta olleet noin 2 500 euroa. Vaikka olen innokas sijoittaja, olen aina ollut aika laiska tulojeni ja menojeni seuraaja. Yrityksen perustamisen myötä hommaa on pitänyt harjoitella uusissa määrin, mutta aiemmat tuloni ovat muodostuneet niin monista pätkähommista, että ainoa tapa selvittää tarkemmat kuukausituloni olisi kaivaa esiin menneiden vuosien verotuspäätökset.

Kun opiskelin päätoimisesti, kulutukseni oli kuitenkin olematonta. Nykyään käytän noin 1 200 euroa kuukaudessa, mikä jättää edelleen runsaasti säästöön ja sijoituksiin.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Olen viime aikoina lukenut niin monta artikkelia taloudellisesta riippumattomuudesta ja sijoittamisesta, että alan pohtia, onko kyse enää algoritmien yksitoikkoisuudesta vai sittenkin jo pörssisyklin lähenevästä huipusta.

Tänään vuorossa oli Helsingin Sanomien artikkeli noin kolmen miljoonan omaisuuden itselleen kartuttaneesta (”kartuttaminen” tuntuu muotisanalta) Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttosesta. Kuten yleensä näissä teksteissä, tässäkin ihmeteltiin, mistä rahat ovat tulleet. Itselleni mielenkiintoisempaa oli, että jutussa käsiteltiin Puttosen rahasuhdetta ja vuosikausia kerätyn rahan kuluttamisen vaikeutta.

Elintasoni on noussut selkeästi viiden vuoden takaisesta, jolloin olin vasta aloittelemassa säännöllisempää työelämää. Olin tottunut opiskelijabudjetilla elelyyn, ja sama jatkui, vaikka tulot nousivat. Maksoin asumisesta opiskelijakämpässä 250 euroa, kun nyt maksan lainalyhennykset, korot, vastikkeet, sähköt ja vakuutukset mukaan lukien noin 570 euroa kuukaudessa. Asumiskuluni ovat yhä edulliset, mutta prosentuaalisesti kasvu on joka tapauksessa hurja.

Onpa muukin muuttunut. Käyn yhä useammin lounaalla siellä, missä sattuu huvittamaan, vaikka minulla on yhä mahdollisuus saada opiskelijahintaisia lounaita. Juon viikonloppuisin tuorepuristettua appelsiinimehua ja matkustan Onnibussissa ekstrahintaisilla paikoilla. Ei ole ollut helppoa opetella käyttämään rahaa asioihin, joita on tottunut ajattelemaan hirveän kalliina.

Kaikkea en silti ole lyönyt ranttaliksi. Sijoitan 1 700 euroa kuukaudessa, en varmasti ikuisesti, mutta ainakin vuoden 2027 loppuun asti. Pelkästään tämä luku kertoo minulle, että kaikki rahani eivät voi mennä kulutukseen. Matkustan edelleen mieluummin bussilla kuin junalla, koska se on halvempaa, ja pyrin ennemmin kävelemään kuin kulkemaan julkisilla. En ole hankkinut autoa enkä kallista kuntosalijäsenyyttä, vaikka etenkin jälkimmäinen aika ajoin houkuttaa.

Kun rahaa ei ole pakko miettiä, voi olla haastavaa tunnistaa, millä on oikeasti itselle arvoa. Mikä on tuhlailua ja mikä turhaa kuluttamista? Jos kävisin joka päivä ravintolassa, hommasta katoaisi hohto. Harva meistä kuitenkaan on tilanteessa, jossa rahaa ei ollenkaan tarvitsisi miettiä, vaan valinnoilla on aina vaikutuksensa: jos vaikka ostan vitosella tuoremehua, en voi samalla rahalla ostaa indeksirahastoa. Jos ostan joka viikko sana mehun, menetän jo pari kymppiä, joilla olisin voinut ostaa vaikka lounaan tai pari ravintolassa.

Kulutusvalintoihini ja siihen, mihin olen jo päättänyt tuhlata, vaikuttavat luonnollisesti arvoni. Kävellen kulkeminen tekee hyvää myös keholle, joten kyse ei ole pelkästä säästötoimesta, mutta samalla valitsen silti säästää rahaa. Viikonlopuista haluan tehdä erityisiä, joten syön juuri sitä leipää ja juon juuri sitä mehua kuin sattuu tekemään mieli.

Opeteltavaa riittää silti. Onneksi tässä kohtaa kaikkea ei tarvitsekaan osata. Ilokseni olen oppinut nauttimaan myös matkasta kohti suurempia varallisuustavoitteitani.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Olen sijoittanut noin seitsemän vuotta vähintään 50 euroa kuukaudessa, pääosin matalakuluisiin passiivisiin indeksirahastoihin. Olen tavoitellut taloudellista riippumattomuutta, vapautta lopettaa kaikki työt ja elellä vain sijoitusten tuotoilla.

Nyttemmin olen alkanut pohtia, onko tuo sittenkään tavoitteeni. Töiden tekeminen on oikeastaan suurimman osan ajasta vallan kivaa, joten miksi kiiruhtaisin lopettamaan kaiken? Sijoittamisen kannalta ennenaikainen eläköityminen on kuitenkin houkutteleva tavoite.

Millaisiin summiin tähtään? Tavoitteenani on, että pystyisin nostamaan pörssistä nettona tuhat euroa kuukaudessa. Tähän lasken tarvitsevani noin 400 000 euron sijoitusvarallisuuden. Toisaalta jo 200 000 euroa sijoituksissa takaisi, että minun ei olisi käytännössä pakko tehdä mitään tiettyä työtä: tarvittaessa voisin vaikka opiskella uuden alan maisteriksi pelkkien sijoitusten turvin.

Tällä hetkellä minulla on pörssissä noin 60 000 euroa. Tavoitteenani on, että vuoden loppuun mennessä sijoituksia olisi 84 000 euroa. Olen päättänyt grindata sen verran, että saan 30-vuotiaana (eli ensi vuonna) kasaan 100 000 euron sijoitusvarallisuuden. Olen laskenut, että pystyn siihen saakka sijoittamaan 1 700 euroa kuussa, osin tuloja, osin säästöjä ja opintolainaa. En vielä tiedä, miltä tavoitteeni sen jälkeen tarkalleen näyttävät, joten mennään vaihe kerrallaan.

Pidän hyvin todennäköisenä, että pystyn saavuttamaan 200 000 euron sijoitusvarallisuuden (eli puolet lopullisesta tavoitteestani) 35-vuotiaaksi mennessä. Se tarkoittaisi, että 31–35-vuotiaana minun pitäisi sijoittaa noin 850 euroa kuukaudessa, kun oletan sijoitusteni kasvavan vähintään 7 prosenttia vuodessa. 

Korkoa korolle -ilmiö on huikea: jos haluaisin, että minulla 40-vuotiaana olisi 300 000 euroa, se tarkoittaisi 36–40-vuotiaana enää vain noin 250 euron kuukausittaisia sijoituksia. 45-vuotiaaseen mennessä minulla olisi 400 000 euroa, vaikka en 40 vuotta täytettyäni pistäisi sijoituksiin enää ollenkaan omaa rahaa.

Mitä sitten, kun 400 000 euroa olisi täynnä? Hyvä kysymys. Jos tykkäisin töiden tekemisestä silloin yhtä paljon kuin nytkin, voisin jatkaa samaan malliin ja luottaa olevani miljonääri reilusti ennen varsinaista eläkeikää. Tai sitten voisin elellä vapaaherrana, siinä määrin kuin vapaaherrat elelevät tonnin nettotuloilla.

Pidän tavoitteideni selkeistä tasaluvuista. Kun teen uusia laskelmia, vaihtelua on eritoten siinä, minkä ikäisenä haluaisin tavoitteeni saavuttaa, mutta yllä mainitut luvut ovat toistuvasti laskelmieni pohjana. Pidän myös ajatuksesta, että “pakollista” kuukausisijoitusten määrää voisi vähentää pikkuhiljaa.

Varmaa on lähinnä se, että juuri nyt jaksan painaa duunia, mutta jo parin vuoden päähän kaipaan enemmän joustoa ja mahdollisuutta tarkastella tilannetta uudelleen: jos jaksan silloinkin sijoittaa vähintään tonnin kuussa, hieno homma, mutta vähempikin riittää.

Taloudellinen riippumattomuus on valtavan laaja ja loputtoman mielenkiintoinen aihe, enkä todellakaan pysty käsittelemään sitä kokonaan yhdessä (15 minuutin aikarajalla kirjoitetussa) blogitekstissä. Onneksi ei tarvitsekaan, ja tulevissa teksteissä voin käsitellä tarkemmin sijoittamistani, syitä mielenkiinnolleni aihetta kohtaan sekä sitä, miksi juuri tonni kuussa on muodostunut tavoitteekseni.