Huonosti nukuttu yö takana. Kuuntelin äänikirjaa puolitoista tuntia ennen kuin vihdoin onnistuin nukahtamaan.

Nukkuminen ei ole vuosiin ollut itsestäänselvän helppoa, ja nyt opettelen sitä erityisen tietoisesti. Nykyään on onneksi helpompi suhtautua vaihteleviin öihin myötätuntoisesti: uni ei tule sen helpommin, vaikka tilanteeseen hermostuisi. Mieluummin totean, että jaa, tänään on tämmöistä, kuuntelen aikani äänikirjaa ja muistutan itselleni, että pelkkä lepääminenkin on jo arvokasta.

Myötätunto sujuu myös päivisin. Huonosti nukutun yön jälkeen ei yksinkertaisesti voi olla parhaimmillansa. Se ei silti tarkoita, etteikö moni asia onnistuisi ihan riittävän hyvin.

Tänään olen onnistunut olemaan ilahduttavan myötätuntoinen myös muita kohtaan. Olen tunnistanut toisessa samankaltaisen epävarmuuden, jota itse tunsin muutama vuosi sitten, ja ollut hänelle aivan ekstralempeä. Olen kuunnellut läheiseni murheita ilman, että olen alkanut jaella ei-toivottuja ratkaisuehdotuksia. Olen ehdottanut vapaa-ajanpuuhaa työporukalle, ja moni tarttui heti ideaani. En ole tehnyt mitään isoa tai merkittäviä ponnistuksia vaativaa, mutta tuntuu, että olen osannut arvostaa pienten onnistumisten erityisyyttä.

Olen myös toteuttanut monia niistä asioista, joita toivonkin toteuttavani joka päivä, vaikka aamutreeni jäi unisena välistä. Olen syönyt herkullisen, runsaan ja terveellisen lounaan. Olen juonut hyvää teetä. Olen vienyt itseni jäätelölle. Olen kävellyt pari tuntia ympäri kaupunkia, ja päädyinpä hetkeksi metsikköönkin. Olen katsonut taivasta useammin kuin kerran ja keskittynyt siihen, miltä pilvet näyttävät juuri nyt. Olen kirjoittanut liki tunnin itselleni tärkeitä juttuja.

Tänään on itse asiassa ollut valtavan hyvä päivä.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Kun poistuin Instagramista, oli helppo tunnistaa, mikä päätöksessä oli vaikeinta: kaikki muut jäivät sinne. Harva edes huomaa, että minä puutun joukosta.

Muut jatkavat ajan viettämistä, sosiaalistelua ja elämänsä esittelyä Instassa. Minä missaan saukkovideot, elämänviisaudet ja monien kavereiden kuulumiset. En pysty rakentamaan somebrändiä, koska en ole rakentamassa brändiäni. Mikä pahinta, nyt minulla on kaikki tämä aika, joka ei yhtäkkiä kulukaan Instagramiin.

Juuri sama ongelma on läsnä tylsyyden sietämisessä. Vaatisi (minulta) aika paljon elää joka päivä valtaosin samalla kaavalla, enimmäkseen itsekseen, hampaita langaten, lenkkeillen, kirjoitellen ja kirjoja lukien. Vähemmän paikasta toiseen kiiruhtamista ja multitaskaamista.

Pystynkö oikeasti olemaan se tyyppi, joka istuskelee yksin kotona työpöydän ääressä päivät pitkät, ainoana ilonaan hyvä tee ja mahdollisuus kirjoittaa tärkeitä asioita? Toisteisuus sinänsä ei kauhistuta, mutta fomo sitäkin enemmän.

Vaikka minä tekisin mitä, muut jatkavat säntäilyään. Kestäisinkö jäädä siitä paitsi?

Instagramia en ole kaivannut enää pariin kuukauteen. Välillä törmään epäkäytännöllisyyksiin tajutessani, että esimerkiksi jotkin kahvilat ja kulttuuritapahtumat käyttävät pelkästään IG:tä asioista tiedottamiseen. Silti koen, että irtautuminen on ollut vaivan arvoista. Seuraavaksi puhelimestani katoaa Discord, johon olen jossain määrin purkanut IG:n jättämää somenkaipuutani.

Mites sitten muu elämä? Jos olenkin pikkuhiljaa tottunut olemaan välittämättä somefomosta, onnistunko siirtämään saman muihinkin asioihin elämässä? Jos ympärillä jengi grindaa menemään saadakseen feediinsä yhä hienompia työpaikkoja, asuntoja, autoja ja muita, pystynkö elämään omia haavelmiani todeksi?

Oikeasti uskon, että tylsä arki auttaisi valtavasti kirjoittamiseen keskittymisessä. Olen vältellyt tylsyyttä onnistuneesti läpi elämäni, ja kiitos siitä, minulla on valtava kasa tarinoita kerrottavaksi. Kertominen vaatisi kuitenkin loputtoman seikkailun sijaan sitä, että raaskisi istua aloilleen. 

Helpommin sanottu kuin tehty. Ja vaikka luottaisinkin tavoittelevani juuri oikeita asioita, unelmien tavoittelussa on se vittumainen riski, että saattaakin kesken kaiken tajuta tähdänneensä aivan väärään suuntaan.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Olen aloittanut treenaamisen puolimaratonille. Nyt, kun pari viikkoa on ollut käytännössä koko ajan hyvä sää, homma on ollut ihanan helppoa.

Tavoitteenani on juosta puolimaraton (21 kilometriä) jossain loppukesän juoksutapahtumassa. Ajalla ei ole väliä, mutta maaliin haluan päästä. 

En ole vuosiin juossut tavoitteellisesti, mutta minulla on hyviä muistoja ajanjaksoista, joina olen juossut aktiivisesti. Ne ovat vain aina päättyneet joko jonkin jalkakivun alkaessa tai viimeistään syksyn räntäsateiden myötä. Tällä kertaa haluaisin, että kumpikaan ei koituisi esteeksi treenin jatkamiselle. Jalkakivut pyrin välttämään sillä, että aloitan mahdollisimman hitaasti ja oikeasti pidän välipäiviä treenien välissä.

Nappasin treeni-inspiraatioksi Helsinki City Runin ilmaisen puolimaraton-ohjelman. Ensimmäiset kolme viikkoa ovat käytännössä juoksuun totuttelua noin kolmen treenikerran tahdillaan:

Ensimmäinen treeni: Reipasta kävelyä, salitreeni tai muuta liikuntaa.

Toinen treeni: 20–30 min lyhyt juoksulenkki.

Kolmas treeni: 40–50 min juoksua ja kävelyä yhdistelevä lenkki.

Ensimmäisillä viikoilla tarkoitus on pitää tahti niin maltillisena, että ei oikeastaan edes hengästy. Tähän mennessä takana on kaksi lyhyttä juoksulenkkiä, yksi pidempi yhdistelmälenkki, reipasta kävelyä sekä yksi tanssitunti.

Syksyyn on pitkä aika, mutta haluan tosiaan pitää kiinni liikuntaharrastuksesta myös muulloin kuin optimaalisen, aurinkoisen 20-asteisen kevätsään aikaan. Silloin hommaan lienee hyvä budjetoida hiukan rahaa, jotta voi halutessaan liikkua huonon sään sattuessa sisätiloissa. Minulla on juoksemisesta mielikuva, että sitä on tehtävä nimenomaan ulkona, vaikka oikeasti mikään ei estä menemästä talvella juoksemaan lenkkipolun sijaan kuntosalin juoksumatolle tai vaikka uimahallin vesijuoksuradalle.

Ehkä liikunta menee samaan kategoriaan kuin vaikka meditointi: Jos ajattelee, että säännöllisen meditoinnin pitää näyttää tosi tietyltä äänimaljoineen ja vähintään puolen tunnin istuntoineen, kynnys sen tekemiseen voi kasvaa. Tosiasiassa jo parissa minuutissa voi vaikuttaa oloonsa merkittävästi. 

Sama juttu liikunnassa. Ei ole pakko (eikä kylmiltään kannatakaan) vetää parin tunnin juoksulenkkejä, että treeni “lasketaan”. Parikymmentä minuuttia on jo puolimaratonin alku.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Välillä tuntuu, että on vaikea löytää intoa tehdä hyvinvointia lisääviä asioita. Tänään halusin koota listan asioista, joiden tekeminen on kivaa, mutta jotka harvoin tulevat mieleen tylsinä hetkinä. Toivottavasti listan avulla ideoihin tarttuminen helpottuu!

• Käy kävelyllä. Kierrä edes rakennuksen ympäri, jos muuta ei jaksa.
• Kirjoita 15 minuuttia tavoitteenasi tuottaa teksti, jonka kehtaisi antaa vaikka kaverille luettavaksi. Aikaa ei mene paljon yhtään, mutta silti tulee valmista.
• Käy uimahallissa. Vesijuoksu ja vesijumppa piristävät aina, ja jos eivät piristä, kokeile kylmäallasta.
• Mene tosi kivaan kahvilaan, edes fiilistelemään ilmapiiriä teekupposen ajaksi.
• Mene kirjastoon ja etsi kirja, johon tutustut 15–30 minuutin ajan vailla velvollisuutta lukea teosta kokonaan.
• Keitä itsellesi oikein hyvää teetä.
• Leivo sämpylöitä tai vaikka keksejä. Perusraaka-aineilla pääsee pitkälle, ja lopputuloksena on herkkuja, joista tulee hyvä mieli.
• Tee käsitöitä tai piirrä. Aloita uusi, jos vanhat jutut eivät inspiroi.
• Siivoa 15 minuuttia. Ehkä ehdit tiskaamaan, ehkä puhdistamaan vessanpöntön ja lavuaarin. Tämän tekeminen itsessään ei välttämättä tuo iloa, mutta siistissä ympäristössä on yksinkertaisesti mukavampaa.
• Mene aivan randomille yliopiston luennolle. Valtaosa on avoimia kaikille, sitä ei vain erikseen mainosteta.
• Etsi jokin kiinnostava kansalaisopistokurssi tai avoimen yliopiston kurssi. Sitä ei ole pakko hankkia, mutta ehkä innostut googlettelemaan kaiken japanilaisesta kukkien sidonnasta tai kansallispukujen ompelusta. Hauskaa sekin!
• Nappaa kirjahyllystä jokin kirja, joka puhuttelee juuri tänään. Lue sen verran kuin jaksat, ja jätä suosiolla kesken, jos tuntuu siltä.
• Osta kaupasta hedelmä tai vihannes, jota et tavallisesti osta. Etsi resepti, jossa sitä käytetään, tai maistele sellaisenaan.
• Hyppää paikallisliikenteen bussiin ja jää pois sattumanvaraisella pysäkillä. Jos haluaa pelata varman päälle ja elää harvemmin liikennöidyllä alueella, etukäteen voi varmistaa, että linja kulkee toiseenkin suuntaan. Seikkaile hetki maisemissa, joihin päädyit.
• Tai: hyppää paikallisliikenteen bussiin ja matkusta paikkaan, jossa tiedät viihtyväsi. Milloin viimeksi kävit kivenheiton päässä olevassa metsässä?
• Suunnittele unelmiesi ulkomaanmatka, jonka toteutat 5–7 vuoden päästä. Valitse sen verran kauas tulevaisuuteen menevä ajankohta, että nykyarjen realiteetit eivät suotta pilaa haaveilua.
• Osta tai lainaa inspiroivalta näyttävä aikakauslehti. Mistä Mondo kirjoittaa tässä kuussa? Miltä näyttävät Novitan uusimmat neulemallit?

Olen pyrkinyt kokoamaan listaan edullisia ja ilmaisia puuhia, joista valtaosa ei vaadi juuri ollenkaan ajallista panostusta. Tässä ideat, jotka tulivat mieleen vartissa. Odottakaas, mitä keksin, kun käytän visiointiin vaikka kolme varttia lisää!

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Älä syö aamupalaksi pelkkiä hedelmiä. Ne ovat käytännössä sokeria, ja olet nälkäinen taas varttia myöhemmin. Turkkilainen jogurtti on todella rasvaista, samoin siemenet ja pähkinät, niin sen kyllä sitten tietää, jos niitä on vetänyt joka päivä. Leipä on huono juttu, ruisleipä ehkä vähän vähemmän huono, mutta joku paahtoleipä on käytännössä vain oman kehon hidasta myrkyttämistä. Kananmunia ei kuulu syödä joka päivä, saati avokadoja – mieti nyt ilmastoakin, jos oma lompakko ei kiinnosta! Jos syöt vegaanisesti, olet hölmö, ja jos syöt kalaa, olet murhaaja.

Helvetissä on erityinen paikka ihmisille, jotka kritisoivat toisten aamupaloja. Eri asia, jos ihminen kysyy vinkkejä, mutta jos ei, on syytä olettaa, että hän on tyytyväinen nykymeininkiinsä.

Tiedän silti kokemuksesta, että on hirveän vaikeaa olla oikeassa. Jos itsellä sattuu olemaan vastaukset kaikkiin kysymyksiin, niitä mielellään jakelisi muillekin. Tekee kuitenkin hyvää opetella neuvomisen sijaan kuuntelemaan ja ennemmin jakamaan kuin spleinaamaan.

Varsinkin ruokaan liittyy ihan miljoona asiaa, jotka valtaosa Suomessa aikuiseksi selviytyneistä ihmisistä kyllä tietää. Kaikki ovat kuulleet lautasmallista ja siitä, että aterioiden välissä olisi hyvä olla 3–4 tuntia. Runsaasti kasviksia ja proteiinia, maltillisesti sokeria, huonoja rasvoja ja punaista lihaa.

Perusasiat ovat yksinkertaisia, mutta päädymme jatkuvasti vänkäämään lillukanvarsista. Iltapäivälehdet uutisoivat yhdellä viikolla, että leikkelettä ei saa syödä, ja toisella viikolla, että saa sittenkin.

Entä jos vain luottaisimme siihen, että ihmiset tekevät parhaansa?

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Kurtisaani on paitsi nimimerkki, jota käytän blogatessani, myös eräänlainen alter ego, supersankariversio itsestäni. Kurtisaani on hieman minua sensuellimpi, itsevarmempi, nykyhetkestä tietoisempi ja monissa itseäni kiehtovissa lajeissa minua taitavampi. Hänen arkensa on tasaista ja selkeiden rutiinien sävyttämää, ja hän ymmärtää toisteisuuden merkityksen tyytyväisyydelle.

Supersankarihahmon sanoittaminen tuntuu hauskalta, koska kaikki, mitä kurtisaani osaa ja tekee, ei automaattisesti ole jotain, mitä minun pitäisi myös tehdä. Toisaalta kurtisaanin esimerkki voi hyvinkin kannustaa minua ottamaan samoja elementtejä myös oikeaan arkeeni. Siksi kurtisaanin toiminnan pohdiskelu on myös tapa tutkiskella arkisia haaveitani, ja niihin palaaminen on toistuva ilo.

Liikunta

Kurtisaani liikuttaa kehoaan päivittäin siksi, että se tekee hänelle hyvää. Ei siksi, että pitäisi, eikä ainoastaan siirtyäkseen paikasta A paikkaan B. Tämän ja ensi vuoden tavoitteisiini lukeutuu juurruttaa liikunta osaksi arkirutiinejani. Pienikin treeni riittää: olen saanut vatsalihakset jumiin ihan muutaman minuutinkin ilmajoogalla. Tärkeintä olisi, että homma olisi mahdollisimman toistuvaa. Laji voisi silti vaihdella. Unelmissani napsisin viikkooni välillä juoksulenkin, kuntosalitreenin tai vaikka vesijumppaa, välillä joogaa, ilmajoogaa, vastuskuminauhoilla kotona treenaamista, tanssia tai ihan vain ekstrapitkän kävelylenkin.

Toisinaan tuntuu, että liikunnassa hankalinta on muistaa tehdä sitä päivästä toiseen. Ei edes se, että homma ei huvittaisi, vaan ihan vain se, että sitä ei tule ajatelleeksi. Harkitsen käyväni edes jokusen kerran myös personal trainerin juttusilla, joskaan en tiedä, ratkaisisiko ulkopuolinen ammattilainen rutiinin muodostamisen haastetta. Jonkinlainen ryhmäpaine tai edes kannuste jakaa liikuntakuulumisia muille kyllä auttaisi. Ehkä blogissa voisi kokeilla pitää myös liikuntapäiväkirjaa?

Ruoka

Kurtisaani syö joka päivä jotain, mistä hän ilahtuu. Arkeni on niin vaihtelevaa siirtyessäni kaupungista toiseen, että arkiruokailujen suunnitteleminen on ainainen haaste. Olen alkanut osoittaa orastavaa kiinnostusta ruuanlaittoa kohtaan, ja toivoisin, että tästä tulisi edes satunnainen viikonloppujen harrastus: ostaisin oikeasti hyviä raaka-aineita ja valmistaisin ruuan alusta loppuun itse.

Ruokapäiväkirjan pitäminen voisi olla yksi tapa tukea tietoista syömistä, mutta ehkä sitäkin enemmän tykkäisin, jos minulla olisi valmis lista erilaisia ruokia, joista tykkään, joita osaan tehdä tai joita olen utelias kokeilemaan. Ehkä tämä olisi ratkaisu myös liikkumiseen: kun on kaupassa tai kun pitäisi ryhtyä urheilemaan, on hankala muistaa, mitä kaikkea kivaa ja kiinnostavaa maailmassa on. Listasta voisi olla helpompi katsoa, mitäs jännää juuri tänään tekisi mieli.

Kirjoittaminen

Kurtisaani lukee ja kirjoittaa aktiivisesti. Kirjoittaminen on hänen lajinsa, ja siinä kehittyminen vaatii toistoa ja toisaalta muiden vaikutteista inspiroitumista ja oppimista. Olen edelleen valtavan iloinen, että tämä on yhä selkeämmin päivittäistä arkeani. Vaikka blogitekstini ovat lyhyitä, olen onnistunut kirjoittamaan niitä vähintään yhden päivässä, ja se tuntuu valtavan tärkeältä kirjoitusrutiiniani ajatellen. Myös lukeminen on kevään aikana maistunut, enkä edelleenkään voi liiaksi korostaa puhelimen tuijottelusta vapautuneen ajan merkitystä.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Lopetin alkoholin käytön tammikuussa 2020. En aiemminkaan käyttänyt mitenkään poikkeuksellisen paljon alkoholia, kaikkihan opiskelijabileissä ottivat. Olin kuitenkin huomannut, että alkoholista tuli kerta toisensa jälkeen yhä kurjempi olo.

Lopettaminen ei ollut suoraviivaista, ja jossain kohtaa korona-aikaa viini alkoi jälleen maistua. Viimeisen kerran olen juonut alkoholia omasta halustani muistaakseni keväällä 2021. Pari vuotta sitten minulle tarjoiltiin vahingossa alkoholittoman kuohuviinin sijaan alkoholipitoista kuoharia, mutta en laske tapauksen katkaisseen juomattomuuttani – eihän sekään tekisi minusta päihteidenkäyttäjää, jos minut tietämättäni huumattaisiin.

Mikä lopettamisen lopulta mahdollisti? Käytännössä se vaati sosiaalisten piirien vaihtamista toisiin. Se tapahtui osin itsestään, sillä aika nopeasti huomasin, että minua ei enää kutsuttu juhlimaan muiden kanssa. Ehkä olin selvin päin tylsä, ehkä holittomuuteni tuntui inhottavana piikkinä alkoholia käyttävien lihassa. Osin muutos oli oma valintani, ja aloin tietoisesti etsiä ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa oli rentoa selvin päin.

Luin Aamulehdestä erinomaisen artikkelin Jannesta, joka on onnistunut vieroittumaan alfa-pvp-koukusta. Vaikka en itse ole käyttänyt huumeita, samaistun moniin Jannen tarkoista pohdinnoista riippuvuuden taustalla.

”Kukaan ei oikeasti käytä päihteitä huvikseen. Huvikseen voi kokeilla, mutta kun puhutaan pitkittyneestä käytöstä, syy ei koskaan ole se, että se on kivaa. Käyttö jatkuu, jos sitä tarvitsee johonkin, vaikka sitä ei välttämättä itse edes ymmärtäisi.”

”Mieleen alkoi nousta ajatus ratkaista ahdistus vanhalla konstilla. Kyse ei ole oikeastaan siitä, kuinka vaikea aineista on päästä eroon, vaan pääseekö eroon siitä, mihin niitä käyttää.”

Mietin usein sitä, miksi alkoholiin suhtaudutaan yhteiskunnassamme niin eri tavalla kuin muihin päihteisiin. Tosiasiassa tummentamani lause voisi olla paitsi minun, myös hyvin monen tuntemani raitistuneen suusta. Alkoholiakin väitetään nautittavan siksi, että se on kivaa, mutta tosiasiassa taustalla on usein jotain muuta: fomoa, halua miellyttää, pelkoa omien tunteiden kohtaamisesta.

Kaipaan yhä erinomaisesti ruuan kanssa yhteen sovitettuja viinejä. Pidin myös vodkasta, ja ulkomailla oli hauskaa maistella paikallisia teräviä. Nykyään yhä useammilla ravintoloilla on erinomaisia alkoholittomia vaihtoehtoja, ja parhaassa tapauksessa ne on onnistuttu sovittamaan ruokiin vähintään yhtä hyvin kuin viinipaketit. Terävät ovat vaihtuneet paikallisiin limuihin, ja varmaan teeinnostuksellanikin on osansa kompensaatiossa.

Holittomuus on minulle kuitenkin nykyään niin iso arvo, että satunnaisen viinilasillisen nauttiminen ei toisi riittävästi nautintoa, että se kannattaisi. Jos joku haluaa viettää aikaa nimenomaan minun kanssani, se on mahdollista ainoastaan, jos hän ei juo alkoholia. Isommissa porukoissa saatan viettää aikaa myös sellaisessa seurassa, jossa osa juo, mutta selvästi humalaista menoa en jaksa silloinkaan.

Vaikka en juonut sen enempää kuin ihmiset ympärillänikään, se ei tarkoita, että kenenkään meistä olisi kannattanut ottaa.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Olen jatkanut tantran tutkiskelua Barbara Carrellasin Urbaani tantra -kirjan kannustuksella. Olen testaillut kumppanin kanssa erilaisten aistiärsykkeiden tuottamista sekä erilaisia tapoja hieroa genitaaleja. Aistiärsykkeiden tuottamista koskevassa harjoituksessa vaihtoehtojen kirjo häkellyttää, vaikka kaikenlaista onkin jo tullut nähtyä.

Harjoituksessa on tarkoitus keksiä erilaisia tapoja tuottaa toiselle aistikokemuksia. Vastaanottajan silmät sidotaan (jos se on kummallekin ok), ja tarkoituksena on, että hän voi keskittyä täysin aistimaan sitä, mitä tapahtuu. Innostuin itse vastaanottavana osapuolena muun muassa tähtianiksen haistamisesta, sitruunamehun ja vaahterasiirapin maistamisesta sekä teräväkulmaisen kiven kuljettamisesta pitkittäissuuntaisesti kehollani – poikittaissuuntaisesti kosketus ei tuntunut mukavalta. 

Harjoituksessa ei ole tarkoitus erityisemmin kiihottua tai päätyä mihinkään tiettyyn määränpäähän. Tarkoitus on vain olla ja aistia.

On yllättävän hauskaa ideoida, mitä kaikkea harjoituksen aistimateriaaleina voi käyttää. Jos itse nappaisit kotoasi kymmenen asiaa, joista vähintään jonkin pitäisi maistua, jonkin tuoksua ja jonkin kuulostaa joltain, millaisiin asioihin tarttuisit?

Genitaalien hierontaan löytyy kirjasta niin monia spesifejä tekniikoita, että suorastaan suutuin. Vaikka seksi onkin lähinnä kommunikaatiota ja täysin toissijaisesti tekniikkaa, miksi seksuaalikasvatuksessa ei anneta noin konkreettisia vinkkejä siihen, mitä kaikkea voi kokeilla? Miksi seksi alkaa siitä, että kaikki pitäisi osata heti ensiyrityksestä alkaen, eikä ole oletusarvoista istua alas ja vain alkaa testailemaan jostain vinkkilistasta, mitä kaikkea voisi tehdä?

Erilaiset hierontatyylit olivat vastaanottavana hirveän kiehtovia. Osa tuntui todella hyvältä, osa hupsulta, osa ensin epämukavalta, sitten todella hyvältä ja sitten taas ärsyttävältä. Jotkin jäävät varmasti osaksi arkiseksiä, mutta tantran yhteydessä olen kiinnostunut niistäkin tekniikoista, joista en absoluuttisesti pidä. Yksi jännä havainto, jonka tantraa tutkiskellessani olen tehnyt, on, että myös epämukavien asioiden kokeminen voi omien rajojen puitteissa olla hyvin antoisaa.

Itselleni tantra on tavallaan kinkytutkiskelun lempeä jatke. Karkeasti yksinkertaistettuna BDSM:ää, jossa vain hengitellään paljon hitaammin – tosin hengitysharjoitukset tekisivät hyvää myös monelle peruskinkyilijälle! Molemmissa on lopulta kaikkien tekniikoiden ja hilavitkuttimien alla kyse kohtaamisesta, läsnäolosta ja mahdollisuuksien tutkiskelusta. Se on yksinkertaisesti valtavan kiehtovaa.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.

Tantra, tarot ja äänimaljat. Hankala mielenkiintojen kombo perusteltavaksi ihmiselle, joka ei ole aiheista yhtään kiinnostunut ja pitää koko hommaa hölynpölynä. Viimeksi kuuntelin äänimaljarentouttajaa, joka kertoi itsekin alkuun epäilleensä koko hommaa, mutta todenneensa sitten, että eihän tämä olekaan huuhaata. En ehtinyt kertoa hänelle, että vaikka äänten värähtelyt ja rentouttava vaikutus olisivat totta, kyllä niistäkin huuhaan taso löydetään, kun hiukan kaivellaan.

Olen pyrkinyt avaamaan jo aiemmin ajatuksiani siitä, missä määrin tarot on jotain, johon “uskon”. Tiivistetysti ajattelen, että tarotit voivat olla yksi tapa oppia lisää itsestä ja päätyä pohdintoihin, joihin ei ilman tarotien tarjoamia ärsykkeitä olisi ehkä päätynyt.

Tantra menee omassa päässäni nextimmälle levelille. Uskon siihen, että nykyihmiselle tekisi hyvää pysähtyä useammin, hengittää syvempään ja ottaa rauhassa aikaa tunteille ja aistimuksille. Uskon tantran menetelmien voivan auttaa syvempien kohtaamisten luomisessa, enkä vähättele iloa, jota uusien asioiden oppiminen voi tässäkin suhteessa tuoda.

Silti paraikaa lukemani Urbaani tantra koettelee välillä hermojani. Otetaan esimerkiksi chakrat, jotka eivät ole mitenkään kirjailija Barbara Carrellasin keksintö eivätkä niiden huuhaa-ominaisuudet siis hänen syytään, mutta joita kuitenkin käsitellään juuri tässä kirjassa minua turhauttavalla tavalla.

Chakrat ovat tantran oppien mukaan eri kohdissa kehoamme sijaitsevia energiaa kuljettavia pyöriä. Ne resonoivat eri äänentaajuuksien kanssa, ja niihin liittyy erilaisia tunteita. Varsin yllätyksettomästi lantion seudulla sijaitseva toinen chakra linkittyy seksuaalisuuteen, ihmissuhteisiin ja esimerkiksi seksuaaliseen häpeään. Tämä on kaikki minulle vielä ihan jees. Koen, että esimerkiksi meditaatioita helpottaa, kun ajatuksia voi keskittää milloin mihinkin kehon osaan, ja jos tiettyyn alueeseen pystyy yhdistämään itselle mielekästä symboliikkaa, siitä on varmaan hyötyä myös meditoidessa.

Sitten päästään sakeisiin juttuihin: kullakin chakralla on myös niihin linkittyvät fyysiset ongelmansa. Neljäs chakra eli sydänchakra saattaa tukkiutuessaan aiheuttaa kirjan mukaan erilaisia sydänongelmia ja rinnan alueen syöpiä: Sydänkohtaukset johtuvat usein mielen tai tunteiden tasolla olevasta ristiriidasta, joka aiheutuu sellaisista uskomuksista, kuten empaattiset ihmiset eivät saa hyötyä rahallisesti. Toinen ilmentymä tämän chakran ongelmista on rintasyöpä, joka on valitettavan yleinen ilmiö naisilla, jotka kokevat syyllisyyttä siitä, etteivät tee tarpeeksi muiden ihmisten eteen samalla kuitenkin kieltäen omat tarpeensa.

Jos tässä kohtaa alkaa hamuta sydänchakran kanssa resonoivaa, F-sävelenä soivaa äänimaljaa, ollaan melkoisen syvissä vesissä. Minusta olisi ihan jees sanoa, että sydänchakran käsittely saattaa tuoda lohtua rintasyöpää sairastaville, tai jopa että sydänsairauksista kärsivä voisi ryhtyä lääkärin ohjeiden noudattamisen lisäksi keskittämään energiansa meditoidessaan sydämeensä. Se taas tuntuu yksinkertaisesti karmealta, jos sairaudet nähtäisiin yksilön ajatuksista aiheutuneina tiloina – tai jos uskomukset saavat luopumaan virallisesta hoidosta.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Jäi kyllä auttamattomasti kesken, mutta sitten jatketaan myöhemmin.

Poistin Instagramin puhelimestani kaksi päivää sitten. Viimeiset asiat, jotka aamuisella IG-hetkelläni näin, olivat seuraavat:

1. stoori, josta tulin huonolle tuulelle
2. tuntemattoman yhdysvaltalaisen cam girlin videoselitys sille, miksi oli moraalisesti ok kertoa, että jonkun toisen medialle paljastama asiakas oli ollut myös hänen asiakkaansa
3. Instagramin ilmoitus, että nyt myös toiselle IG-tililleni tulee mainoskatkoja, mikäli en anna lupaa käyttää tietojani kohdennettuun mainontaan.

Totesin, että nyt riittää. Minulle on ihan ok, että Instagram rupeaa näyttämään mainoskatkoja, mutta minulla täytyy olla parempaakin tekemistä kuin niiden tuijottaminen täysin tarpeettomien video- ja kuvasisältöjen välissä. 

Olin ajatellut toteuttaa Instagramista poistumisen vaiheittain siten, että poistan yhden sometilin kerrallaan. Lopulta hetkellinen kiukku saikin minut poistamaan tilien sijasta koko sovelluksen. Tässä on pari asiaa, joista toistaiseksi pidän: Instagramiin meneminen on nyt selkeästi korkeamman kynnyksen takana, kun sovellusta ei ole. Toisaalta on hyvä, että Instagram-tilini ovat yhä olemassa, sillä tarvitsen niitä satunnaisesti töideni hoitamiseen. En olisi vielä pystynyt poistamaan tilejäni kokonaan.

Tuntuu vähän nololta kirjoittaa havainnoista, joita olen tehnyt oltuani kaksi päivää ilman Instagramia. On kuitenkin tehnyt valtavan hyvää tajuta yhä paremmin, kuinka riippuvainen somesta onkaan ollut.

Mitä tarkalleen olen tehnyt Instagramissa? En käytännössä mitään. En ole pitkiin aikoihin julkaissut kuin hyvin satunnaisesti stooreja, ja välillä käyn lyhyttä viestinvaihtoa jonkun kanssa. Valtaosan ajasta kuitenkin selaan tiettyjen puolituttujen tai tuntemattomien influenssereiden stooreja ja sitä, mitä algoritmi sattuukaan tuuttaamaan etusivulleni. 

Olin Instagramissa 1 h 10 min päivässä. Tiedän sen siitä, että minulla oli tunnin aikaraja, johon oli kuitenkin mahdollista saada 10 minuutin lisäys. Otin sen käytännössä joka päivä. Kun helmikuussa muutin puhelimeni mustavalkoiseksi ja sain ruutuaikaa vähennettyä 5–6 tunnista alle 4 tuntiin, myös IG:n käyttöni väheni merkittävästi. Näiden päivien perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että Instagramin poisto on suorastaan romahduttanut puhelimella viettämäni ajan. En ole yksinkertaisesti keksinyt, mitä sillä tekisin.

Ilman Instagramia koen olleeni ärtyneempi ja kaivanneeni enemmän huomiota Whatsappista. Kiinnostavaa on, että en ole ollut sen huomionkipeämpi liveseuraani kohtaan, vaan kaivannut nimenomaan puhelimesta saatavaa pikadopamiinia. Olen spämmännyt kaverille paljon enemmän kuulumisia päivän varrelta kuin tavallisesti.

Jos teen puhelimella jonkin järkevän asian (esim. vastaan reagointia vaativaan viestiin), käyn samalla kurkkaamassa, mitä Instagramissa on tapahtunut. Nyt päädyn jatkuvasti paikallisliikenteen bussisovellukseen, joka on samassa paikassa kuin IG ennen oli, ja tunnen oloni hölmöksi.

Olen myös ollut yhä tietoisempi hetkistä, joina nappaan puhelimen käteeni poistaakseni jotain hankalaa tunnetta. Olen ollut ärtynyt herätessäni myöhään ja yrittänyt hakea puhelimesta lohtua, häiriötä tai jotain, mikä veisi äreyden pois. Olen yrittänyt käyttää sitä poistamaan häpeää, turhautumista ja stressiä. Sellainen hyödyttää tuskin ketään.