-
Reppuni sisältö
Edellisessä postauksessa pähkäilin, millaisista seksityöhön liittyvistä aiheista haluaisin blogissa kirjoittaa. Yksi on kuitenkin selvä: pakkaaminen!
Teen aika paljon töitä vaihtuvissa kaupungeissa. Alan slangissa tätä kutsutaan keikkailuksi.
Pyrin keikkaillessa pakkaamaan aina mahdollisimman kevyesti, sillä matkustan usein julkisilla. Tässä postauksessa esittelen työhön liittyvät asiat, joita roudaan noin 30-litraisessa repussani.
Lakanoita ja pyyhkeitä
Osassa majapaikoista näitä voi olla reilusti saatavilla. Tähän ei kuitenkaan voi luottaa, joten on parasta kuljettaa paria pussilakanaa ja muutamaa pyyhettä mukana kaiken varalta. Olen löytänyt sisustusliikkeiden alennusmyynneistä kivoja noin puolikkaan kylpypyyhkeen kokoisia hamam-pyyhkeitä, jotka toimivat erinomaisesti asiakaspyyhkeinä.
Työkalupakki, jossa hygieniakamat ja leluja
Liukkaria, hierontaöljyä, suuseksisuojia, kumihanskoja, puhdistuspyyhkeitä sekä tietenkin erikokoisia kumeja. Aiemmin kuljetin näitä epämääräisessä kangaskassissa, josta kaivelin oikeita kokoja aina majoitukseen saapuessani, mutta tänä vuonna panostin pari kymppiä meikkilaukkuun, johon työarsenaalini mahtuu täydellisesti. Työkalupakiksi kutsumani meikkilaukun alaosaan mahtuu myös dildo, sträppivaljaat ja jopa pieni vibraattori.
Vaatteet
Kun työvaatteet ovat enimmäkseen stringejä ja pitsibodyja, ne eivät vie kauheasti tilaa repusta. Perussettiini kuuluu yhdet rintaliivit, muutamat alushousut, pitsibody, PVC-body, stay-up-sukat, sukkanauhaliivi sekä aamutakki, joka on mukava vetää ylle tapaamisen päätteeksi. En juuri toteuta asutoiveita, sillä en ylipäätään omista valtavaa määrää vaatteita. Pyrin pakkaamaan mukaan maltillisesti vapaa-ajan vaatteita, sillä yleensä pärjään muutaman päivän reissun käytännössä yhdellä asulla.
Jos olen autokyydillä liikenteessä, matkassa ovat myös korkokengät.
Hyvän mielen esineet
Kuljetan repussani lähes joka keikalla konkarikollega Lola Davinan Thriving in Sex Work -teosta tai vaihtoehtoisesti sarjan jatko-osaa Sex Work and Money -kirjaa. Nykyään samat kirjat löytyvät kyllä Spotifystakin, mutta fyysistä versiota on silti ihana selata taukojen aikana. Kuvittelisi, että osaan nämä tähän mennessä jo ulkoa, mutta huomaan saavani näistä yhä edelleen uutta ja inspiroivaa ajateltavaa.
Lisäksi repussani on hyväntuoksuista vartalovoita, jota käytän hieman rituaalinomaisesti vaihtaessani työpäivän päätteeksi vapaalle.
Hyödyllisiä juttuja, joita ei tule ajatelleeksi
Sängynjalkoihin sidottavat mustekalat ovat toistuvasti pelastaneet päiväni majoituksissa, joissa parisänky onkin rakennettu kahdesta yhden hengen sängystä.
Kuljetan usein mukana pyykinpesuainetta ja talouspaperia, sillä olen useammin kuin kerran huomannut, että kumpaakaan ei välttämättä ole saatavilla.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Tämä oli ensimmäinen teksti, joka jäi mielestäni selkeästi kesken, mutta se kuuluu pelin henkeen. Olisin halunnut kirjoittaa vielä lopetuskappaleen, mutta ainakin reppuni sisältö tuli avattua.
-
Mitä tarkoittaa ”ura”?
Mainitsin aiemmassa kirjoituksessani, että seksityöstä on muodostunut minulle vähitellen ura. Otin ensimmäisen asiakkaani kesällä 2021, viisi vuotta sitten. Ensimmäiset pari vuotta tein tapaamisia todella satunnaisesti, mutta tiesin, että jossain kohtaa haluan tehdä hommasta säännöllisempää.
Nykyään seksityö edustaa jo suhteellisen isoa prosenttia vuosituloistani, vaikka osa-aikaiset palkkatyöt ovat yhä merkittävin tulonlähteeni. Vuotuista liikevaihtoa isompana tekijänä olen kokenut sen, millainen vaikutus seksityöllä on ollut suhtautumiseeni työhön, rahaan, omaan osaamiseeni ja mahdollisuuksiini. Olen myös verkostoitunut suhteellisen laajalti kollegojeni kanssa, mikä on tuonut elämääni valtavasti iloa.
Aiemmin ajattelin, että palkkatyöt ovat se ura, jolla pitää yrittää päästä eteenpäin, ja seksityö satunnainen side hustle. Nyttemmin olen halunnut kääntää ajatukseni toiseen asentoon. Olen hyvä palkkahommissani, mutta en tunne niitä kohtaan samanlaista intoa ja kehittymisen paloa kuin seksiyrittäjyyttä.
Olen suhteellisen lyhyen työurani aikana ehtinyt pettyä työelämään moneen kertaan. Vielä maisterinakin ja yli viiden vuoden työkokemuksella osaamistani on vähätelty, ja olen joutunut todistelemaan kelpaavuuttani edes lyhyisiin määräaikaisuuksiin. Nyt, kun työttömyys on ennätyslukemissa, seuraan kauhulla ikätovereideni yrityksiä saada harjoittelupaikkoja ja kesätöitä. Unelmani on, että pärjään omillani niin hyvin, että minun ei tarvitse enää ikinä tehdä CV:tä.
Nyt kun ajattelen, että minun ei tarvitsekaan pärjätä nimenomaan työmarkkinoilla, pystyn suhtautumaan palkkatyöhön rennommin. En usko, että haluaisin olla täysipäiväinen yrittäjä, mutta tuntuu leppoisalta, kun palkkaduunit ovatkin se ihan mukava side hustle.
Tuntuu hankalalta arvioida, kuinka paljon ja millä tavalla haluan puhua seksityöstä tässä blogissa. Teemalla on ilmiselvä shokkiarvo, mutta minulle homma on sen verran arkista, että en jaksaisi järkyttää ketään peruselämiselläni. Toisaalta seksityö, seksuaalisuus ja erotiikka ovat minua suuresti kiehtovia ja minuun monella tapaa liittyviä aiheita, enkä halua peitellä tätä teksteissäni. Todennäköisesti nämäkin pohdinnat asettuvat lopulta luontevasti osaksi blogiani, vaikka nyt mietityttääkin.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Paljonko rahaa aion vielä sijoittaa?
Tavoitteenani on, että minulla on sijoituksissa 400 000 euroa viimeistään silloin kun olen 45-vuotias. Tähän on noin 16 vuotta.
Vaikka luottamukseni työelämään ja omaan jaksamiseeni on parantunut viime vuosina, en uskalla laskea toivoani sen varaan, että pystyn sijoittamaan tietyn summan kuukaudessa seuraavien 16 vuoden ajan. Haluankin panostaa mahdollisimman paljon lähitulevaisuuden sijoittamiseen, sillä siitä pystyn tekemään edes kohtalaisen järkeviä arvioita.
2026–2027 eli 29–30-vuotiaana sijoitan 1 700 euroa kuukaudessa. Tänä ja ensi vuonna pitäisi vielä sijoittaa siis noin 37 000 euroa. Tästä 17 000 euroa on opintolainaa, loput käytännössä säästöjä. Tavoitteena on, että minulla on vuoden 2027 loppuun mennessä 100 000 euroa sijoituksissa.
31–35-vuotiaana sijoitan 850 euroa kuukaudessa. Tämä tarkoittaa 51 000 euroa. Laskennallisesti opintolainat ja säästöt on tähän mennessä käytetty, joten sijoitan vuosittain noin kymppitonnin uusia tuloja. Tavoitteena on, että minulla on 35-vuotiaana 200 000 euroa sijoituksissa.
36–40-vuotiaana sijoitan 250 euroa kuukaudessa. Tämä tarkoittaa 15 000 euroa eli vuosittain 3 000 euroa, ei paha. Tavoitteena on, että minulla on 40-vuotiaana 300 000 euroa sijoituksissa.
Tämän jälkeen minun ei ole pakko sijoittaa ollenkaan lisää rahaa, jos en halua. Korkoa korolle -ilmiö pitää huolen lopusta.
37 000 euroa + 51 000 euroa + 15 000 euroa = 103 000 euroa 12 vuoden aikana.
Tämä tarkoittaa 8 600 euroa vuodessa eli noin 720 euroa kuukaudessa.
Entä jos opintolainan ja nykyiset säästöt eli vuosien 2026–2027 osuuden poistaa laskuista? Tarvitsen 66 000 euroa vuosien 2028–2037 aikana. 6 600 euroa vuodessa, 550 euroa kuukaudessa.
Sanoisin, että tällainen summa on varsin helposti saavutettavissa, kunhan pysyn työkykyisenä. Käytännössä tienaan noita vuodesta 2028 alkaen tarvitsemiani rahoja jo nyt, mikä vähentää tulevaa tienaustarvetta entisestään. Samalla tykkään työelämästäni koko ajan aiempaa enemmän, mikä lisää sen todennäköisyyttä, että pystyn myös tulevaisuudessa sijoittamaan reilusti enemmän kuin nyt uskallan odottaa.
Olen laskenut, että sijoitukseni tuottavat keskimäärin 7 prosenttia vuodessa. Tähän mennessä salkkuni vuotuinen tuotto on hyörinyt 10 prosentin hujakoilla.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Tarkistin vielä jälkikäteen, että en vedellyt lukuja aivan hatusta. Käytännössä olen kuitenkin laskeskellut näitä juttuja niin moneen kertaan, että luvut ovat jääneet mieleen yllättävän tarkkoina.
-
Mistä olen saanut rahat sijoituksiini?
Minulla on tällä hetkellä Nordnetissä noin 60 000 euroa. Olen sijoittanut kuukausittain vuodesta 2019 lähtien, ensin 50 euroa kuukaudessa Nordnetin Suomi-indeksirahastoon, pian toiset 50 euroa Nordnetin Ruotsi-indeksirahastoon. Vuonna 2020 ryhdyin sijoittamaan 500 euroa kuukaudessa ja ostin paria suoraa osakettakin.
Kävin opintojen ohessa töissä, mutta ajattelen sijoittaneeni ennen kaikkea opintolainaani. Nostin ensimmäisten opintojeni aikana kaiken kaikkiaan 26 000 euroa opintolainaa, josta on jäljellä hieman alle 7 000 euroa. Nykyisten opintojeni aikana olen nostanut noin 11 000 euroa uutta lainaa, ja tarkoituksenani on nostaa vielä kahden lukuvuoden edestä lisää lainaa. Opintolainojen lisäksi olen sijoittanut omista tuloistani säästämiäni rahoja.
Mikä sai maksamaan opintolainaa takaisin, kun nyt kuitenkin nostan sitä lisää? Riskinsietokyky. Korot pomppasivat reilusti samoihin aikoihin kun tein paljon palkkatöitä, ja koin mielekkääksi maksaa opintolainaa nopeampaan tahtiin pois. Paremman tuoton olisi saanut pörssissä, mutta sijoittaminen onkin ennen kaikkea mielenhallintalaji. Pari vuotta sitten minulle toi enemmän mielenrauhaa se, että sain lainoja alemmas.
Nyt suhtaudun rennommin siihen, että saan kyllä sekä asunto- että opintolainan maksettua. Silti tekisi mieli hankkiutua tuosta vanhasta opintolainasta vielä tämän vuosikymmenen aikana eroon, vaikka pakko ei olisi.
Tällä hetkellä sijoitan 1 700 euroa kuukaudessa, noin tonnin omaa rahaa ja 700 euroa lainaa. Käteiskassani on aivan tarpeettoman suuri, mutta en raaski nostaa kuukausittaista sijoitussummaani. Olen pyrkinyt hyväksymään sen, että odottelen ylimääräisine rahoineni rauhassa pörssiromahdusta. Pahimmassa tapauksessa jatkan näin suurella summalla vuoden pari pidempään kuin nyt suunnittelen, ja se jos mikä olisi ensimmäisen maailman ongelma.
Mutta siis mistä nämä rahat ovat tulleet? Kuukausittaiset nettotuloni ovat viimeiset pari vuotta olleet noin 2 500 euroa. Vaikka olen innokas sijoittaja, olen aina ollut aika laiska tulojeni ja menojeni seuraaja. Yrityksen perustamisen myötä hommaa on pitänyt harjoitella uusissa määrin, mutta aiemmat tuloni ovat muodostuneet niin monista pätkähommista, että ainoa tapa selvittää tarkemmat kuukausituloni olisi kaivaa esiin menneiden vuosien verotuspäätökset.
Kun opiskelin päätoimisesti, kulutukseni oli kuitenkin olematonta. Nykyään käytän noin 1 200 euroa kuukaudessa, mikä jättää edelleen runsaasti säästöön ja sijoituksiin.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Mistä nimi?
Olisihan se pitänyt arvata. Kaikki ne kielikurssit, soittotunnit, kuorot, tanssikoulut ja teatteriharjoitukset. Jälkikäteen ajatellen on ilmiselvää, että vanhempani yrittivät kasvattaa minusta renessanssin hengessä seurapiirikelpoista kurtisaania.
Todennäköisesti se ei ollut heidän tietoinen pyrkimyksensä, mutta tässä sitä ollaan. Aloitin seksityöt viisi vuotta sitten, ja nyttemmin olen tajunnut, että tästähän on tullut vähitellen ura. Olen tehnyt koko ajan monia muitakin hommia, palkkatyöpätkiä, sijaisuuksia ja yrittäjänä laskuttamiani säläduuneja, mutta missään en ole kokenut samaa intoa, kehittymisen ja bisneksen kehittämisen halua kuin seksialan yrittäjänä.
Kurtisaanit eivät vastaa monessakaan mielessä suomalaisen seksialan nykyarkea, ja heistä puhuttaessa halutaan usein ylipäätään häivyttää työhön potentiaalisesti liittynyt seksuaalisuus. Puhutaan seuranpidosta, ei seksityöstä.
Se on kuitenkin varma, että kurtisaaneille moni sellainen asia oli mahdollista, mihin tavan aikalaisnaiset eivät pystyneet. Kurtisaanien ei tarvinnut mennä naimisiin, he saivat itse päättää rahoistaan ja tavoitella jopa varsin hulppeaa elintasoa, ja heillä oli aikaa taiteen tekemiselle.
Kurtisaani-tittelin omiminen on osin vitsi, mutta sanoisin, että sanan yhteyteen sopii toinen intohimoni eli sijoittaminen ja taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu. Vaikka sijoittaminen on tätä nykyä paljon helpommin saavutettavaa tavalliselle ihmiselle kuin vaikka muutama vuosikymmen sitten, harrastuksella on edelleen varsin porvarillinen klangi.
Samaan tapaan taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu ei ole mahdollista kaikille – eivätkä monet, jotka sen työuransa aikana voisivat tavoittaa, usko mahdollisuuksiinsa tai ole kiinnostuneita hommasta.
Tässä blogissa haluan käsitellä kahta suosikkiaihettani, seksialaa ja rahaa. Toivon, että renessanssin yleisnerouden hengessä tilaa jää myös muille innostuksilleni.
-
Puhelinpaasto
Tiedätkö, kuinka paljon käytät päivittäin puhelinta? Suosittelen joskus tsekkaamaan.
Olen itse seurannut puhelimen käyttöäni jo yli vuoden. Seurannasta on selvinnyt, että käytän puhelinta keskimäärin 4–5 tuntia päivässä. Niistä vähintään 2 vietän sosiaalisen median palveluissa.
Keskiarvo on alkanut vituttaa. Joukossa on toki päiviä, kun en koske puhelimeen juuri ollenkaan, mutta vastavuoroisesti sekaan mahtuu päiviä, kun ruutuaika kipuaa 8 tuntiin.
Helmikuussa päätin kokeilla jotain uutta. Olen jo pitkään tiennyt, että puhelimen näytön muuttaminen mustavalkoiseksi on suosittu neuvo ruutuajan vähentämiseen. Luulin, että omassa Android-puhelimessani tällaista asetusta ei olisi, mutta löysin sen lopulta helppokäyttötoiminnoista värien korjauksen alta.
Puhelimeni on ollut nyt kuukauden mustavalkoisena, ja tällä on ollut järjettömän iso vaikutus ruutuaikaani. En ole yhtenäkään päivänä ollut puhelimella neljää tuntia! Viime viikon keskiarvoni oli 2 h 16 min, mikä on huikea muutos aiempiin tottumuksiini.
Päivittäinen tavoiterajani on vuoden 2025 alusta saakka ollut neljä tuntia. Nyt, kun olen alittanut tuon kokonaisen kuukauden ajan, pudotan tavoitetta 3 h 45 minuuttiin. Aion vähentää tavoitteesta vartin aina, kun olen tottunut alittamaan edellisen tavoitteeni.
Pidempiaikaisena tavoitteenani on, että en olisi puhelimella käytännössä ikinä yli kahta tuntia päivässä. Tämä vaatii jo aika paljon treeniä. Sosiaalisen median käyttöni on jo romahtanut (Instagramia on melkoisen tylsä selata mustavalkoisena), mutta teen puhelimella paljon myös asioita, jotka ovat sinänsä ihan järkeviä. Reissussa ruutuaikaa tulee Google Mapsin tuijottamisesta, ja välillä saatan katsoa Netflixiä tietokoneen sijaan puhelimelta.
Aika näyttää, pystynkö kompensoimaan poikkeuspäiviä niin, että olen useimpina päivinä puhelimella esim. vain 45 minuuttia. Tällä saattaisi silti olla jo kohtalaisia vaikutuksia ihmissuhteisiini, sillä pidän yhteyttä moniin lähinnä Whatsappin kautta. Puheluitahan ruutuaikaan ei lasketa, joten ehkä etäystäville tulisi soiteltua enemmän?
Tähän mennessä olen huomannut tällaisia vaikutuksia:
- Olen vähemmän stressaantunut.
- Suhtaudun hyväntuulisemmin elämään ja tulevaisuuteen.
- Minulla on ollut yllättävän paljon aikaa tehdä muita asioita, kuten harrastaa liikuntaa.
- Olen ollut enemmän tietokoneella, mikä ei kuitenkaan ole huono juttu: olen perustanut tämän blogin ja ryhtynyt kirjoittamaan selkeästi aiempaa enemmän.
- Olen lukenut ja kuunnellut enemmän kirjoja.
Heh, kuka olisi uskonut, että jos päivästä nappaa pari tuntia muuhun kuin puhelimen toljottamiseen, se voi oikeasti tehdä näin hyvää.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Miten oppia kuluttamaan?
Olen viime aikoina lukenut niin monta artikkelia taloudellisesta riippumattomuudesta ja sijoittamisesta, että alan pohtia, onko kyse enää algoritmien yksitoikkoisuudesta vai sittenkin jo pörssisyklin lähenevästä huipusta.
Tänään vuorossa oli Helsingin Sanomien artikkeli noin kolmen miljoonan omaisuuden itselleen kartuttaneesta (”kartuttaminen” tuntuu muotisanalta) Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttosesta. Kuten yleensä näissä teksteissä, tässäkin ihmeteltiin, mistä rahat ovat tulleet. Itselleni mielenkiintoisempaa oli, että jutussa käsiteltiin Puttosen rahasuhdetta ja vuosikausia kerätyn rahan kuluttamisen vaikeutta.
Elintasoni on noussut selkeästi viiden vuoden takaisesta, jolloin olin vasta aloittelemassa säännöllisempää työelämää. Olin tottunut opiskelijabudjetilla elelyyn, ja sama jatkui, vaikka tulot nousivat. Maksoin asumisesta opiskelijakämpässä 250 euroa, kun nyt maksan lainalyhennykset, korot, vastikkeet, sähköt ja vakuutukset mukaan lukien noin 570 euroa kuukaudessa. Asumiskuluni ovat yhä edulliset, mutta prosentuaalisesti kasvu on joka tapauksessa hurja.
Onpa muukin muuttunut. Käyn yhä useammin lounaalla siellä, missä sattuu huvittamaan, vaikka minulla on yhä mahdollisuus saada opiskelijahintaisia lounaita. Juon viikonloppuisin tuorepuristettua appelsiinimehua ja matkustan Onnibussissa ekstrahintaisilla paikoilla. Ei ole ollut helppoa opetella käyttämään rahaa asioihin, joita on tottunut ajattelemaan hirveän kalliina.
Kaikkea en silti ole lyönyt ranttaliksi. Sijoitan 1 700 euroa kuukaudessa, en varmasti ikuisesti, mutta ainakin vuoden 2027 loppuun asti. Pelkästään tämä luku kertoo minulle, että kaikki rahani eivät voi mennä kulutukseen. Matkustan edelleen mieluummin bussilla kuin junalla, koska se on halvempaa, ja pyrin ennemmin kävelemään kuin kulkemaan julkisilla. En ole hankkinut autoa enkä kallista kuntosalijäsenyyttä, vaikka etenkin jälkimmäinen aika ajoin houkuttaa.
Kun rahaa ei ole pakko miettiä, voi olla haastavaa tunnistaa, millä on oikeasti itselle arvoa. Mikä on tuhlailua ja mikä turhaa kuluttamista? Jos kävisin joka päivä ravintolassa, hommasta katoaisi hohto. Harva meistä kuitenkaan on tilanteessa, jossa rahaa ei ollenkaan tarvitsisi miettiä, vaan valinnoilla on aina vaikutuksensa: jos vaikka ostan vitosella tuoremehua, en voi samalla rahalla ostaa indeksirahastoa. Jos ostan joka viikko sana mehun, menetän jo pari kymppiä, joilla olisin voinut ostaa vaikka lounaan tai pari ravintolassa.
Kulutusvalintoihini ja siihen, mihin olen jo päättänyt tuhlata, vaikuttavat luonnollisesti arvoni. Kävellen kulkeminen tekee hyvää myös keholle, joten kyse ei ole pelkästä säästötoimesta, mutta samalla valitsen silti säästää rahaa. Viikonlopuista haluan tehdä erityisiä, joten syön juuri sitä leipää ja juon juuri sitä mehua kuin sattuu tekemään mieli.
Opeteltavaa riittää silti. Onneksi tässä kohtaa kaikkea ei tarvitsekaan osata. Ilokseni olen oppinut nauttimaan myös matkasta kohti suurempia varallisuustavoitteitani.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Tavoite: 400 000 euroa sijoituksissa
Olen sijoittanut noin seitsemän vuotta vähintään 50 euroa kuukaudessa, pääosin matalakuluisiin passiivisiin indeksirahastoihin. Olen tavoitellut taloudellista riippumattomuutta, vapautta lopettaa kaikki työt ja elellä vain sijoitusten tuotoilla.
Nyttemmin olen alkanut pohtia, onko tuo sittenkään tavoitteeni. Töiden tekeminen on oikeastaan suurimman osan ajasta vallan kivaa, joten miksi kiiruhtaisin lopettamaan kaiken? Sijoittamisen kannalta ennenaikainen eläköityminen on kuitenkin houkutteleva tavoite.
Millaisiin summiin tähtään? Tavoitteenani on, että pystyisin nostamaan pörssistä nettona tuhat euroa kuukaudessa. Tähän lasken tarvitsevani noin 400 000 euron sijoitusvarallisuuden. Toisaalta jo 200 000 euroa sijoituksissa takaisi, että minun ei olisi käytännössä pakko tehdä mitään tiettyä työtä: tarvittaessa voisin vaikka opiskella uuden alan maisteriksi pelkkien sijoitusten turvin.
Tällä hetkellä minulla on pörssissä noin 60 000 euroa. Tavoitteenani on, että vuoden loppuun mennessä sijoituksia olisi 84 000 euroa. Olen päättänyt grindata sen verran, että saan 30-vuotiaana (eli ensi vuonna) kasaan 100 000 euron sijoitusvarallisuuden. Olen laskenut, että pystyn siihen saakka sijoittamaan 1 700 euroa kuussa, osin tuloja, osin säästöjä ja opintolainaa. En vielä tiedä, miltä tavoitteeni sen jälkeen tarkalleen näyttävät, joten mennään vaihe kerrallaan.
Pidän hyvin todennäköisenä, että pystyn saavuttamaan 200 000 euron sijoitusvarallisuuden (eli puolet lopullisesta tavoitteestani) 35-vuotiaaksi mennessä. Se tarkoittaisi, että 31–35-vuotiaana minun pitäisi sijoittaa noin 850 euroa kuukaudessa, kun oletan sijoitusteni kasvavan vähintään 7 prosenttia vuodessa.
Korkoa korolle -ilmiö on huikea: jos haluaisin, että minulla 40-vuotiaana olisi 300 000 euroa, se tarkoittaisi 36–40-vuotiaana enää vain noin 250 euron kuukausittaisia sijoituksia. 45-vuotiaaseen mennessä minulla olisi 400 000 euroa, vaikka en 40 vuotta täytettyäni pistäisi sijoituksiin enää ollenkaan omaa rahaa.
Mitä sitten, kun 400 000 euroa olisi täynnä? Hyvä kysymys. Jos tykkäisin töiden tekemisestä silloin yhtä paljon kuin nytkin, voisin jatkaa samaan malliin ja luottaa olevani miljonääri reilusti ennen varsinaista eläkeikää. Tai sitten voisin elellä vapaaherrana, siinä määrin kuin vapaaherrat elelevät tonnin nettotuloilla.
Pidän tavoitteideni selkeistä tasaluvuista. Kun teen uusia laskelmia, vaihtelua on eritoten siinä, minkä ikäisenä haluaisin tavoitteeni saavuttaa, mutta yllä mainitut luvut ovat toistuvasti laskelmieni pohjana. Pidän myös ajatuksesta, että “pakollista” kuukausisijoitusten määrää voisi vähentää pikkuhiljaa.
Varmaa on lähinnä se, että juuri nyt jaksan painaa duunia, mutta jo parin vuoden päähän kaipaan enemmän joustoa ja mahdollisuutta tarkastella tilannetta uudelleen: jos jaksan silloinkin sijoittaa vähintään tonnin kuussa, hieno homma, mutta vähempikin riittää.
Taloudellinen riippumattomuus on valtavan laaja ja loputtoman mielenkiintoinen aihe, enkä todellakaan pysty käsittelemään sitä kokonaan yhdessä (15 minuutin aikarajalla kirjoitetussa) blogitekstissä. Onneksi ei tarvitsekaan, ja tulevissa teksteissä voin käsitellä tarkemmin sijoittamistani, syitä mielenkiinnolleni aihetta kohtaan sekä sitä, miksi juuri tonni kuussa on muodostunut tavoitteekseni.
-
”Valmis” on parempi kuin ”paras”
Olen jo pitkään haaveillut siitä, että saisin rakennettua itselleni oikeasti kestävän kirjoitusrutiinin. Homma kaatuu aina ennemmin tai myöhemmin siihen, että aikaa ei yksinkertaisesti ole riittävästi tai jotain muuta tähdellisempää ilmestyy joka kerta.
Tällä kertaa päätin kokeilla tällaista: 15 minuuttia aikaa, ja siinä ajassa pitää saada taiottua teksti, jonka olisi valmis julkaisemaan blogissa – ja jonka siis myös julkaisee. Aikaa loputtomalle hiomiselle ei yksinkertaisesti ole, ja vartissa on tultava valmista. Todennäköisesti en kirjoita tällaisissa varteissa elämäni parhaita tekstejä, mutta uskon, että minulle tekee ihan hyvää tähdätä ennemmin valmiiseen kuin parhaaseen.
Nimenomaan valmista priorisoiden olen kirjoittanut käytännössä kaikki elämäni olennaiset urakat, kuten graduni. Jahkailin opinnäytetyötäni vuositolkulla, kunnes lopulta aikaa oli pari kuukautta ennen viimeistä deadlinea ennen opiskeluoikeuden päättymistä. Totesin, että vaihtoehtoja on tasan kaksi: joko valmistun maisteriksi tai en valmistu maisteriksi. Siinä kohtaa oli helppo päästää irti ylimääräisistä erinomaisuuksien tavoitteluista.
Tiesin, että paskakin hyväksytty gradu riitti saavuttamaan tutkinnon, joten päätin tähdätä ennemmin valmiiseen kuin erinomaiseen. Lopputulos? Valmistuin maisteriksi ja sain gradustani kiitettävän arvosanan.
Vartti on helppo löytää mistä tahansa päivästä, vaikka rutiinin muodostuminen varmasti vaatiikin totuttelua. Olen kokenut kirjoittaja, mutta todennäköisesti opettelua vaatii myös löytää keinot tehdä tekstiin järkevä lopetus rajallisen ajan puitteissa. Mihinkään hakukoneoptimointeihin tuskin jää aikaa, mutta lukijamäärän maksimoiminen ei olekaan tämän rakkausprojektin ytimessä. Sen sijaan toivoisin voivani innostaa ja näyttää erilaisia keinoja itselle tärkeiden asioiden toteuttamiseen.
Kirjoittamisen opettaja Taija Tuominen on neuvonut kirjassaan Minusta tulee kirjailija kirjoittamaan vuoden ajan joka päivä yhden liuskan. Seuraavan vuoden voi käyttää editoimiseen, ja lopputuloksena on valmis romaanikäsikirjoitus.
Yhden liuskan kirjoittaminen ei välttämättä vaadi enempää kuin vartin päivässä, vaikkakin tämä vaatii sen, että työtä tehdään paljon myös ilman, että varsinaisesti kirjoitetaan. Jos työn alla on romaani, suurin osa tarinan luomisesta on joka tapauksessa ajattelua ja inspiroitumista. Jos ajatuksensa pystyy jäsentämään riittävän hyvin, on ihan mahdollista saada joka päivä liuska jotain järkevää aikaiseksi. (Tässä kohtaa olen itse kirjoittanut yhden liuskan.)
Uskon, että tulevaisuudessa tulen kirjoittamaan kirjoja. Välttämättä niiden aika ei ole vielä, mutta rutiinin rakentaminen ja ylläpitäminen voi silti tehdä hyvää. Nuorempana minulla oli kauhea kiire saada asioita valmiiksi, nykyään haluan opetella nauttimaan matkasta.
Toivon, että kokeiluni myötä kynnys julkisesti luettavana olevan tekstin tuottamiseen laskee entisestään. Romaanikässäriä voi hioa ikuisesti, aivan kuten blogitekstiäkin, mutta se ei silti välttämättä valmista kohtaamaan nolatuksi tulemisen riskiä, joka omien ajatustensa jakamisessa kaikkien nähtäville aina on.
Blogissa en pysty ollenkaan vaikuttamaan siihen, kuka tekstini saattaa nähdä, enkä ainakaan ilman kommentointimahdollisuutta voi tietää, mitä mieltä hän kirjoituksestani välttämättä on. Kauheaa ja ihanaa.
Koen ehdottomasti olevani ihminen, joka ajattelee kirjoittamalla. Aivot tuntuvat yksinkertaisesti tukkoisilta, jos en kirjoita säännöllisesti. Se, että tekstin pyrkii kerralla luomaan sellaiseen muotoon, että joku muukin voi sitä ymmärtää, pakottaa jäsentämään ajatuksia tavalla, jota päiväkirja ei edellytä. Pääasiassa kuitenkin toivon, että tekstin tuottaminen auttaa minua kirjoittajana ja ajattelijana. Se, hyötyykö joku muu näiden lukemisesta, jää nähtäväksi.
Keskiviikkona 11.3.2026