Mistä nimi?

Olisihan se pitänyt arvata. Kaikki ne kielikurssit, soittotunnit, kuorot, tanssikoulut ja teatteriharjoitukset. Jälkikäteen ajatellen on ilmiselvää, että vanhempani yrittivät kasvattaa minusta renessanssin hengessä seurapiirikelpoista kurtisaania.

Todennäköisesti se ei ollut heidän tietoinen pyrkimyksensä, mutta tässä sitä ollaan. Aloitin seksityöt viisi vuotta sitten, ja nyttemmin olen tajunnut, että tästähän on tullut vähitellen ura. Olen tehnyt koko ajan monia muitakin hommia, palkkatyöpätkiä, sijaisuuksia ja yrittäjänä laskuttamiani säläduuneja, mutta missään en ole kokenut samaa intoa, kehittymisen ja bisneksen kehittämisen halua kuin seksialan yrittäjänä.

Kurtisaanit eivät vastaa monessakaan mielessä suomalaisen seksialan nykyarkea, ja heistä puhuttaessa halutaan usein ylipäätään häivyttää työhön potentiaalisesti liittynyt seksuaalisuus. Puhutaan seuranpidosta, ei seksityöstä.

Se on kuitenkin varma, että kurtisaaneille moni sellainen asia oli mahdollista, mihin tavan aikalaisnaiset eivät pystyneet. Kurtisaanien ei tarvinnut mennä naimisiin, he saivat itse päättää rahoistaan ja tavoitella jopa varsin hulppeaa elintasoa, ja heillä oli aikaa taiteen tekemiselle.

Kurtisaani-tittelin omiminen on osin vitsi, mutta sanoisin, että sanan yhteyteen sopii toinen intohimoni eli sijoittaminen ja taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu. Vaikka sijoittaminen on tätä nykyä paljon helpommin saavutettavaa tavalliselle ihmiselle kuin vaikka muutama vuosikymmen sitten, harrastuksella on edelleen varsin porvarillinen klangi.

Samaan tapaan taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu ei ole mahdollista kaikille – eivätkä monet, jotka sen työuransa aikana voisivat tavoittaa, usko mahdollisuuksiinsa tai ole kiinnostuneita hommasta.

Tässä blogissa haluan käsitellä kahta suosikkiaihettani, seksialaa ja rahaa. Toivon, että renessanssin yleisnerouden hengessä tilaa jää myös muille innostuksilleni.