Mistä tietää, milloin kuuluu lähteä?

Mistä tietää, että nyt riittää? Kun Instagram ilmoitti, että jos en suostu näkemään algoritmin juuri minulle personoimia mainoksia, sovellukseen tulee mainoskatkoja, joita en pysty ohittamaan. Päätin itsekseni, että jos noin oikeasti käy, häivyn koko lafkasta.

Nyt minulla on mainoskatkoja ja edelleen Instagram puhelimessa. Tarvitsen sovellusta noin kerran kuukaudessa siviilityöhöni, mutta mitään muuta aitoa virkaa sillä ei ole. Olin jo kertaalleen päättänyt rajan, jota en halua ylittää. Miksi olen siellä yhä?

Entä palkkatyöt? Useampi vuosi sitten olin duunista valtavan innoissani, enää en. Pakosuunnitelmia on ollut useita: Sitten, kun vuorot vähenevät. Sitten, kun työ ei enää ole hauskaa. Sitten, kun kaikkien on pakko käyttää tekoälyä.

Nykyään työ on suuren osan ajasta ihan ok. Riittävän hyvää, että olen mieluummin roikkunut mukana kuin lähtenyt kävelemään. Olen vähentänyt vastaanottamieni vuorojen määrää, mutta en niin paljon, kuin olisin voinut.

Juttelin hiljattain siviiliduunin kollegalle. Hän on töissä paikassa, josta itsekin joskus opintojen alussa haaveilin. Hän valitti tilojen ahtaudesta, jatkuvasta säästämisestä ja siitä, että tekee aina samoja hommia – onhan hän niin hyvässä duunissa, että irtisanoutuminen olisi älyvapaata. 

Sittemmin olen tajunnut, että en yksinkertaisesti ole enää kiinnostunut samoista asioista. En keksi, miksi grindaisin nykyduunissani osoittaakseni kelpaavuuteni seuraavaan duuniin, vain jotta pääsisin puskemaan yhä kovempaa vauhtia pysyäkseni jotenkin kiinni uraoravanpyörässä.

Milloin saan tarpeekseni? Mitä sitten, kun saan? Tietyssä mielessä olen jo aika kypsä. Suoritan palkkatyöni kuten pitääkin, mutta en enää intoile, jousta ja innovoi samalla tavalla kuin ennen. Teen sen mieluummin vapaa-ajallani ja yritystoiminnassani.

Jos kyse olisi ystäväni parisuhteesta, neuvoisin pohtimaan, onko hommassa mitään järkeä. Miksi jatkaa jossain, mihin ei enää tunne paloa? Okei, kyse ei ole ystäväni parisuhteesta vaan siitä, luovunko yhdestä duunistani ja teen itseni näin riippuvaisemmaksi muista hommistani. Mutta mikä on palkkaduunin vaihtoehtoiskustannus?

Vaihtoehtoiskustannus tarkoittaa kulua, joka syntyy, kun valitsemme jotakin. Jos ostan suklaapatukan, sen vaihtoehtoiskustannus on karkkipussi, jota en pysty ostamaan käytettyäni rahat suklaaseen. Mitä siis en tee, koska teen töitä? Tekisinkö, jos ei olisi töitä – vai murehtisinko liikaa toimeentulostani?

Kiukuttaa, että näen hyvin konkreettisesti sen, millaisella lempeällä itsevarmuudella haluan luottaa elämän kannatteluun. Näen nimittäin yhtä lailla sen, että en vielä ole siinä pisteessä. Eteenpäin ei kuitenkaan päästä pelkällä sijoitussalkun kasvattelulla.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.