Tavoitteiden lähenemisestä

Olen tottunut ajatukseen itsestäni ihmisenä joka joskus hamassa tulevaisuudessa vähentää töiden tekoa tai lopettaa palkkatöiden tekemisen kokonaan ja käyttää aikansa sen sijaan kirjoittamiseen ja luovaan touhuiluun. En ole vielä sellaisessa pisteessä, etteikö jotain tuottavaa joka tapauksessa pitäisi tehdä, mutta en ole myöskään enää siinä pisteessä, josta lähdin liikkeelle. 

Oman etenemisen hahmottaminen tuntuu vaikealta sekä niin, että sitä ei arjessa varsinaisesti huomaa, kun elelee vaan, mutta myös niin, että sitä on vaikea myöntää itselle. On vaikea myöntää, että halutessani voisin tehdä paljon nykyistä vähemmän rahaa tuovia töitä ja keskittää energiani kirjoittamiseen, koska se vaatisi myös sen myöntämisen, että olen itse ainoa, jonka vitkuttelu vaikuttaa kirjoittamiseni määrään.

Opettelen pikkuhiljaa hyväksymään sen, että tavoite, jonka toteutumiseen oli joskus 20 vuotta, ei enää ole 20 vuoden päässä. Syitä on monia: ainakin se, että 1) olen määrätietoisesti edennyt kohti tavoitettani, 2) olen pitänyt elämiseni kustannukset suhteellisen pieninä, 3) olen tehnyt enemmän töitä kuin oletin tekeväni ja pystynyt siten nopeuttamaan säästämistä entisestään, ja 4) minulla on ollut monessa kohtaa hyvä tuuri.

Tavoitteeseeni on kuitenkin liittynyt koko ajan ajatus suhteellisen vaatimattomasta taiteilijaelämästä. Tonnin tulot riittävät kattamaan pakolliset menot, eikä luksusteluun ole erityistä himoa. Seksityöt mahdollistaisivat tarvittaessa ekstrarahan keräämisen vaikkapa hajonnutta läppäriä varten, mutta pääasiassa pakertaisin päivät pitkät nöyrästi tietokoneen/vihkon ääressä tekstejä, joista ketään ei kiinnosta maksaa mutta jotka ovat minulle itseisarvoisen tärkeitä.

Vaikka tavoitteeni ei olekaan luopua kaiken rahaa tuovan työn tekemisestä, arvelen silti pähkäileväni monia sellaisia asioita, joita ihmisten olisi hyvä mietiskellä muutamaa vuotta ennen eläkettä. Yhteiskunnassa, jossa elämä pyörii niin vahvasti (palkka)työn tekemisen ympärillä, on aikamoista opetella hahmottamaan itsensä työelämän realiteeteista irrallaan. Vanhuuseläkkeelle jäävien kohdalla tilanne on toki siinä mielessä eri, että eläköityminen on ympäristön oletus, ja esim. sairaseläkkeelle jäävien kohdalla kyse tuskin on vapaasta tahdosta jättäytyä pois työelämästä. Silti: Kuka minä olen, jos en ole työntekijä tai rahan tekemiseen pyrkivä yrittäjä? Mitä silloin tehdään, ja miten tilanne pitäisi selittää kaikille niille, jotka kyselevät, mitä teet työksesi?

Samoja kysymyksiä pohtinee aika moni seksityöntekijä. Jos on työnsä osalta kaapissa, on aika hankala selittää, millä päivänsä täyttää, ellei rinnalla ole jotain muutakin duunia tai esimerkiksi opintoja.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.