CV:n luomisen tuskaa

Vietin viime päivät tehden jotain, mitä en ollut enää ajatellut tehdä: päivittämällä CV:täni. Olin luvannut itselleni, että jos en halua, minun ei tarvitse enää hakea töitä vaan voin järjestää elämäni moisista ikävyyksistä lusmuillen.

Inhoan työnhakua. Alaikäisenä se oli kamalaa, kun hakemuksia paukutti jokikiseen paikkaan vaikka tiesi, että mitään ei irtoaisi ilman suhteita. Sittemmin työnhaku on tarjonnut vaihtelevan erikoisia keskusteluja. Yhteen duuniin hakiessa kysyin palkasta, ja vastaus oli, että se ei ole olennaista. Toiseen duuniin – työhön, josta minulla oli ennestään yli vuoden kokemus – hakiessa kysyttiin, miksi minut kannattaisi valita, kun enhän minä ole ikinä tehnyt mitään vastaavaa.

Vastaan on tullut jopa koomisen hirveitä tilanteita, kuten se, kun läppärini hajosi kesken etähaastattelun. Kaiutin lakkasi toimimasta kunnolla, enkä kuullut haastattelijoiden puheesta enää juuri mitään. Sanoin asiasta, mutta haastattelijat totesivat, että he kuulevat minut ihan hyvin, joten jatketaan näin kun aika on kortilla. Paikka jäi saamatta, en vakuuttanut haastattelussa keskustelutaidoillani.

Jälkikäteen ajatellen on helppo nähdä, miten itse olisin voinut toimia toisin. Viimeisimmässä esimerkissä olisi pitänyt sanoa, että tätä haastattelua ei yksinkertaisesti voi jatkaa näin. Siinä kohtaa, kun työnantaja sanoo, että palkka on epäolennaista (ja asian selvitessä palkka on paska), olisi voinut kävellä pois.

Toisaalta kaikki yllä luetellut esimerkit ovat johtaneet minut niihin töihin ja ammatteihin, joita arkeeni nyt kuuluu. Välillä universumi olisi kyllä voinut olla hiukan hellempi johdatuksensa kanssa, mutta jos näin olisi käynyt, olisinko kuunnellut?

Kaikista itselleni tekemistäni lupauksista huolimatta hain pitkästä aikaa palkkatöitä. Ne yksinkertaistaisivat arkeani, ja pääsisin tekemään itselleni tärkeää hommaa. Vaikka työpaikka on taholta, jota olen fiilistellyt jo pidemmän aikaa, työnhakuun on liittynyt jo tässä vaiheessa paljon hankalia tunteita – ennen kuin olen tehnyt juuri muuta kuin lukenut ilmoituksen ja suunnitellut vastaukseni!

Onko tämä työ, jonka saan ja jonka ympärille rakentelen nykyistä rauhallisemman arjen? Vai onko tämä työ, joka on viimeinen naula työnhaun välttelemisen arkkuun? Onko kyse vain olennaisempien asioiden välttelystä työstä kelpaavan työnhaun ehdoilla? En tiedä vielä.

Tällä kertaa työnhaussa on ollut hassu lisätwisti. Ensimmäiset päivät ilmoituksen näkemisen jälkeen harmittelin sitä, että olen hommaan täysin epäpätevä. CV:n tehtyäni ja olennaiset taidot sanoitettuani järkytyin siitä, että näytän olevan hommaan täysin ylipätevä. Ans kattoo, mikä on työnantajan tuomio.

Viime päivinä olen yllättänyt itseni pohtimalla paljon sitä, millaisissa tilanteissa annan kuinka suuren merkityksen muiden ihmisten mielipiteille. Olen tottunut ajattelemaan itseäni ihmisenä, jolle muiden mielipiteillä ei ole juuri väliä. Nyt kuitenkin tajuan, että en ole yhtään varma, haluanko työpaikan siksi, että haluaisin tehdä juuri tuota duunia, vai siksi, että haluaisin heidän haluavan minut.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.