Lisää keskeneräisiä kirjoja: tantraa ja seksityön historiaa

Teksti on itsenäinen jatko-osa edelliselle postaukselleni kirjoista, joiden lukeminen minulla on kesken.

Barbara Carrellas: Urbaani tantra – pyhää seksiä 2000-luvulla

Olen jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut tantrasta, mutta en ole löytänyt itselleni sopivaa opettajaa aiheen tiimoilta. Löytämäni kurssit ja instagrammaajat ovat olleet liian heterosentrisiä, eikä puhe naisia ja miehiä erottelevista feminiini- ja maskuliinienergioista ole iskenyt itseeni.

Kävin kumppanini kanssa kerran tantrakurssin, jossa ihan oikeasti neuvottiin naisia syömään ystävien kesken söpöjä pikku leivoksia ja miehiä käymään metsällä ampumassa jäniksiä keskinäisen polariteetin vahvistamiseksi. Tietenkin kyse voi olla harrastuksista, joista kumpikin tahoillaan nauttii, mutta miksi ylläpitää niin stereotyyppisen kliseistä kuvaa siitä, mitä tarkoittaa feminiinisyys ja mitä maskuliinisuus – ja minkä korostaminen kenellekin on hyväksi?

Meinasin jo heittää pyyhkeen kehään ja keskittyä tantrakuvioissani ainoastaan homman potentiaalisesti tarjoamiin työhyötyihin. Kun tarjoaa eroottisia hierontoja asiakaskunnalle, joka koostuu pääasiassa miehistä, ei niin kauheasti haittaa, vaikka opetusmateriaali keskittyisikin lähinnä heteroseksiin. Satuin kuitenkin Barbara Carrellasin Urbaani tantra -teoksen kirjakaupassa vaellellessani, ja tiesin, että haluan teoksen osaksi käsikirjastoani. En kuitenkaan vielä tässä kohtaa arvannut, miten älyttömän innoissani kirjasta tulisin olemaan!

Carrellas on itse queer ja joko entinen tai nykyinen seksityöntekijä, mikä itsessään on jo lupaavaa. Kaiken lisäksi hän on nähnyt selkeästi vaivaa tehdäkseen teoksestaan mahdollisimman inklusiivisen eri sukupuolille. Tuntuu, että teos tarjoaa juuri minulle sopivan tavan lähestyä tantraa. Vaikka lajissa ei ole kyse pelkästä seksistä, olen kuitenkin löytänyt sen pariin seksin kautta. Tämäkin on kirjassa ihan fine, ja ensimmäistä kertaa tulee fiilis, että saatan oikeasti löytää itselleni kestävän tavan tuoda tantran oppeja kiinteämmäksi osaksi elämääni.

Meri Parkkinen: Veronica Francon syntinen työ (2024)

Suomalainen toimittaja sukeltaa renssanssin Venetsiassa eläneen kurtisaani Veronica Francon elämään. Franco on iso inspiraatio myös tämän blogin takana. Seurapiirien viihdyttämisen lisäksi Franco oli kirjailija, joka julkaisi uransa aikana kymmeniä julkisia kirjeitä. Mitä ovat julkiset kirjeet? Nevahöörd, mutta aivan huikea konsepti ajalta kauan ennen moderneja sosiaalisia medioita.

Kirja tuntuu tärkeältä mahdollisuudelta kurkistaa oman alani historiaan, vaikka todellisuus, jossa itse työtäni harjoitan on monin tavoin erilainen kuin Veronica Francon aikana. Parkkinen on tehnyt ison työn aiheeseen sukeltaessaan, ja seksityötä käsitellään mielestäni varsin neutraaliin sävyyn. Välillä tuntuu hassulta, että aikakauteen, jona kukaan ei takuulla käyttänyt termiä seksityö, yhdistetään nykyajan sanastoa, mutta todennäköisesti vastaavaan sorrutaan vähän väliä historiaa selitettäessä.

Silja Koivisto: Sataman kapakan Hilda (2022)

Samassa hengessä kuin edellinen, mutta tällä kertaa sukelletaan 1900-luvun alkupuolen Kotkassa eläneiden irtolaisten ja huonoa elämää eläneiden naisten todellisuuteen. Kirjailija on lähtenyt tutkimaan sukulaisensa historiaa ja avannut samalla laajalti teemaa, jonka lonkerot ulottuvat irtolaislainsädännön muodossa käsittämättömän pitkälle, aina 1900-luvun loppupuolelle.

En ole päässyt kirjassa vielä valtavan pitkälle, eivätkä ihan kaikki sukuselkkaukset ole itselleni lukijana mielenkiintoisia. Veikkaan kuitenkin tekeväni kirjan inspiroimana pyhiinvaelluksen tarinoiden seutuville ja legendaarisen Kotkan Ruusun, kenties seksiäkin myyneen parturin, maisemiin. Kirjailijalla on välillä häiritsevä tapa kommentoida seksityötä ja kertoa totuuksia, kuten kukapa ei järkyttyisi, jos oma sukulainen tekisi tällaista tai seksityö johti pitkään jatkuneena väistämättä alkoholismiin, mutta rivien välistä pääsen kurkkimaan siinä määrin kiehtovaan historiaan, että annan erimielisyyksiemme olla.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.