Maratontreeniä

Kauhistuttavaa hiljaisuutta ja kirjoittamisen välttelyä. Mutta, kuten moneen kertaan todettu, ei auta kuin aloittaa jälleen uudestaan. Kun kyse on päivittäisistä tavoista (tai sellaisista, joita pyrkii tekemään joka päivä), päätös on tehtävä joka päivä uusiksi.

Viimeisen kuukauden aikana etenkin juokseminen on sujunut erinomaisesti. 3–4 treenikerran viikkotahdista on ollut helppo pitää kiinni, ja Helsinki City Runin harjoitusohjelma puolimaratonille on toiminut hyvin. Nyt juoksen jo neljä kilometriä pitämättä juuri ollenkaan taukoja välissä, vaikka kolme viikkoa sitten moinen tuskin olisi lähtenyt. Se kertaa viisi, niin puolimaratonhan on jo siinä, heh.

Tänään juoksin juurikin tuon neljä kilometriä. Aikaa kului 40 minuuttia. Ensimmäiset noin 1,5 kilometriä sujui oikein leppoisasti. Huomasin, että vauhtia tuli otettua vähän turhan paljon, vaikken mitään pikatahtia mennytkään. Ohjeena olisi kuitenkin juosta sellaista tahtia, että jaksaa jutella ongelmitta. En yllättynyt todetessani, että en pysty jatkamaan koko matkaa yhtä nopeasti. Jalkoja alkoi väsyttää, teki mieli kävellä välillä, eikä pikainen perille pääseminen olisi haitannut.

Noin 30 minuutin kohdalla olin aivan kypsä. Tunnistin, että jalat kyllä jaksaisivat mennä, mutta päälle alkoi riittää. Tiesin kuitenkin, että ei ole mitään fyysistä syytä, miksi en jatkaisi samaa (hieman aiempaa maltillisempaa) tahtia loppuun saakka, joten sillä mentiin.

Päästyäni vitutuksesta eteenpäin homma alkoi rullata. Mieli rauhoittui, jalkoja ei väsyttänyt, oli helppo keskittyä vain tiehen. Viimeisen minuutin juoksin selkeästi nopeammin kuin koko lenkillä, ja jälkikäteen tuntui, että tätähän olisi voinut jatkaa vielä hyvän tovin. Sellaista oloa tavoittelenkin lenkkien päätteeksi.

Vaikka matka ei ollut lopullista tavoitettani ajatellen ihmeellinen ja ajassakin olisi kirittävää, uskon puolimaratonin olevan vain tavallista pidempi lenkki. Samat lainalaisuudet pätevät sekä muutaman kilometrin kuntopolulla että parin kolmen tunnin puserruksessa. Siksi oli hyvä jälleen huomata, että kyse ei todellakaan ole pelkästään kropan treenaamisesta. On ihan yhtä tärkeää oppia tunnistamaan, milloin mieli vain valittaa tylsyyttään.

Tällä viikolla aloin myös viimein kirjoittaa vihkosta tietokoneelle tekstiä, johon en ole pystynyt koskemaan kuukauteen. Tuntui mielettömältä huomata, miten paljon olen kirjoittanut – ja miten hyvää olen kirjoittanut! Omien tekstien jälkikäteinen tarkastelu ei ole koskaan ollut suosikkihommaani, samalla kun se on välttämätöntä, jos juttunsa haluaa muuallekin kuin päiväkirjaansa.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.