Entä jos raha ei olekaan este?

Kun pohtii, millaista elämää haluaisi elää, kannattaa kysyä itseltään, mitä tekisi, jos raha ei olisi este. Sitä kautta voi saada paremmin kiinni itselle tärkeistä asioista, joita priorisoisi, jos rahaa ei tarvitsisi murehtia.

Omat ajatukseni siitä, mitä tekisin, jos raha ei olisi este, ovat jo vuosia olleet hyvin yksitoikkoisia. Kirjoittaisin kirjoja. Soittelisin kitaraa. Tekisin käsitöitä. Viettäisin aikaa läheisteni kanssa. Opiskelisin uusia juttuja. Sienestäisin. Tekisin vapaaehtoistöitä. Lenkkeilisin. Kävisin joka viikko kirjastossa.

Muistan, miten raivostuttavaa oli ensi kertaa tajuta, että oikeastaan mikään asioista, joita haluan tehdä, ei edellytä juuri sen enempää rahaa kuin peruselämiseen menee. Totesin, että kunhan saan kuussa tonnin käteen, kaikki hoituu. Kun aloin saada enemmän kuin tonnin, laskeskelin, että ekstratuloista voi olla hyötyä tulevaisuudessa, kun haluaa käyttää vielä enemmän aikaa kirjojen kirjoittamiseen, sienestämiseen ja lenkkeilyyn.

Viime vuodet olen elänyt suhteellisen vakaata talousaikaa, mutta olen myös aina ollut huolissani tulevaisuudesta. Riittävätkö rahat silloin? Entä jos en saakaan enää töitä? Kauanko pitää vielä tahkota mahdollisimman paljon rahaa, että pystyisi keskittymään itselle tärkeimpiin asioihin?

Nyt kysynkin itseltäni uuden kysymyksen: entä jos raha ei olekaan este?

Fakta on, että jotain pitää tehdä, että saa rahaa ja että pärjää jatkossakin. Fakta on kuitenkin myös se, että jos tonni kuussa riittää, vaatimukset eivät ole kauhean korkealla.

Se tarkoittaisi kuukaudessa

1,5–2 viikkoa palkkatöitä TAI 10 x puolen tunnin hierontaa TAI 4 x tunnin tyttöystävätapaamista.

250 euroa viikossa.

Useimpina viikkoina tienaan joka tapauksessa enemmän kuin 250 euroa. Miksi tuhlaisin aikaani stressaamalla, pystynkö siihen oikeasti, kun minulla on jo useamman vuoden edestä näyttöä, että pystyn kyllä?

Entä jos raha ei olekaan ongelma? Entä jos ongelma on vain tapani ajatella, että rahaa ei ole tarpeeksi?

Ajatus tuntuu jälleen raivostuttavalta. Jos en voi syyttää rahatilannetta, oravanpyörää ja systeemiä siitä, että minulla ei ole aikaa kirjoittamiselle, syyllistä pitää etsiä jostain muualta. Todennäköisimmin se löytyy peilistä.

Raivostuttavuuden jälkeen tuntuu vapauttavalta. Entä jos minulla oikeasti on jo nyt mahdollisuus käyttää aikaa juuri siihen, mihin haluankin?

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.