Minut saatetaan ymmärtää väärin

Minut saatetaan ymmärtää väärin, ja se on ihan okei. On kamalan raskasta yrittää selittää jokainen asia niin, että kukaan ei vahingossakaan voisi tulkita sanomisistani jotain, mitä en ole tarkoittanut. Käytännössä se on mahdotonta, sillä ihmisten tekemät tulkinnat eivät lopulta ole minun käsissäni. Niihin vaikuttavat paitsi oma ulostuloni, myös kuulijan vireystila, fiilis, aiemmat kokemukset ja hänen aiempi tietonsa puheena olevasta aiheesta. Mikään näistä ei ole minun ratkaistavissani oleva asia.

Tosiasiassa on myös pelottavaa tulla väärinymmärretyksi. Siihen sisältyy riski hylätyksi tulemisesta: Mitä jos toinen ymmärtää minut niin kauhealla tavalla väärin, että ei enää halua olla kanssani tekemisissä? Mitä jos hän kertoo muillekin, että tuo on muuten aivan hirveä tyyppi, se sanoi näin? Useimpina päivinä tällaiset kauhuskenaariot jäävät kuitenkin toteutumatta.

Yksi syy, miksi olen väsynyt someen, on nopeat tulkinnat ja niiden perusteella tehdyt lynkkaukset. Pohdiskelulle ja erehtymiselle ei ole tilaa, jos kerralla pitäisi osata ja tietää kaikki. Liian usein ihmiset, jotka kaikki tarkoittavat hyvää, riitelevät keskenään. Ehkä se on helpompaa kuin tarkastella isompia uhkia? Voin yrittää muuttaa yksittäisen ihmisen mielipidettä, mutta ilmastonmuutokselle tai Lähi-idän konflikteille en mahda yksikseni mitään.

Näissä vartissa kirjoitettavissa blogiteksteissä on aina läsnä riski siitä, että jotain tärkeää jää sanomatta. Välillä, jos se häiritsee itseänikin, jatkan kirjoittamista alkuperäisestä aikarajasta huolimatta (ja mainitsen tästä tekstin lopussa). Välillä annan vain olla. Usein huomaan, että teksti on itse asiassa täysin ymmärrettävä, vaikka en saanutkaan selitettyä samaa asiaa kolmea eri reittiä.

Parasta seuraa ovat ihmiset, joiden seurassa kaikkea ei tarvitse jatkuvasti diskleimata. Ihmiset, jotka tuntevat minut tarpeeksi hyvin luottaakseen, että tarkoitan hyvää. Silloin en selittele, ja tulen silti ymmärretyksi.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.