Tyyli

“Jos näkisin sut kadulla niin varmasti kääntyis pää!” eräs poka huudahti minua ylistäessään.

Epäilenpä. Todennäköisesti minua ei edes huomaisi. Suuri osa horojen viehätysvoimasta perustuu lopulta kontekstiin. Kaupungilla kulkiessa emme erotu muusta massasta.

Toisinaan huomaan kadehtivani Kurtisaania siitä, miten itsevarma, kuuma ja tyylikäs hän on. Hänellä on liehuvat aamutakit, kiiltävät steikkarit ja kasapäin pitsihepeniä. Hyvähän se on olla tyyli-ikoni, kun ei tarvitse pukea juuri mitään päälle. Kun hän laittaa hiuksensa pois tieltä ponnarille, hän tekee sen pilke silmäkulmassa ja näyttää viisi kertaa paremmalta kuin minä sotkunutturassani.

Epäreilua verrata itseään johonkuhun, joka ei edes ole ihan oikea ihminen.

Pukeutumiseni on osittain suojaväri. Tuntuu hyvältä, kun minuun ei kiinnitetä ylimääräistä huomiota silloin, kun en sitä itse halua. Pidän siitä, että minut siviilityöelämässä tunteva tuskin kuuna päivänä arvaisi, mitä kaikkea tuhmaa teen silloin, kun en ole palkkatöissä. Nyttemmin olen silti miettinyt, miltä tyylini näyttäisi, jos antaisin itselleni luvan muokata sitä näyttävämmäksi. Huomaan haaveilevani jopa – krääh! – kynsien laittamisesta, vaikka yleisesti ottaen olen äärimmäisen laiska ja haluton moiseen.

Mutta ken tietää, ehkä Kurtisaanin vaatteille voi löytyä käyttöä myös työaikojen ulkopuolella. Välillä on ollut ihana vetää stay-upit jalkaan ihan tavallisena (horoiluvapaana) arkipäivänä.

Tähänkin tekstiin meni 15 minuuttia.