Työelämä = parisuhde?

Mietin usein sitä, miten paljon yhteistä työelämällä ja parisuhteilla on. Kulttuurimme arvostaa pitkiä vakituisia liittoja, ja kaikki muu nähdään yhä jonkinlaisena välivaiheena. Hyvässä suhteessa kumpikin antaa ja saa: työntekijä saa palkkaa ja iloa tai merkitystä päiviinsä, työnantaja saa tarvitsemansa työpanoksen ja sitä kautta rahaa.

Sivustaseuraajana minusta on hämmentävää, miten harvoin homma oikeasti toimii tasapainoisesti molempien eduksi. Toisin kuin parisuhteessa, työelämässä nähdään itsestäänselvyytenä, että toinen osapuoli (työnantaja) on paljon vahvemmassa asemassa kuin toinen (työntekijä). Lopputuloksena moni työntekijä kokee, että hänen on tyydyttävä vähimpään mahdolliseen, onhan hän koska tahansa korvattavissa eikä hän koskaan mitään tämän parempaa työpaikkaa saisikaan.

Tällä hetkellä toki eletään poikkeuksellisen syvän työttömyyden aikaa, mutta tämäkään aika ei kohtele kaikkia aloja tasa-arvoisesti. Tosiasiassa monella työpaikalla on nyt ja tulevaisuudessa pulaa osaavista ammattilaisista. Minusta on ihmeellistä, miksi työnantajat eivät ole tästä nykyistä enemmän huolissaan. Oletetaan, että tekoäly ratkaisee kaikki ongelmat ja hoitaa tulevaisuudessa kaikki ne toimistoduunit, joihin tällä hetkellä vielä tarvitaan ihmisiä. Ajatellaan, että jonossa tosiaan on nyt ja ikuisesti kymmenen vielä parempaa jokaista nykyistä työntekijää kohden.

Tarkoituksenani ei ole kirjoittaa ilmeisen puoluepoliittista tekstiä vaan hämmästellä työelämän epätasapainoisuutta. Työntekijät eivät näe vaihtoehtoja eivätkä työnantajat näe riskejä. Sitten jälkimmäiset motkottavat, kun työntekijöille ei enää kelpaakaan mikä tahansa.

Fakta toki on, että valtaosa meistä on riippuvaisia työstä saatavista tuloista. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että työnantajat ovat yhtä lailla riippuvaisia työntekijöistään.

Tekoäly: Jos puolisosi alkaisi puhua vaihtavansa sinut seksirobottiin, roikkuisitko mukana? Toivottavasti et. Jos meininki ei muuttuisi, keräisit sen verran säästöön, että pystyt aloittamaan uuden elämän jonkun sellaisen kanssa, joka ymmärtää ihmiskohtaamisten arvon.

Oletus olla koko ajan saatavilla: Jos FWB:si soittelisi kännissä minä vuorokaudenaikana tahansa ja odottaisi, että olisit valmis hyppäämään taksiin päästäksesi panemaan, roikkuisitko mukana? Toivottavasti joku frendisi sanoisi, että tuo ei muuten ole ok, ja keksisit viikonloppuihisi parempaa tekemistä.

Aika loppuu, nyyh. Mutta miksi työelämässä yhä siedetään niin paljon sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi sietää rakkauselämässä?

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.