”Kukaan ei oikeasti käytä huvikseen”

Lopetin alkoholin käytön tammikuussa 2020. En aiemminkaan käyttänyt mitenkään poikkeuksellisen paljon alkoholia, kaikkihan opiskelijabileissä ottivat. Olin kuitenkin huomannut, että alkoholista tuli kerta toisensa jälkeen yhä kurjempi olo.

Lopettaminen ei ollut suoraviivaista, ja jossain kohtaa korona-aikaa viini alkoi jälleen maistua. Viimeisen kerran olen juonut alkoholia omasta halustani muistaakseni keväällä 2021. Pari vuotta sitten minulle tarjoiltiin vahingossa alkoholittoman kuohuviinin sijaan alkoholipitoista kuoharia, mutta en laske tapauksen katkaisseen juomattomuuttani – eihän sekään tekisi minusta päihteidenkäyttäjää, jos minut tietämättäni huumattaisiin.

Mikä lopettamisen lopulta mahdollisti? Käytännössä se vaati sosiaalisten piirien vaihtamista toisiin. Se tapahtui osin itsestään, sillä aika nopeasti huomasin, että minua ei enää kutsuttu juhlimaan muiden kanssa. Ehkä olin selvin päin tylsä, ehkä holittomuuteni tuntui inhottavana piikkinä alkoholia käyttävien lihassa. Osin muutos oli oma valintani, ja aloin tietoisesti etsiä ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa oli rentoa selvin päin.

Luin Aamulehdestä erinomaisen artikkelin Jannesta, joka on onnistunut vieroittumaan alfa-pvp-koukusta. Vaikka en itse ole käyttänyt huumeita, samaistun moniin Jannen tarkoista pohdinnoista riippuvuuden taustalla.

”Kukaan ei oikeasti käytä päihteitä huvikseen. Huvikseen voi kokeilla, mutta kun puhutaan pitkittyneestä käytöstä, syy ei koskaan ole se, että se on kivaa. Käyttö jatkuu, jos sitä tarvitsee johonkin, vaikka sitä ei välttämättä itse edes ymmärtäisi.”

”Mieleen alkoi nousta ajatus ratkaista ahdistus vanhalla konstilla. Kyse ei ole oikeastaan siitä, kuinka vaikea aineista on päästä eroon, vaan pääseekö eroon siitä, mihin niitä käyttää.”

Mietin usein sitä, miksi alkoholiin suhtaudutaan yhteiskunnassamme niin eri tavalla kuin muihin päihteisiin. Tosiasiassa tummentamani lause voisi olla paitsi minun, myös hyvin monen tuntemani raitistuneen suusta. Alkoholiakin väitetään nautittavan siksi, että se on kivaa, mutta tosiasiassa taustalla on usein jotain muuta: fomoa, halua miellyttää, pelkoa omien tunteiden kohtaamisesta.

Kaipaan yhä erinomaisesti ruuan kanssa yhteen sovitettuja viinejä. Pidin myös vodkasta, ja ulkomailla oli hauskaa maistella paikallisia teräviä. Nykyään yhä useammilla ravintoloilla on erinomaisia alkoholittomia vaihtoehtoja, ja parhaassa tapauksessa ne on onnistuttu sovittamaan ruokiin vähintään yhtä hyvin kuin viinipaketit. Terävät ovat vaihtuneet paikallisiin limuihin, ja varmaan teeinnostuksellanikin on osansa kompensaatiossa.

Holittomuus on minulle kuitenkin nykyään niin iso arvo, että satunnaisen viinilasillisen nauttiminen ei toisi riittävästi nautintoa, että se kannattaisi. Jos joku haluaa viettää aikaa nimenomaan minun kanssani, se on mahdollista ainoastaan, jos hän ei juo alkoholia. Isommissa porukoissa saatan viettää aikaa myös sellaisessa seurassa, jossa osa juo, mutta selvästi humalaista menoa en jaksa silloinkaan.

Vaikka en juonut sen enempää kuin ihmiset ympärillänikään, se ei tarkoita, että kenenkään meistä olisi kannattanut ottaa.

Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.